Lukijat

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Trulleja odotellen...

Viime aikoina on tullut heiluteltua sen verran tiuhaan puikkoja, että teki jo mieli tehdä jotain keväisempää. Samalla tuli kokeiltua, vieläkö ompelukone on vireessä...

Tein kuistille pienet topatut "pääsiäisliinat", koko n. 44 * 44 cm. 

Ihan kauhean tyytyväinen en ole lopputulokseen, värit olisivat saaneet olla raikkaammat.

 Kelpaavat toistaiseksi, myöhemmin saattavat muuttua tyynynpäällisiksi...

Sen verran kuistilla on vielä vilpoisaa, että ilokseen siellä ei näillä keleillä istuskele.

Sen verran lämmin kuitenkin, että ostin jo pari viikkoa sitten vähän vihreää, kevään iloksi. Helmililjat ovat venähtäneet pikkuisen liian pitkiksi...

 ... ja perunanarsissit ovat päässet kevyesti kuivahtamaan. Tuoksuun se ei ole vaikuttanut ainakaan vähentävästi, käry on pökerryttävän voimakas!!

Nyt kelpaa trullien tulla, namuvarastot on täydennetty ja siirretty kuistille odottamaan pieniä virpojia!



PS. Tänään alkaa Mymmelin Äiti -kuu. Eikä se ole aprillia!

11 kommenttia:

  1. Kyllä tuo teidän kuisti on tavattoman kaunis! Ja nuo liinathan on upeita,ihanat kankaat niissä. Minäkin olen jo ostanut tuon Mymmeli-mukin ja annoin pojalleni,joka muumimukeja kerää.
    Rentouttavaa palmusunnuntaita sinulle.

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis tuo teidän kuisti. Ja liinat ovat myös ihania.

    VastaaPoista
  3. Ihana muki :DD
    Mulla on virpojia jo käynyt siihen malliin, että täytyy vissiin lähteä munia hommaamaan lisää!!
    Aina niitä illalla tulee niitä mattimyöhäisiä ja olis tosi nolo olla avaamatta ovea vain siksi että ei o munia!!

    VastaaPoista
  4. Melkein henkeä ahdistaa nuo ihanat kuistikuvat :>.Mymmelin äiti-mukia olen ihastellut ,vaikka en mukeja keräilekkään.

    VastaaPoista
  5. Mäkin tahdon tuollaisen kuistin, Niin Iha-na!!!! Mymmeli himotuttaa, kaunis väri... Mainiota palmusunnuntaita!

    VastaaPoista
  6. Ihastuttavaa kukkakangasta oletkin löytänyt! Ja perhoset sopivat sinne ulkoreunoille lentelemään mainiosti. Oikeastaan keväisen herttaiset liinat. Oikein onnistuneet minnusta!
    Kuisti on kutsuva ja raikas.
    Mukavaa virpojien odottelua!

    VastaaPoista
  7. Lähestulkoon aina sitä löytää jotain parannettavaa omiin käsitöihinsä, kun ne valmiiksi saa. Kauniita liinoja olet tehnyt ja sopivat varmasti mainiosti myös tyynynpäällisiksi.
    Meillä virpojat, jos niitä tulee, tulevat vasta pääsiäislauantaina.

    VastaaPoista
  8. Kaunis kuisti ja liinat myös <3

    VastaaPoista
  9. Kiitos kun kommentoit blogissani, niin osasin tulla tänne.
    Ihana kuisti, kyllä tuolla kelpaa istuskella.Liinat ovat kauniit.

    VastaaPoista
  10. Kiitos Intsu, Enya, Pepi, EevaK, Hymyilevä tyttönen, Matonkude, Tarutikki, Nina ja Täti Sininen! :o)

    VastaaPoista
  11. Ihana tuollainen sisäkuisti:D Meidän pikkiriikkinen kuisti on vielä miinuksen puolella. Muutenkin siellä rojottaa eräs huushollista ulkoistettu pakastin (joka ei siis ole tyhjä) ja näin ollen vain haaveilen oleilukuistista, mutta jonain päivänä, tai vuonna... Kauniita on nuo liinat ja mikähän onkaan työn alla?? Ompelun iloa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!