Lukijat

tiistai 2. lokakuuta 2012

...ja Stockmann vastasi!

Kyllä, sain kuin sainkin vastauksen, pikemmin kuin arvasinkaan! Lähetin viestini illan hämärinä hetkinä ja Stockmann-konsernin johtoryhmän jäsen, varatoimitusjohtaja ja tavarataloryhmän johtaja Maisa Romanainen vastasi heti seuraavana päivänä, aamupäivällä. 
Hyvä Paula satunNainen,

Kiitos kirjeestänne, onnitteluista ja erinomaisesta paneutumisesta Stockmannin liiketoiminnan perusarvoihin.

Palautteenne koskien syyskuussa lanseerattua erikoiserää, meille suunniteltua Muumi mukia, on erittäin aiheellista, ja olen pahoillani tilanteesta. Mukia oli tilattu peräti valtaisat  25 000 kappaletta, jonka perusteella tehtiin myöhemmin virheelliseksi osoittautunut päätös myydä tuotetta ilman ostorajoituksia. Kysyntä ylitti kaikki ajatukset, ja kampanjan loppupuolella rajoitukset saatettiin voimaan, valitettavasti monen asiakkaan kannalta liian myöhään.

Neuvottelemme parhaillaan mahdollisuudesta saada Iittalalta lisäerää tuotetta markkinoille myöhemmin tänä vuonna, valitettavasti en vielä pysty lupaamaan onnistuuko tämä, ja jos niin milloin tai minkä kokoinen erä on kyseessä. Toivon kovasti, että saamme neuvottelut pikaiseen päätökseen, ja voimme ylittää mahdollisimman monen asiakkaan odotukset vielä tämän vuoden puolella.

Kysyntä tuotteelle on niin isoa, etten edelleenkään voi taata sen riittävyyttä aivan jokaiselle, teemme kuitenkin parhaamme jotta pystyisimme vastaamaan niihin odotuksiin, jotka meihin tässä kohdistuvat.

Ystävällisin terveisin...

  IHANAA, vielä on toivoa!!!

Kun Arabiaa ei nyt vaan ollut tarjolla, piti miettiä uusia ratkaisuja projektin aikamittarointiin. Arabian uusi kausimuki 2012 Talvimetsä on jo julkistettu, mutta ei sitä tähän hätään vielä kaupoista löytynyt.

Ensin suunnittelin korvaajaksi Arabian Juhlahetki-sarjaa, mutten ole erityisen ihastunut ja hintakin on vähän suolainen, osiakin vähänlaisesti.

 
Ratkaisuksi löytyi Muurlan emalimukit. Enpä olisi arvannut,että tässäkin sarjassa on kausimuki! Sellaisella siis aloitin: Talvipäivä, keräilymuki Talvi 2012. 
Emaliastiat kuvastavat vanhan ajan henkeä, ne kuvaavat kaipuuta entiseen leppoisampaan elämäntyyliin! Emali on tutkitusti turvallinen materiaali ruoka- ja juomakäytössä. Emaliastiat sopivat kestävyytensä ja keveytensä ansiosta koteihin, mökeille, veneeseen tai retkelle mukaan. Mukin retro-henkinen muotoilu noudattaa alkuperäisen vanhanajan emalimukin tyyliä. Mukin vetoisuus 3,7 dl. (Lähde: Muurla)

7 kommenttia:

  1. Niin sitä pitää! Nyt vaan peukut ja varpaat pystyyn, että mukeja tosiaan tulisi lisää ja saisit omasi!

    VastaaPoista
  2. Ihan hyvä vastaus ja huomasivat mainita tuon liiketoiminnan perusarvoihin tutustumisesi. Se oli mun mielestä niin mainio osuus sun kirjeessä.

    VastaaPoista
  3. hyvä, että vastasivat.olishan se kiva, jos me muutkin tuota mukia saatas ostettua.

    VastaaPoista
  4. Hienoa, että palautteeseen vastattiin ja vielä noin nopeastikin.

    VastaaPoista
  5. No niin, hienoa!! Nyt saa Stocka multa hatunnoston asioiden hoidosta ja Toivoakin sulla siis vielä on...good!

    VastaaPoista
  6. Hyvä! Paula!
    Toivotaan, että muki löytää luoksesi. Erinomainen kirje sinulta ja ällistyttävän nopea vastaus Stockalta!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Katjainkeri, KristiinaS, Mehtäemäntä, Onnenpähkinäinen, Pohdiskelija ja Mainamummu! :o)
    Olen varma, että neuvottelut tuottavat tulosta: kauppa se on kun kannattaa - niin Iittalassa kuin Stockmannillakin! :o)

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät päivääni, kiitos Sinulle!!