Lukijat

perjantai 17. elokuuta 2012

Koiranruokakellari

Ehei, Rva Kivitikka, muumimammaisat mehupullot eivät mahtuneet lahtikkoon (viitaten eiliseen kommenttiin)! Pyykkikopassa kuljettelin...

Ihan KÄSITTÄMÄTÖN juttu: joka vuosi olemme hävittäneet punaherukkapensaita vanhimmasta päästä, ja siitä huolimatta saamme vuosi vuodelta aina entistä enemmän mehua!?!

Nyt viimeisistä kolmesta puskasta tuli 6 ämpärillistä marjoja. Sai siinä jokusen klapin heitellä grillikatoksen puuhellaan ennen kuin kaikki oli mehustettu. Ja niin kuin joka syksy, Mehukkaat loppuvat kesken, vaikka aina mehustuksen alkaessa hankin niitä lisää...

Mutta juu, ennen kuin päästiin mehupullojen pyykkikoppasiirtelyyn, piti pakastin siirtää. Suunnitellut sitäkin keväästä alkaen, mutta niin vaan jäi homma taas viimeiseen hetkeen...

ENNEN
Uudeksi sijoituspaikaksi vanhalle pakastimelle oli päätetty koiranruokakellari. Alkujaan epäilemättä hillokellari, mutta me säilytämme siellä koiranruokasäkkejä. Ja vähän muutakin... Epämääräistä, turhaa ja tarpeetonta, vähänkäytettyä tai vallan käyttämätöntä. Siis roinaa.

JÄLKEEN
Tyhjensin kellarin, Mies sahasi hyllystä pätkän pois "pakastinkoloksi", kannoimme pakastimeen paikoilleen, täytin sen mehupulloilla ja aloin käydä takkahuoneeseen kannettua romupaljotta läpi. Pesin muuten koiranruokakellarin lattian ekan kerran 6 vuoteen!! Pesuvesi oli ihan puhdasta, mkä kertonee siitä, että roinavuori on karttunut ovelta heitellen...

Mutta juu, nyt on koppi kuosissa! Hyllyihin niittasin Eurokankaan kerniä, lattiaan metritavararitilämattoa Rautiasta, nurkkaan Ikean Antoniusta.

(Perskutaralaa, Bauhausista olisin saanut monin verroin paremman näköistä, AIDOSTA puusta tehtyä ritilämattoa PUOLET halvemmalla!! Mutta auto oli miehellä & valmiiksisaattamisen into päällä, joten muovirimpulaan on nyt vaan tyytyminen.)

Yllätyksekseni juuri mitään ei siirtynyt kirpputorikuormaan (paitsi pari mattoa, kerran käytetty 65 litrainen rinkka ja ei-koskaan-käytetty pieni lasikantinen pöytä). Kaikki muu oli epämääräistä, vähänkäytettyä tai liki käyttämätöntä, mutta ei kuitenkaan turhaa tai tarpeetonta.

Pitää keksiä joku uusi siivouskohde kirpparikuorman kartuttamiseksi...

7 kommenttia:

  1. Kellariin pitäis munkin tänään matkata,meillä ei valitettavasti oo kissanruokakellaria,sellanen ihan tavallinen vain muttta kirppiskamoja haalitaan kasaan täälläkin...Tai no,ei voi oikein haalimisesta,ainakaan vaikeesta sellaisesta puhua kun eilen siivosin keittiön kaapit ja pelkästään sieltä kertyi semmonen iso muuttopahvilaatikollinen tarpeetonta tarpeellista tavaraa:)Inspistä kuitenkin tästä sain kellarihommiin,kiitos siitä!
    Teidän punaviinimarjat jos osais puhua niin sanoiskohan ne että ette te meistä niin vaan pääse:D Mahtavan paljon mehua!

    VastaaPoista
  2. No Lahtikolla pitää keksiä sitten jokin muu käyttötarkoitus ;-D Onhan se toki hieno myös alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan, laittaa sinne muutama olut ja sidukka ja kun saunavieraita tulee tai vie juomia terassille, niin vie ne Lahtikossa!
    Mieletön määrä mehua!
    Hienosti siivottu varasto!

    VastaaPoista
  3. Samoissa puuhissa täällä myös, meillä ei noin paljon kyllä marjaa tule, on vuosien myötä kaikki melkein hävitetty. Mulla on työhuoneen siivous vielä pahasti kesken, mutta joka päivä päämäärä häämötttää vähän lähempänä. Ihana tuo retrolaatikko, kyllä sille käyttötarkoitus löytyy!

    VastaaPoista
  4. Oi, miten mulla voikaan olla ikävä mehustamista ?!?
    Muutimme joitakin vuosia sitten ja entiseen kotiin jäi 6 TUOTTAVAA musta- ja punaviinimarjapensasta. Nyt ei tuota hässäkkää ole, valitettavasti, sanoisin.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Kirsi, Rva Kivitikka, Tilkkureppu ja KahviKaneli! :o)
    Mehunkeittely on yksi loppukesän kohokohdista, ehdottomasti!! :o)

    VastaaPoista
  6. Ihanan siistiä! Meillä on vielä tuo kellarin remppa hiukan kesken.Vanhasta autotallista on tarkoitus tulla kodinhoitohuone + yhdistetty varastotila nyt ullakolla oleville tavaroille. Tilaa löytyis 30 neliön verran. Joku/jotkut kun sais otettuaan sen verran irti,että sais maalattua seinät,katon ja lattian ja laitettua hyllyt ym. paikalleen.Niin pääsis tavaroita laittaa paikalleen.Ei enää kauhean iso homma,mutta se alkuun pääseminen ;)

    VastaaPoista
  7. Kiitos Kisa!
    Jeo, aloitus on vaikeinta, varsinkin jos pitää tarttua maalisutiin!!
    Perunakellarin uusimista olen miettinyt vielä pidempään, uudet Antoniuksetkin oli jo ostettuna - ja kierrätetty uusiin tarpeisiin, kun hommaa ei vaan saa alulle...
    Mutta on se vaivan arvoista, sitten kun alkuun pääsee - ja itse asiassa ihan kivaakin...
    Tsemooiä vaan autotallitalkoisiin!! ;o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!