Lukijat

torstai 18. lokakuuta 2012

Pihahommia

Sadetta mä kuuntelen joka yltyy vaan
Ohimenneen eilisen taas mä elää saan
Satoihan eilenkin...
(säv. Jose Feliciano - suom.san. Tuula Valkama)

Pihahommia olen koittanut tehdä sadekuurojen, tihkun ja rankkasateiden välissä - heikohkolla innolla ja laihanlaisin tuloksin.

Grillikatoksen vasemmalle nurkalle ladoin betonilaatoista tasanteen, siihen on ensi kesänä tarkoitus iskeä istutuspöytä. Oikealle kulmalle tulee samanmoinen, kaasugrillille - taitaa vaan jäädä kevään projektiksi...

Vaivaiseen hommaan on mennyt aikaa ihan tolkuttomasti, aina pari laattaa aseteltuani olen saanut kipaista takaisin sisälle sateen alta - ja kohta onkin ollut jo pimeä... Luonnonkivet asettelin muutama päivä sitten, en vitsinyt isoimmin harjailla, hoitakoon sade sitten edes sen...

Nurmikko on velloutunut ympäristöstä saviliejuksi ja sade syö soran laattojen alta - työn jälki on sitten sen mukaista.... Valitettavasti harottaviin laatankulmiin ei voi ommella nappeja, kuten taannoin tähän vähän keturalleen menneeseen tilkkulaukkuun... (omaa satoa Päivölän tilkkuleiriltä 2011). Epäilen, että laatat pitää ensi kesänä ottaa ylös, lisätä soraa ja asetella uudelleen. Vähänkö turhauttavaa!!??

Sade tuntuu vieneen Callunoistakin värin - tai siis tuoneen. Olivat melkein valkoisia ostettaessa... Tai sitten nykyisin myydään HUIJAUSKASVEJA - valkoiset pallokrysanteemitkin muuttuivat viikossa violeteiksi!!

Eikä kyllä yhtään nostata mielialaa edes askartelemani kranssi! Tai tuon koivunvitsarinkulan väänsin jo pari vuotta sitten, nyt lisäilin vain Tiimarin ale-korista löytyneen "siipinauhan", pujottelin muutamia helmiä metallilankaan, lisukkeina joulukoriste-enkeli ja ruma tupsu. ONNETON RUIKKU!

Sadetta mä kuuntelen joka yltyy vaan
Ohimenneen eilisen taas mä elää saan
Satoihan eilenkin...

... ja jos ei kohta lopu, menen seuraavan kerran ulos vasta jouluaattona! Nih.

11 kommenttia:

  1. Otahan ny rauhallisesti!
    Kranssi on kiva, siihenhän voi lisäillä vielä vaikka mitä, niin ei ole ruikku.
    Sade, sitä nyt vain riittää.

    VastaaPoista
  2. Jos yhtään lohduttaa, ei mene sen paremmin täälläkään. Meillä on tällä viikolla nautittu sateesta, rännästä, lumesta ja jäätävästä tihkusta... niin ja pesukonekin pamahti eilen, alle 3 vuotta vanha, seinäänkin tuli kolo. Mutta siellä se kone hyrskyttää jälleen, korjaaja kävi jo, nopeaa palvelua!

    VastaaPoista
  3. Herkän kaunis kranssi ja tilkkukassikin on oikein kaunis:-)

    VastaaPoista
  4. Kassi ja kranssi ovat kauniita.On se kiva kun osaa tehdä kaikenlaista.
    Tuo sade tuntuu vaivaavan joka puolella.Kohta hukutaan täällä meillä lehtiin:)ei viitsi muutamaksi minuutiksi juuri mennä tuonne ulos:(

    VastaaPoista
  5. tilkkukassista tuli loistava! ja mitä vesisateeseen tulee niin se on rasittavaa! minä myös yrittänyt jo viikon koota ruusupenkkiä meille, mutta AINA sataa vettä..*perrrrhana*

    VastaaPoista
  6. Hieno tilkkukassi!
    On tosi ärsyttävää jos joudut saman tuön tekemään ensi keväää...:)

    VastaaPoista
  7. Kaunis kranssi ja kassi!Ja kieltämättä tuo jatkuva vesisade voisi mun puolesta vaihtua jo lumisateeseen. Olisi illallakin vähän valoisampaa :)

    VastaaPoista
  8. Minäkin odottelen poutasäitä, että sais puutarhakalusteet peiton alle. Ei viitsis kovin märkinä peitellä. Onhan meillä pari poutapäivääkin ollut, mutta minäpä olen silloin keksinyt muuta menoa:)
    Kassi on taas todella hieno ja tekstiäsi on niin mukava lukea:)

    VastaaPoista
  9. Huijauskasveja on selvästikin liikkeellä! Joku julkkis sanoi jossakin puutarhaohjelmassa ostaneensa EU:in liittymisen jälkeen ainoastaan valkoisten kukkien mukuloita ja sipuleita... eikä ole sen jälkeen saanut yhden ainutta valkoista kukkaa puutarhaansa! Muuttusivat edes jonkin muun värisiksi kun violeteiksi ;)

    VastaaPoista
  10. Sadetta piisannut tälläkin!
    Olet saannut aikaiseksi vaikka ja mitä!!! Hieno nuo luonnonkivet! Kyllä tämä iloksi taas kääntyy, viimeistään siinä vaiheessa, kun taivaalta tulee lunta ja pääsemme manaamaan lumitöiden määrää ;-D
    Hyvää loppuviikkoa!!!

    VastaaPoista
  11. Kiitos Terhi, Susan, Mummo pajukorissa, Tellupa, Mehtäemäntä, irmastiina, Kisa, Tarutikki, Sonja ja Rva Kivitikka! :o)
    Tulisipa lunta! Mutta kun se räntävaihekin on vielä edessä...

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät päivääni, kiitos Sinulle!!