Lukijat

torstai 5. syyskuuta 2013

Vartta Vanhemmalle

Kun Veljentyttö Nuorempi sai pitkävartiset, pitää tietty Vanhemmankin saada omansa!

Toki kysyin ensin, haluaako edes - ja toiveväriäkin kysyin. Vain toinen toiveista toteutui - sukat.

 
Vanhempi toivoi pääväriksi tummanruskeaa tai tummanharmaata. Viimeinen kerä ruskeaa meni Nuoremman sukkiin, eikä väri ole enää tuotannossa. Tummanharmaaseen en löytänyt mieluista kirjavaa raitaväriä.

Päädyin siis Seiskaveikan nutriaan (060), jonka entuudestaan tiedän olevan saajalleen mieluinen sävy. Raitavärinä sama vaaleanpunaraita kuin Nuoremmallakin. Ja silti sukat ovat IHAN ERILAISET!

Vartta tuli näihin vähän reilummin, kiitos komisario Beckin, langanmenekki 168 g, koko 37/38.

Nuoremman sukat valmistuivat Sukkasatoon "henkisesti valmistautuessa", Vanhemman sukat päätyvät Heinälatoon - toinen heinäpaalini.

Kuva: yle.fi/klassinen/musiikki/rso
PS. Mielestäni on oikein hyvä idea, että Radion Sinfoniaorkesterin konsertteja televisioidaan, mutta pitääkö taltioinnin tulla KOIRIEN PARHAASEEN KATSELUAIKAAN??

Eilen koirat järkyttyivät pahoin klarinettikonsertto Peregrinus Ecstaticus'n kantaesitystä! En tiedä, pitivätkö klarinettia lähestyvänä jättimäisenä ampiaisena vai hyökkäävänä hyttysenä, mutta keittiöön ne pakenivat, palasivat vasta turvallisen Ravellin ensitahtien (Daphnis et Chloé) myötä. Valittaisinko Ylelle??


11 kommenttia:

  1. Ihania sukkia ja kivasti olet kuvannut ne`♥´

    VastaaPoista
  2. Sullon väärä masiina, pa radio auki :) koirillakin seuraa koko ajan vaikka olis henkilökunta hukassa....

    Herrrrrkullisia sukkia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyisin kuuntelen radiota taas kotonakin, pitkän aikaa nautin vain hiljaisuudesta. Mutta koirille en kyllä muista koskaan jättää toosaa päälle, kun lähden. Ainoana viihdykkeenä seinäkellon raksutus...

      Poista
  3. Ihania sukkia!!
    Oletko muuten kuunnellut CD äänilevyjä samalla kun kudot? Mielestäni aika näppärä keino, kun muuten on niin vaikea käännellä kirjan sivuja samalla kun kutoo. Tai ainakin minulle on ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole kuunnellut, kun en juuri poikkeile kirjastossa. Mutta idea on kyllä niin oivallinen, että pitää ainakin käydä tsekkaamassa valikoimat - kiitos vinkistä!
      Nykyisin on kyllä aika usein radio auki, on kudontatuolistani kädenojennuksen päässä. Ja telkkariakin katselen taas nykyisin iltasella, salapoliisisarjoja seuraan, tosi-tv saa edelleenkin surffaamaan muille kanaville tai sulkemaan koko toosan...

      Poista
  4. Kivat sukat.
    Meillä koiralla oli pentuna unimusiikkina pan-huilumusiikki. Vieläkin se menee nukkumaan, mikäli pan-huilut soivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa!! <3
      Koirarouva reagoi nokkahuilumusiikkiin haikealla ulvonnalla. Itseäkin hävettää, ettei sitä voi kuunnella nauramatta. Klarinetilla ei näemmä ollut samaa vaikutusta. :o)

      Poista
  5. Söpöliinit. Onneksi elokuva ei kestä tuntitolkulla, niistähän olisi muutoin tullut sukkahousut (hih, hii). Onnea sukkien saajille, hienot ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh-heh-hee!! Se olisikin ollut todellinen yllätys saajalle! :oD

      Poista
  6. Kiitos Mummo pajukorissa, Pepi, Rva Kivitikka, MariJ, -H- ja Eisku! :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!