Lukijat

maanantai 20. elokuuta 2012

Avoimet puutarhat

Eilen vietettiin valtakunnallista avointen puutarhojen päivää, samalle päivälle osui myös ravintolapäivä. Ravintolapäivänä ihan kuka tahansa voi perustaa väliaikaisen pop up -ravintolan kotiinsa, puistoon, toimistoon tai vaikka kadunkulmaan.

Muutaman mukavan blogin houkuttelemina päätimme Siskon kanssa poiketa yhdelle Tampereen  siirtolapuutarhoista - ihailemaan, kirppistelemään ja ruokailemaankin.

Keli ei vaikuttanut järin suosiolliselta, vettä tuli kuin aisaa Tamperetta kohti ajellessamme. Vaan kuin taikaiskusta sade laantui juuri ennen määränpäähän saapumistamme - kuiva kausi jatkui täsmälleen siihen hetkeen, kun monta tuntia myöhemmin palasimme autolle.

En ole koskaan aiemmin vieraillut siirtolapuutarhassa. Kokemus oli mielenkiintoinen ja innostava! Jopa Sisar, joka ei ole hiukkaakaan mökki- saati puutarhahenkinen, innostui miljööstä suunnattomasti.

Pop up -ravintolat olivat Sisaren ennakkomielenkiinnon pääkohde - valitettavasti ne tuottivat lievän pettymyksen. Tapahtuman suosio lienee yllättänyt ravintoloitsijat, sillä niin paella kuin keitotkin olivat loppuneet jo alkumetreillä.

(Sivuhuomautus: termarikahvi voileipäkeksin kera ei mielestäni ansaitsisi termin käyttöoikeutta...)

Pihojen ihailu kasvatti ruokahalua, niinpä ihan perinteinen grillimakkarakin maistui mainiolle, samoin suolaiset ja makeat vohvelit. Eikä niin haitannut, että kaikkea sai odotella, tunnelma kun oli mukavan leppoisa. Lähtökahvit piti nauttia suklaakakun ja vadelmamoussen kera, mutta siitäkin herkusta juuri edelliset onnelliset asiakkaat saivat viimeiset palat.

Tarkoitus oli samalla reissulla käydä kaupungilla muutamalla kirpputorilla ja vähän shoppailemassakin, mutta viihtyessä aika lensi kuin siivillä - ja muut suunnitellut kohteet jäivät koluamatta. Muttei sekään haitannut, ollenkaan!

KIITOS  
kaikille puutarhojensa portit aukaisseille!! 

Erityisen mukavaa oli päästä kurkistamaan Villa Namuun, jonka puutarhan rakentamista olen pitkään blogista seurannut. Piha oli mahtava, mökki ihana ja emäntäkin oikein mukava! (Anteeksi, etten matalan profiilin matamina esittäytynyt!)

Toivottavasti kiva tapahtuma saa pitkät perinteet - ja tulevina suvina pääsisimme tutustumaan muihinkin siirtolapuutarhoihin!!!

PS. Ostoksiakin pihakirppiksiltä tehtiin, palaan niihin myöhemmin.

4 kommenttia:

  1. Näyttipäs hyvältä!
    Kirppislöytöjä odotellessa....

    VastaaPoista
  2. Suotakoon anteeksi matalan profiilin matamille - olisi kyllä ollut mukava tavata ihan tietoisestikin :) Kiva kuitenkin, kun poikkesit(te)!

    VastaaPoista
  3. Nayttää kauniilta ja mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Rva Kivitikka, Tiina & Tilkkureppu! :o)
    Kiitos anteeksiannosta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!