Lukijat

tiistai 17. syyskuuta 2013

Sukkia Veljenvaimonsiskolle

Veljenvaimonsisko toimitti langat ja minähän riemumielin puikottelin! Enpä kysynyt sen tarkemmin toiveita tai tarpeita, ja tällaista siitä sitten syntyi:

Seiskaveikan Raitaa 140 g, koko 38/39.
Kuudes seipäällinen Heinälatoon.

Ihastuin oitis Seiskaveikan punaiseen Raitaan, vartta oli kudottava niin pitkälti kuin vain lankaa piisaa! Eikä kerästä sitten kovin montaa metriä jäänytkään... Näissä raidoitus (toisin kuin vihreissä) osui ihan nappiin kantapäänkin kohdalla, eika lankaa tarvinnut pätkiä yhtenäisen raidoituksen vuoksi.

Seiskaveikkaa 132 g, koko 38/39.
Seitsemäs seipäällinen Heinälatoon.

Perussukkaa on tullut väännettyä peräjälkeen sen verran, että oli aika kokeilla jotain muuta. Sukkakuvia googgeloimalla päädyin Olga-sukkaan, jota sitten virittelin vähän kärjen osalta oman näköisekseni (tiedä, vaikka tähänkin ohje jossain olisi ollut, mutta omasta päästä kuitenkin kiskaisin, tikkuineen päivineen).

En ole nyt oikein varma, tykkäänkö tästä mallista vaiko enkö, tuntuvat jotenkin turhan lötköiltä. Tarkoittaa siis sitä, että toisetkin pitää vielä puikotella omaan käyttöön testattaviksi. 

Seiskaveikan Nostalgiaa 130 g, koko 38/39.
Kahdeksas paalini, napeilla paalattuna.
Napit Karnaluksista, ihan kuin tehdyt tälle sukkaparille.

Mielestäni kirjavat langat ovat parhaimmillaan ihan yksinkertaisissa perussukissa, kuviosukissa menee niin kuviomalli kuin lankakin hukkaan. Nyt tein poikkeuksen, Nostalgiasta nappivarsisukat, joissa varsi vähän lyhyempi kuin Novita Sukkalehden ohjeessa. Tykkään!

Semmottis.
Uudet taas jo puikoilla, ihan itselle tällä kertaa. :o)

 
PS. Miehen eiliset tuliaiset töistä tullessaan. Että voi ihminen tulla iloiseksi pienistä asioista: melkein päiväysvanhasta suklaasta ja tarjousruusuista. Ah, arjen romantiikkaa!!

14 kommenttia:

  1. Herkullisen väriset ja upeat nuo punaraidalliset ja todellakin, raidoitus on osunut aivan nappiin niissä!

    Niin ja plussa pisteitä miehellesi, ihana ylläri!

    VastaaPoista
  2. Tykkään vihreistä sukista, napit tekevät niihin sen jonkin:)
    Mummoni kutoi aina Olga-sukkia, tosin en tiennyt niillä olevan tuota nimeä ennenkuin joskus jossain blogissa siihen törmäsin. Varsi on minunkin mielestäni vähän liian löysä.

    Kiva muistminen mieheltäsi;)

    VastaaPoista
  3. Minäkin tykkään noista vihreistä sukista ja napeista! Itsellänikin on tuollaiset tehtävät-listalla :)

    VastaaPoista
  4. Voi mikä ihana suklaalaatikko. mie varmaan itkua vääntäsin loppupäivän jos tuollasen saisin :D Siulle pukkaa muistelohaastetta pirtin puolella ;)

    VastaaPoista
  5. Onnea ja menestystä jatkossakin! Voiko tuollaisia suklaarasioita olla oikeasti olemassa?

    VastaaPoista
  6. Vai pienistä asioista!! Kyllä tuo on mielestäni mieheltä todella hienosti ja ajattelevaisesti tehty!! Olet onnenPaula!
    Kivoja sukkamalleja, pitääkin katsoa noista idiksiä seuraavaan sukkatilaukseeni ;-D

    VastaaPoista
  7. Onks tommosii oikeesti? Tommosii suklaita?? Vau :)
    Ja sukat on ihania! Villasukat on aina !

    VastaaPoista
  8. Pakko oli tulla vielä kommentoimaan, että menimme mieheni kanssa kauppaan ja kaupassa huomasin, että sillä oli jalassa sandaalit, siis sellaiset ranta-versiot, ja niissä tekemäsi VILLASUKAT :-) eli todellakin on käytössä ja hyvät!!!

    VastaaPoista
  9. Ihania tuliaisia sait. Me ollaan oltu piirua vaille 30 vuotta yhdessä ja kukan kukkaa en ole koskaan saanut, puhumattakaan suklaasta.
    Ihania sukkia! t. villasukkien suurkuluttaja

    VastaaPoista
  10. Ihania sukkia - suklaasta ja ruusuista nyt puhumattakaan !
    ps. Olen usein vieraillut blogissasi, mutta anonyyminä en ole voinut/osannut tänne kommentoida. Nytpä onnistuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pääsit kommentoimaan!! Sitten vaan omaa blogia pystyyn, niin pääsen vastavierailulle!! :o)

      Poista
  11. Kiitos Susan, Irma, Möhönasu, MariJ, Mehtäemäntä, Anna Puikko, Rva Kivitikka, Pepi, Tarutikki ja Eija! :o)
    Nyt kannattaa omalle miehelle vinkata, että Nokian Tiimarissa poistoerä suklaarasioita 2 euron hintaan, mutta vain perjantaihin asti - sen jälkeen päiväysvanhoja. Ja Cittarin Mammuttimarkkinoilta Pirkka-puska siihen kylkeen 3 eurolla. Romantiikkaa tarjoushintaan!! :oD

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!