Lukijat

torstai 26. syyskuuta 2013

"Kreikkalaista atmosfääriä"

Syksy saapui eilen! Todisteena Miehen kertoma: auton ikkunat olivat jäässä töihin lähtiessä. Tapahtui noin kukonlaulun aikaan, meikäläisen könytessä ylös oli kuura kaikonnut, mutta pirun kylmä oli edelleen!! Iltapäivällä syysaurinko paistoi kuitenkin niin kauniisti, että houkutteli pihatöihin. Välillä ripsaisi raekuuron, mutta se ei tahtia haitannut eikä aurinkoa himmentänyt!!

Tontin rajalla on joku (???) kaivo, ei mikään varsinainen kaunistus. Kesällä virittelin sen ympärille palikkanauhaa, Mies kantoi isot ja painavat ruukut kaivonkannelle ja Terhiltä hankin kesäkukat: tupakkaa, lobeliaa ja uuden-guinean liisaa, jotka nyt riivin pois. Poutapilvi röyhii vielä pienessä ruukussa - täysin elinvoimaisena kehnosta hoidosta huolimatta.

Tilalle laitoin santolinaa (myös Terhiltä) ja lisäilin vähän kiviä. Viereen kuoppa rikkoutuneelle ruukulle, sinne siirsin muutamat vanhat äitienpäiväruusut. Maa on aika kivinen ja kuiva, ehkä eivät menesty - kuten eivät ruusut meitsin hoidossa koskaan. (Pari tusinaa ruusupuskaa tappaneena alan olla jo aika mestari ruusujen kaltoinkohtelussa!)

SANTOLINA eli NYHÄHOPEAYRTTI on oikein miellyttävä uutuus! Hankin niitä muutaman jo kesällä, ja ne rehottavat edelleen runsaina hoidon puutteesta huolimatta! Päätin korvata umpitylsät callunat tällä uudella tuttavuudella.
Kauniit, hopeanväriset liuskaiset lehdet, puolipensas. Keltaiset kukat, ovat pienet ja pallomaiset. Kasvatetaan lähinnä lehtiensä vuoksi. Voimakas ryytimäinen tuoksu. Parhaimmillaan syyskesällä. Ainavihanta. (Lähde: puutarha.net)

Santolinapuskien alle istutin tulppaani- ja narsissisipuleita, jokaiseen ruukkuun erilaista. Kokeilu, josko keväällä ruukuista nousisi jotain tilalle ihan omia aikojaan!? Toinenkin syy kokeiluun oli: istutuskolojen pitäisi olla niin syvät, etten jaksanut ryhtyä niitä umpisaviseen maahan kaivelemaan...

Mies nimesi kaivonkansiviritykseni oitis "kreikkalaiseksi atmosfääriksi" ja NAUROI päälle. Oli lähinnä huvittunut yrityksestäni somistaa roinaista tontinrajaa: vasemmalla puolella on metritolkulla halkopinoja ja peräkärryparkki, oikealla saskatoon (kuvan ruikku), tänä kesänä istutetut tyrnipuskat, villityneet vadelmapuskani ja puolilaho aidanpätkä - ja hillitön rikkakasvikaaos, kun elämänlanka, jättibalsami, nokkoset, valvatit, rönsyleinikit, kortteet ja vuohenputki koittavat vallata alaa...

Talon nurkalle, josta siniset ruukut siirrettiin, hankin neljä punasavenväristä ja -näköistä muoviruukkua (Lidl'sta muutaman euron kappalehintaan - loisto-ostos!!) - "espanjalaista fiilistelyä", sanoo Mies. Tunnelmointi on nyt ohi, ruukut tyhjennetty, pesty ja siirretty talvisäilöön. Paitsi yksi, josta hortensia pitäisi kaivaa maahan - kun vaan keksisin paikan...

Tänä kesänä piha on ollut luvattoman huonolla hoidolla!! Alkuksän puursin opiskeluboxissa ja piha ehti "villiintyä", sitten oli ihan liian kuumaa ja sen jälkeen liian märkää. Inspiraatio oli ehtinyt kuolla jo paljon aiemmin... Mutta ensi vuonna on kesä uus!! Ehkä kehittelen jonnekin nurkkaan "italialaisen keittiöpuutarhan". Niin, tai ainakin "saharanomaisen autiomaan"...

15 kommenttia:

  1. Onneksi se aurinko tuli ennen rakeita ja räpäskää, olis muuten voinut pihahommelit jäädä väliin :)
    Noissa syyskukissa on kauheesti kaikkia kivannäköisiä, mutta eihän Lillassa enää tule niitä katseltua, mitä sinne niitä laittamaan harakoitten iloksi - joten kiva kun voi katsella edes täällä.

    VastaaPoista
  2. Kaunista on, minäkin himoitsen sinisiä ruukkuja, mutta olen vasta yhden saanut hankittua (kirpparilta) =)
    Ensi vuonna voisit laittaa vielä turkkilaisen turkinpippuri-viljelmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siniset ruukut ostettiin n. 10 vuotta sitten rivaripihaamme. Tänne muutettuamme olen myös etsiskellyt lisää, mutta ei vaan löydy niin mistään! Sinisen aika on kai ohi...
      Sen vuoksi keräsinkin ruukut nyt yhteen nippuun, uudet ruukut saavat olla punasaven värisiä, niitä kun löytyy aina ja kaikkialta. Lisäksi aion suosia muoviruukkuja, nuo keraamiset ovat ihan järkyttävän painavia - varsinkin multa- ja kasvilastissa! :o)

      Poista
  3. Kyllä on hieno piha-asetelma ja minä kun tykkään kovasti sinisestä väristä,niin noi ruukut on niin hienoja väriensä puolestakin.

    VastaaPoista
  4. Kivan näköinen asetelma! Täälläkin on ollut parina aamuna auton ikkunat jäässä.
    Puutarha odottaa siivousta...ja tänään täällä sataa.

    VastaaPoista
  5. näyttääpäs hyvältä. meillä se on lunta maassa, että revi siitä sit kukkapenkki huumoria perk*** ihan mukava! onneksi ne sulaa kuitenki pois..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta?? Lunta!!! :oO
      Järks, pitää kai kaivella loput kukkasipulit maahan ennen kuin talvi toden teolla yllättää!!

      Poista
  6. Tosi kivat väriläiskät ja mikä hieno idea. Olen nyt tyylivaras! Tuollaisen toteutan.

    VastaaPoista
  7. Palikkanauha onkin hyvä keksintö, eipä ole itelle tullut mieleen... Meillä kun tuollanen kaivo nököttää heti pihaan tuloportin vieressä. Maalaamistakin oon harkinnu, mutta tuntuu vähän turhalta hommalta sekin, sinäpä nyt ratkaisit mun ongelmani :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos Pepi, Sude, Intsu, Tilkkureppu, Onnenpähkinäinen, mehtäemäntä, Vekki ja Äärelän rouva! :o)
    Ideaa voi ja saa jatkojalostaa! :o)

    VastaaPoista
  9. Kauniskauniskauniskauniskaunis!!!!!!!!

    VastaaPoista
  10. Kaunista! Ja niinhän se on että se "rumilus" mitä ei voi poistaa, sitä pitää korostaa. Tykästyin noihin hopeayrtteihin, vieläköhän niitä jostain sais, vai jokohan on liian myöhäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa en ole nähnyt santolinaa missään puutarhamyymälässä, joissa poikennut (no, ei niitä ovin montaa olekaan), kasvi lienee varsin uusi markkinoilla. Mutta kysäisepäs Terhiltä (Tulihan tehtyä -blogista), joka kasvit minulle toimitti (e-mail: tekeilla.taas@gmail.com), josko hän tietäisi asiasta. Koska kasvi on ainavihanta, voisin kuvitella sitä olevan kaupan periaatteessa käpi kauden..

      Poista

Kommentoimalla piristät päivääni, kiitos Sinulle!!