Lukijat

lauantai 7. syyskuuta 2013

Appiukko 65 vee

Appiukko tuli miehen ikään. Lähdetään lahjan kanssa mökille synttärikaffeelle, kukat vielä matkalta.

Appivanhemmat mökkeilevät pääsiäisestä syysmyrskyihin, järvellä on paljon joutsenia ja kuikkia tarkkailtaviksi. Nurkissa pyörii myös hirviä, karhuja, susia, ilveksiä ja kettuja - yleensä kuitenkin enemmän jälkiä kuin varsinaisia otuksia. Niin, ja lehmiä - jälkiä jättivät nekin, lehmänläjiä pihan puolilleen. Olivat karanneet läheiseltä laitumelta ja hätääntyneet, kun eivät löytäneet umpiperästä pois (pystysuora kallioseinämä, kiviaita ja järvi rajaavat mökkitontin).

Lahjaa mietittäessä päädyimme kaukoputkeen, sillä on hyvä seurailla paitsi lintuja myös kevätjäillä liikkuvia susia. Viime pääsiäisen jännitysnäytelmänä seurasivat isoa urosta, joka putosi kolmesti jäihin. Sinnikkäästi kampesi itsensä aina uudelleen avannosta ylös ja pääsi viimein maihin.

Tarkkaillessa saattaa tulla vilu, lisukkeeksi sisäistä ja ulkoista lämmikettä. 

Saapassukissa perusseiskaan yhdistetty Nostalgiaa, menekki 158 g, koko 44.
Kolmas paalini Heinälatoon, sen myötä
ONNITTELUT Appiukolle!

AUVOISTA SYYSVIIKONLOPPUA!

18 kommenttia:

  1. Onnea vaan täältäkin, kyllä kelpaa juhlia kun keli on mitä parhain ja lahjakin mainio!

    VastaaPoista
  2. Olipas hauskasti keksitty lahja, tuollaiset lahjat ovat parhaita, missä on joku juju!

    VastaaPoista
  3. Ihanat sukat (ja lahja muutenkin). Kivasti yhdistetty tuota Nostalgiaa yksiväriseen.

    VastaaPoista
  4. Luulis kelpaavan :)
    Ajatuksella kasattu lahja!

    VastaaPoista
  5. Onpas mahtavan metsäiset sukat! :)

    VastaaPoista
  6. Hieno lahja. Oletpa ollut ahkera sukankutoja... minulla on vasta ensimmäinen pari meneillään.

    VastaaPoista
  7. Loistava lahjaidea!Kelpaisi monelle meidänkin suvun miehelle;)

    VastaaPoista
  8. Hyvin keksitty lahja, ovat varmasti mieluisia. Miehille on aina niin vaikea keksiä mitään lahjaksi.

    VastaaPoista
  9. Upean lahjan appi saa, eivät ole ainakaan piiloon laitettavaa sorttia.

    VastaaPoista
  10. Kauniisti koottu lahja! Reino-tossut sitten jouluksi, kas Reino-tossujen "virallinen käyttöikä" on nyt saavutettu. Puolisoni veli on Reino ja sai tossut vastaavana lahjana ja oli ihan otettu. Sukat hän sai jo vähän aikasemmin. Kauniisti olet yhditänyt langat.

    VastaaPoista
  11. Hyvä ja mieluinen lahja luonnosta kiinnostuneelle, sekä kylkiäiset myös mieluisia!

    VastaaPoista
  12. Onpas sulla nuori appiukko. (Oma täytti just 80 :)).

    Lahja on pommivarmasti mieluinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuoren Appiukon ansiosta mulla on myös nuori Mies. ;o)

      Poista
  13. Loistava lahja!
    Ja muuten kiitokset kovasti myös pikkukärpäsräpsän vinkistä.
    Suppilopaperi kirkkaassa purkissa toimii hienosti :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos Katjainkeri, Rva Kivitikka, Tiia N, Pepi, MariJ, Eija, Niinu, Irmastiina, Kisa, Sude, LeaP, Ruiskaunokki, Riitta Sinikka, Tilkkureppu, Annukka ja Matonkude! :o)
    Lahja oli Appiukolle mieluinen. :o)

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät päivääni, kiitos Sinulle!!