Alkaa helpottaa

Hei-hupsan, onpahan taas tovi jos toinenkin vierahtänyt sitten edellisen postauksen!

MUTTA hei, viimein alkaa helpottaa (ennen seuraavia rutistuksia)!

Talo piti saada tyhjäksi Aprillipäivään mennessä - viimeisenä iltana (yönä) pesin pannuhuoneen lattiaa vielä 02 maissa ja tasan 03 kanniskelin melkein viimeisiä tavaroita autoon ja kurvailin vuokrakaksioon. En jaksanut yöllä enää tyhjentää kotturaa, laitoin kellon soittamaan 06 ja herättelin Pupusen kantoavukseni. Sen jälkeen vielä kaksi kuormallista, toinen kaksioon, toinen tekstiilikierrätykseen. HURRAA, talo tyhjä ja luovutuskunnossa - jätin avaimet ja villasukkatervehdyksen keittiön pöydälle ja suljin oven perässäni viimeisen kerran. 

Edellisen viikon pidin palkatonta vapaata, ilman sitä ei valmista olisi tullutkaan. Muuttoa tein tietty yksin, Mieshän on viikot töissä Helsingissä ja Pupunen päivät koulussa, illat harrastamassa.

Kuten arvata saattaa, vuokrakaksio oli aika täynnä tavaraa! Laitoin Miehelle valokuvia, sanoi asunnon muistuttavan pultsarimajaa. Seulon tavaraa edelleen: osa siirtyy vielä Helsinkiin, loput kannan pikkuhiljaa kirpputorille. Onneksi pääsimme kaikista isoista huonekaluista eroon tori.fi:n kautta (mm. ruokapöytä, useita tuoleja, umpipuinen astiakaappi, Fatboy & rock'n'roll-jalusta, puutarhakalusteet, varastohyllyt, kristallikruunu, pärisevät puutarhahärvelit, moottorisahat jne.) ja onneksi uusi omistaja osti painavimmat (mm. pyykinpesukone, kuivausrumpu, pakastin jne.) ja onneksi naapuri halusi ostaa lumilingon (ja sai kaupantekijäiseksi kasan muutakin autotallirompetta) ja onneksi Appiukko tuli hakemaan peräkärrykuorman (lapioita, kirveitä ja muuta puutarhakamaa) mökille ja onneksi Ukrainan humanitaarisen avun -keräyspisteet avautuivat juuri sopivasti (Mies vei sinne kasakaupalla jälleenrakennustyöhön käypää tarviketta).

MUTTA hei, sauna on jo ihan oikeassa käyttötarkoituksessaan! Olin tosi iloinen, kun lauteet alkoivat pilkottaa!!

No, samanaikaisesti, Aprillipäivänä, työnantajani (työllisyydenhoidon yhdistys) avasi kierrätyskeskuksen paikkakunnalla uudelleen - työllisyysalueuudistuksen myötä kaupunki oli lopettanut toiminnan vuoden vaihteessa. Päätös käynnistämisestä tehtiin 18.3. ja parissa viikossa rekrytoin ja perehdytin 8 työntekijää, hankittiin kassajärjestelmä, työvaatteet, suunniteltiin aloituskampanja, markkinointi jne. jne. Onneksi minulla on aivan erinomainen työpari, muuten olisi pää hajonnut...

Opinnotkin olivat aika hektisessä vaiheessa juuri tuolloin: työnohjaajaopintojen lähipäivät ja käytännön harjoittelut sekä opettajaopintojen viimeiset opetusharjoittelupäivät ja tehtäväpalautukset osuivat samaan saumaan. 

MUTTA hei, ensi viikon perjantaina juhlitaan valmistumistani ammatilliseksi opettajaksi (HAMK). Pupunen tulee kanssani päätösjuhlaan, sen jälkeen suuntaamme kahden ruhtinaalliselle juhlalounaalle (Mieshän on töissä). Työnohjaajaopintojen päättötyön teen kesän aikana, koulutus jatkuu vielä syksyllä ja ryhmämme valmistuu jouluksi.

Helsingissä olen ehtinyt käydä noin joka toinen viikonloppu (noin joka toinen viikonloppu on ollut Pupusen kenraaliharjoituksia ja esiintymisiä: konsertteja, teatteriproduktioita ja tanssitapahtumia). Eli Helsingin uusi asunto on sekin vielä aika keskeneräinen. Lisäksi todettiin, että vanha sohva ja sohvapöytä ovat aivan liian isoja olohuoneeseen (myydään tori.fi:ssä ja hankitaan pienemmät, kunhan keritään), ruokapöytä puuttuu vielä tyystin ja tavarat hakevat vielä paikkojaan. Tauluja on paljon enemmän kuin seinätilaa. Mutta kyllä se siitä, ajan kanssa.

Olen irtisanonut vuokrakaksiomme, se pitää saada tyhjäksi heinäkuun puoliväliin mennessä. Koska Helsingin asunto on jo täynnä, kaikesta kaksioon rontatusta lopusta tavarasta (jota siis edelleenkin riittää ihan huomattavia määriä...) on päästävä sujuvasti eroon. Tavoitteena on, että vain vaatteet ja astiat (ja Koira) siirtyvät Helsinkiin. Ja niidenkin kanssa saa tehdä kyllä parikin reissua, koska kummankaan autossa ei ole vetokoukkua (peräkärry kyllä olisi, siitäkin pitäisi vielä hankkiutua eroon).

MUTTA hei, ettei homma olisi liian helppo, ennen sitä kaksiossa järjestetään Pupusen rippijuhlat! Pupunen rippileireilee juhannuksen jälkeen, konfirmaatio on kesäkuun lopulla. Ja koska kirkko täällä ja Helsinki kaukana (150 km suuntaansa), niin tämä on - kaikesta huolimatta - helpoin ratkaisu.

MUTTA hei, ennen sitä ajelen muutamaan kertaan Kuopioon! Pupunen menee jälleen Kuopio Tanssii ja Soi -poikaleirille ja kuskaan mennen, tullen. Varasin tähän muutamia ylimääräisiä päiviä molempiin päihin, miniloma muuttohässäkästä hivenen stressaantuneelle Koiralle. Ja eukolle. Mieshän on töissä...

PS. VINKKI: Poikaleiriläiset esiintyvät Juhlagaalassa Kenneth Kvarnströmin rakastetussa Carmen?! -nykytanssiesityksessä. Näytöksiä on kaksi, perjantaina 13.6. ja lauantaina 14.6.

MUTTA hei, vaikka kaksio irtisanotaan, se ei merkitse sitä etten jatkossakin näillä nurkilla notkuisi. Työsuhdettani jatketaan vielä vuoden loppuun asti (olisi jatkettu pidemmällekin, mutta itse pistin tuon takarajaksi). Sitä en vielä tiedä, missä majoitun kesäloman jälkeen elokuussa. Mutta eiköhän sekin vielä selviä...

Kuvan sukista näkyy kevään kiireet: emännän sukat kutaisin tammikuun työnohjaajakoulutuksen lähijaksolla, isännän sukat sain melkein valmiiksi maaliskuun lähijaksolla. Viimeisenä yönä (klo 03-06 välillä) ennen avainten luovutusta kärki tikuteltiin nopeasti yksiväriseksi, lankojen päättelyyn menikin sitten vähän pidempään...

MUTTA hei, kohta aion taas ehtiä neuloakin jotain. Kunhan löydän villalankani...

EDIT 2.6. klo 9:05

Selvyyden vuoksi mainittakoon - etten antaisi väärää kuvaa - varsinainen muutto Helsinkiin tapahtui maaliskuun ensimmäisenä ja viimeisenä viikonloppuna, kiinteistövälitysfirman isolla pakettiautolla. Kaksi keikkaa kumpanakin viikonloppuna, siis neljä täpötäyttä kuormaa. Ja niissä siirtymissä meillä oli kyllä ihan muuttoapua mukana! Mutta siis se kaikki muu sälä, noin 2/3 koko huushollin järkyttävästä tavarapaljoudesta jäi enempi-vähempi meitsin kontolle. Ja toki Mies auttoi, aina kun (noin joka toinen viikonloppu) oli kaksiossamme patjamajoituksessa. 😊

Luukut

No niin, muuttoprojekti etenee...

Vuokra-asunto Helsingistä on hankittu!

Neliö liki Miehen työpaikkaa. Ihan toista asuntoa kävimme Pupusen kanssa eilen katsomassa; isompaa, jossa kaksi vesiklosettia ja isompi parveke. Kolmas kerros hissittömässä talossa ja aika kulahtanut suihkuhuone saivat päätymään tähän kakkosvaihtoehtoon. Vain yhdet portaat vanhenevalle koiralle (ja akalle), valoisuus ja hiljattain remontoitu kylppäri saivat vaa'an kallistumaan pienemmän eduksi. Eli paras tällä aikataululla tarjolla olevista vaihtoehdoista.

Hirvittää kuitenkin neliöiden ja säilytystilan vähäisyys, lähtökohtaisesti vain joka kolmannen tavaran voi kuvitella mahtuvan näihin neliöihin, asunnon koko kun on vain noin kolmannes nykyisestä... Mutta ehkä on ihan hyvä karsia tavaraa ja keskittyä vain oleelliseen...?
.

Makuuhuoneiden ikkunoista näkyy parkkipaikka, olohuoneen puolella on männikköä. Hyviä lenkkimaastoja lähtee kuitenkin ihan etuovelta ja merenrantaan on vain puolisen kilometriä. Se talo, josta haaveilen meidän saavan vielä joskus asunnon, sijaitsee alle 100 metrin päässä rantaviivasta, mutta siinä oli nyt vapaana vain yksiö...

Mies mötköttää täällä yksinään kesän alkuun asti. Ainakin kesän alkuun asti, koska meitsin työt jatkuvat kuitenkin näillä nurkilla syksyyn, kenties pidempäänkin. Pupunen oletettavasti sukkuloi kesälomallaan kahden paikan väliä, mutta kevään köllöttää kanssani kaksiossa.

*

Vuokra-asunto kotikulmilta on hankittu!

Kaksio kylän keskustassa. Hissillinen talo, mikä olikin painavana valintakriteerinä, koska tavaraa siirrellään lyhyellä ajanjaksolla suuntaan ja toiseenkin. Oletettavasti kesän lopulla luovumme tästä ja muutamme pysyvästi Helsinkiin (ilman muuttokuormaa).

.

Pupuselle oma kamari, minä köllötän olohuoneen puolella. Saunasta ja isosta vaatehuoneesta plussaa, parvekkeen puutteesta miinus. Tämäkin paras tällä aikataululla tarjolla olevista vaihtoehdoista.

Maisema ei ole kummoinen, mutta työpaikalle on matkaa vain 130 m. Pupusen koulumatka fillarilla kestää 9 min (2 km), mutta skeittiparkille vain 4 min (950 m) - jälkimmäinen painoi Pupusen vaakakupissa ensimmäistä enemmän. 😜 

Molempiin luukkuihin avaimet saadaan tämän kuun viimeisenä päivänä. Tämän töllin tyhjentämiseen aikaa jää tasan kuukausi - siihen onneksi sisältyy viisi viikonloppua!!

Huh-heijaa, jatkan pakkaamista...

Myyty! Såld! Sold! Verkauft!

Talomme on myyty!

Mies aloitti jo syksyllä työt Helsingissä, asuu viikot siellä pienessä yksiössä. Pupunen, Koira ja meitsi seuraamme perässä, näin oli suunniteltu - toki tietty sitten vähän isompiin neliöihin...
.

Talo laitettiin myyntiin marraskuun lopulla ja olimme varautuneet noin puolen vuoden myyntiaikaan, mikä tällä kylällä on ihan tyypillinen omakotitalon myyntiaika (vaikka näkyy etuovi.comissa useampikin tölli roikkuneen jo pitkälti toista vuotta). No, aikataulutus kyllä petti - tarjous, jonka hyväksyimme, tehtiin kolmessa viikossa! Toki asiaa auttoi se, että hinta asetettiin aika reilusti kiinteistövälittäjän ehdottamaa alemmaksi. Pitkä myyntiaika kun ei ainakaan lisää kohteen arvoa, saati kiinnostavuutta.
.

Jouluviikolla tehtiin kuntokartoitus, josta ei ilmennyt mitään hälyttävää, sellaista tosin emme pelänneetkään. Täyskivitalossa ei ole homeriskiä ja muutenkin olemme koittaneet pitää paikat kunnossa, saunaosasto on kuitenkin vielä remontoimatta.

Talon rakennuttajat asuttivat taloa liki 44 vuotta ja me olemme pitäneet pirttiä 19 vuotta. Uudet omistajat - siis vasta talon kolmannet asukkaat - arvostivat kovasti tätä seikkaa: josko se kertoisi jotain talon "hyvistä energioista". 😍
.

Talo pitää saada tyhjäksi aprillipäivään mennessä - ja siinä riittääkin puuhaa, kun kaapit, sivuvintit ja kellarivarastot ovat näiden vuosien aikana täyttyneet jos jonkinlaisesta tavarasta! Olen jo aloittanut päällimmäisten sedimenttien louhimisen, mutta vielä en ole päässyt kovin syvälle. Sen tiedän sanoa, että rompetta riittää laitettavaksi tori.fi'in ja kirpputorille kuin myös kierrätyskeskukseen, tekstiilikierrätykseen ja jäteasemalle vietäväksi, toivottavasti jotain voi jättää myös niille sijoilleen.
.

Tilannetta helpottaa - ehkä myös mutkistaa - se, että kevään kuluessa meillä tulee olemaan samanaikaisesti enimmillään NELJÄ osoitetta. Helsingissä Miehen yksiö ja perheasunto (jota ei ole vielä hankittu) sekä täällä kotipuolessa tyhjennettävä talo ja vuokrakaksio (jota ei ole vielä hankittu). Toki yksiö irtisanotaan, kun perheasunto löytyy, mutta varmasti ainakin kuukausi menee päällekkäin.

Vaihtoehtona olisi ollut välivarastointi (vuokravarasto), mutta en missään nimessä halua raahata samaa tavaraa moneen kertaan eri paikkoihin. Kun kustakin tavarasta on päätetty säilytetäänkö vai heivataanko, vain kelpuutetut viedään suoraan loppusijoituspaikkaansa. Perheasuntoon siirretään kaikki säilytettävä, vuokrakaksio kalustetaan sellaisella tavaralla, joka päätyy kevään ja kesän aikana  myytäväksi tai kierrätettäväksi - mitään ei ole sieltä tarkoitus siirtää Helsingin asuntoon, paitsi vaatteet ja astiat. 

Ja vuokrakaksio siksi, että Pupunen haluaa käydä täällä kasiluokan loppuun, suorittaa Musiikkiopiston etappiopinnot valmiiksi, esiintyä Tanssiopiston kevätnäytöksissä & teatteriproduktiossa ja käydä rippileirin nykyisten kavereiden kanssa. Rippiäiset juhlitaan oletettavasti muuttolaatikoiden keskellä... 
.

Niin, ja oma työsopimuksenikin jatkuu syksyyn asti, vaikka ehkä kesän jälkeen työskentelenkin enimmäkseen etänä. Ehkä. Siinä muuttoruljanssin ja uuden työn etsinnän ohessa pitäisi saada myös omat opinnot päätökseen (ammatillinen opettaja toukokuun loppuun mennessä ja työnohjaaja syksyn aikana). 

Tavaran hävitysoperaatio ja muuton organisointi jää (lähes?) täysin meitsin kontolle - Mieshän on viikot poissa. Mies sanoo, että ota Niemi (muuttaa kaiken) avuksi, niin ei tarvitse stressata. Mutta siitä se stressi vasta tuleekin, jos he pakkaavat 200 neliön roinat muuttolaatikoihin ja siirtävät kaiken alle sadan neliön kerrostalokolmioon Helsinkiin... 

Sillä en stressaa, löytyvätkö uudet asunnot, ne kaksi, täältä ja sieltä. Ainakaan vielä en stressaa. Tarjontaa kuitenkin tuntuu olevan ihan kohtuullisesti. 

Hei hurraa, onpa riemukas kevät tiedossa!!

Peruuttaakaan ei enää voi, kauppakirjat allekirjoitettiin eilen. 

Kiitokseksi kiinteistövälittäjälle villasukat, kuinkas muuten. Ihan perusversiot firman väreissä, Seiskaveikkaa, 140 g. Taitavat jäädä kevätkauden ainoiksi neulomuksiksi... Siis ainakin villalangat voi jo pakata.

Heleijaa, siitä se lähtee...

Kuvat myyntiesitteestä, kuvaaja Tommi Käppi.

Kuvausten aikaan marraskuun lopulla vielä viheriöi, mutta näyttöjen aikaan oli jo lumi maassa.

Bloginimen vaihdos

Uuuuh, olen miettinyt tätä jo pidempään, blogin nimen vaihdosta.

Googlaamalla "satunnainen" -haulla tulee aika epämääräistä sisältöä, niin blogeja kuin YouTubeakin. En suin surminkaan halua tulla liitetyksi niihin.

Vaan mistä uusi iskevä nimi? Ei olekaan ihan helppo rasti...

*

No, eilen päässäni alkoi soida "On neidolla punapaula kun tanssihin käy...". 

Hä??

Tässä mitään tanhuajatyyppiä olla, mistä se nyt putkahti???

Sitten muistin, että Opiston uudessa kurssiohjelmassa oli pirtanauhakurssi! Haluaako ydinminäni tai tiedostamaton mieleni tai yli-inhimillinen identiteettini tai jokin muu hupsunhauska huu-haa-humputus PATISTAA minua kurssille??

Kun en ollut varma, ilmoittauduin. 😂

Ehkä pirtanauhoja voisi yhdistellä tilkkutöihin tai neuleisiin? Siis villasukkiin, enhän juuri muuta neulo. Perinnesukkiin? Ei kyllä kuulosta ihan omimmalta sekään...

*

Biisi (HAH, varsinainen reivibiitti!) ei vaan lakannut soimasta päässäni. Pirskatti, jo on kumma!

Googlasin "neidolla punapaula" ja pölähdin Suomen käsityön museon blogiin: "1800-luvulla morsiamella saattoi olla jopa viitisenkymmentä nauhaa varattuna häitään varten".

Jaaha, HAMSTRAAJA - tunsin heti sielunsiskoutta!

Kuva: Suomen käsityön museo

Lainaus:

Nauhoja on käytetty esiliinojen ja hameiden vyönauhoina, miesten housujen vöinä, viittojen ja turkkien vöinä, erilaisina kannatin- ja olkainnauhoina, sukkanauhoina, kapalovöinä, kampaus- ja päähinelaitteissa, kenkien pauloina ja tallukoiden nauhoina sekä hevosten ohjaksina ja mahavöinä.

No mahavyö tästä enää puuttuikin! Vai onko se tarkoitettu vain hevosille? Tekisinkö Koiralle uuden talutushihnan?

Googlailin lisää ja löysin PIRTANAUHA-GENERAATTORIn. Johan on!

Sivusto paljastui blogiksi (with my hands - Dream), missä elovena-neidonomainen ilmeisen intohimoinen käsityöläinen esitteli mm. itsetehtyjä historiallisia asuja ja monenmoista muutakin kiinnostavaa käsityöjuttua - liityin saman tien postituslistalle.

*

"... käs'vartehen kultansa solmii hän sen" raikui edelleenkin päässäni. Hiivatti, hiljene!!

Tähän mennessä olin siis törmännyt pariin otteeseen niin pirtanauhaan, neitoon kuin blogiinkin - oliko TÄSSÄ nyt jokin syvempi tarkoitus...?

Tässä nyt mitään neitoja enää olla, tanakasti rouvassäädyssä!

*

Kuva: Suomen Luonto

Ja sitten - kuin salamaniskusta - hoksasin, että siitähän se sukkula sujahti blogin uuteen nimeen!?

Ei tietenkään neidon punaPaula vaan rouvaskainen punaPaula! On rouvalla punaPaula? Kuulostaa kyllä aika kornilta - tai tarkemmin ajatellen TOSI kornilta. Unohda!!

*

"Miks niin lujalle sä solmit, oi armahani, vai luuletko, että mä karkajan pois?"

Nii-in, ajatus ei vaan jättänyt rauhaan. Siinäkö se nyt olisi, uusi nimi blogille?

Googgeloin, ettei vaan löydy muita blogeja tai YouTubettajia samantyyppisellä nimellä. No ei tosiaankaan. Mutta löysin Anu Kaipaisen (1933-2009) romaanin "On neidolla punapaula" vuodelta 1973, joka dramatisoitiin samannimiseksi tv-elokuvaksi vuonna 1976 (ohjaaja Eija-Elina Bergholm). Neva höörd, sanoisi Niko Saarinen. 

Löytyi myös musiikkipäiväkoti, jonka en usko instagrammaavan mitään törkyistä. Ja kotimainen risteytys purppurasurukuusi Punapaula (Picea abies 'Punapaula') - se vielä vähemmän! Kasvualusta hapan, tuore, keskiravinteinen - meitsi on kyllä hapan, mutta enemmänkin vähän nahistunut ja runsasravinteinen... 

Viimeisenä löytyi vielä tajunnanvirtasukat Puikot ja kerä lankaa -blogista, eikä sitten juuri muuta.

*

"Enhän toki poijes karkaa, oi armahani, emme erkane ennen kuin kuolemassa."

Hemmetti, olkoon sitten niin! Ja nimeä en enää toistamiseen vaihda. (Bannerin voin tehdä, jos koskaan saan sitä pirtanarua valmiiksi...)

*

Ja jokohan se biisi viimein vaikenisi??

Joulu & Uusi Vuosi 2023

Vähänkö myöhässä tämän aiheeni kanssa, mutta laitanpahan ainakin itselleni muistiin. Teksti oli osin jo aiemmin kirjoitettua, muuten olisi enää muistanutkaan...

*

Joulu melkein pääsi yllättämään.

Ei ihan, koska hankin partiolaisten adventtikalenterin - lähtökohtaisesti olin siis kyllä ihan kaiken aikaa varsin hyvin kärryillä siitä, missä mennään.

Siksi varasinkin meille jouluksi majoituksen toisaalla, tajuttuani etten ehtisi valmistella joulua mitenkään. En joulusiivota, en pestä joulusaunaa, en laittaa jouluisia pöperöitä tai joululeivonnaisia, en koristella joulukuusta tai muutenkaan joulusomistella sen isommin. Edes valokransseja ja tähtiä en saanut ikkunoihin! Paitsi keittiöön köynnöksen tunnelmantuojaksi, koska Pupunen joulupiparoi.

Eikä se joulumieli oikein tavoitakaan, ellei tavalla tai toisella muista myös tarvitsevia. Lähimarketin aulasta nappasin mukaan kaksi Hope-toivetta.

 2-vuotias poika toivoi kevätkenkiä.

Ale-hyllystä onneksi löysin vielä toivekokoa 23. Otin ne ja kasvunavaraksi toiset 24:t. Tietty mukaan myös villasukkaset (koko 23-25, 61 g), Reima-pipo lisukkeeksi.

2-vuotias tyttö toivoi nukkea ja nukenvaatteita.

Nukke oli helppo juttu, kaupan hyllyltä nappasin Baby Born'in mukaan. Tarkoitukseni oli neuloa talvivaatteet ja ommella myös fleecepuku. No, enpä ehtinyt sitten sitäkään. Onneksi jemmasta löytyi vielä yksi Pirjolta ja Purjolta tilattu juhlamekko! Pupunen sai lapsosena usein kutsuja tyttösten synttäreille ja nukenvaatteet olivat aina hyvin mieluinen lahja. Onneksi tytöt neitiytyivät ennen kuin ehdin lahjoa viimeisen eteenpäin!!

Mutta, hei, JOULUKORTIT TEIN, tänä vuonna vain 37 kpl. Unohdin kuvata, mutta muistin postittaa ja vielä ihan ajoissakin! Siis viimeisenä mahdollisena iltana just ennen kauppakeskuksen (ja postilaatikon) sulkeutumista.

Ja joululahjojakin vähän hankin ja jokusia teinkin, hyvin-hyvin maltillisesti.

Veljentyttö nuoremmalle palmikkosukat (koko 37-38).

Nyt en muista, mistä ohjeen nappasin, Seiskaveikkaa 138 g.

Olivat sen verran työläät, että muita sukkia en sitten ehtinytkään.

Mutta kranaatteja tein.

... jotka saajien onneksi muuttuivat vanulla täytettyinä joulupalloiksi.

Ohje löytyi Dropsilta.
(Seiskaveikkaa, 12 kpl yht. 168 g.)

Pallot kietaisin silkkinauhalla Käsityöläisglögi-pullon kaulaan, työtiimilleni.

Pupuselle tilasin Miehen luottokortilla Burtonin nettikaupasta oranssin laskettelukypärän ja muuta laskettelutarviketta. Tai siis luulin tilaavani... Postilta tuli joulun alla tullausilmoitus, jossa IOSS-tunnus ei toiminut. Soitin Tulliin, sieltä kerrottiin, että järjestelmän mukaan paketin paino on 200 g ja sisältönä "sunglasses". Enpä sitten lunastanut, kun Tullikin mainitsi kyseisen lähettäjän olevan vähän arveluttava... Mies taistelee vieläkin kiinalaisen huijarifirman ja pankin kanssa jo kertaalleen tehdystä luottokorttihyvityksestä. 

Koska Appivanhempia ei viitsinyt kutsua matkojen päähän jouluaterialle, vahinko korvattiin tarjoamalla sellainen Vaihmalan hovissa. Edellisjouluna kävimme aattoaterialla, erinomaisen maukasta oli, varsinkin alkupalapöytä - appivanhempia ruokittiin kotonamme vasta joulupäivänä. Nyt varasin heille pöydän ja maksoin etukäteen & askartelin lahjakortin - osoite niin selkeästi, etteivät epähuomiossa päädy väärään ravitsemusliikkeeseen... Kehuivat, hyvää oli kuulemma nytkin ollut. 

Joulureissu meinasi mennä kyllä pipariksi sekin. Mies liukastui työpaikkansa pihalla ja teloi koipensa ja olkapäänsä, kinttu suorana ja kyynärsauvat. Mies oli kuitenkin sitä mieltä, että suunnitelmia ei muuteta, matkaan mars! Tarpeeksi kun soviteltiin, Mies mahtui suoran koipensa kanssa istumaan poikittain takapenkille, jalka tyynyillä tuettuna. Omaan autoonsa, ei minun takaovettomaan pikkupirssiini. Katumaasturiin, jolla en ollut ajanut koskaan metriäkään. 300 km, Mies ilman turvavyötä. Vähän hirvitti.

No, matka meni ihan hyvin. Kun saimme tavarat purettua ja Miehen kammettua majapaikkaan, lähdimme Pupusen kanssa jouluruokaostoksille. Unohdin, että autossa on vetokoukku, peruutin parkkipaikalla koukun jonkun onnettoman farkku-Mersun takapuskuriin. Ilmeisesti tömähti jonkun verran, kun heti oli pari rouvaa paikalla videokuvaamassa...

Kaupasta palatessa törmätyn auton ympärillä pyöri pariskunta koiran kanssa. Autosta noustessa kipaisin kysymään, onko auto heidän. Oli. Yhdessä sitten tutkittiin vahinkoja - puskurissa oli pienenpieni lommo, ei näkyvä, mutta sormella tunnustellen sellainen löytyi. Olin kuvat ja tein vahinkoilmon. Vielä ei ole tullut omavastuulaskua vakuutusyhtiöstä - mutta vielä ehtii, sanoo Mies.

Kässypussinkin unohdin kotiin, mutta sillä onnettomalla kauppareissulla ostin pari kerää Nallea ja puikot. Iltapuhteena tikuttelin sukat Miehelle (101 g, koko 47-48) ja Pupuselle (80 g, koko 39-40). En ihan tykkää näistä, koska muistuttavat siitä, että voivat vielä tulla turhan tyyriiksi...

Kuva: HC Saimaa

Jouluinen viikko meni leppoisasti lumikinosten keskellä. Jouluherkkuja ja kynttiläillallisia, saunoen ja joulupukin tuomia kirjoja lueskellen. Kylpylässäkin käytiin, mutta sille tuli kyllä vähän nolo loppu, joku lapsonen kakkasi altaaseen ja se piti tyhjentää...

Paluumatka sujui onneksi kommelluksitta. Kotiin päästyä Pupunen tuupattiin bussiin ja kohti Helsinkiä, Uudeksi Vuodeksi Systerin hoteisiin.

Kuvat: Systeri

Ekan yön yöpyivät Klaus K:ssa ja toisen Systerin himassa. Aamiaistarjoilussa näkyy ainakin olleen eroja... Oli kuulemma aika hapokasta Systerin rahkaherkku. 😂

Edellinen uusivuosi oli sydäntäsärkevä, Koira oli aivan hötkynä rakettipaukkeen vuoksi. Systerin vinkistä olimme nyt varanneet Clarion Hotel Aviapoliksen Happy Dog -paketin ja suuntasimme päivää myöhemmin pääkaupunkiseudulle, Mies taas turvavöittä takapenkillä tyynyineen.

Eläimellisiä vieraita oli kivalla tavalla huomioitu! 

Tervetuliaispussi sisälsi eväitä, herkkuja, hygieniatuotteita ja lelun. Lisäksi huoneesta löytyivät juoma- ja ruokakupit, koiran kylpypyyhe ja fleece-huopa. Nojatuoli oli suojattu isolla lakanalla, ja petivaatteethan menevät aina pesuun, joten ei ollut tarpeen kieltää yöpyviä vieraita nousemasta nojatuoliin tai vuoteelle. Koira viihtyi kuitenkin parhaiten omassa pedissään, jonka sijoitimme lattiasta kattoon ulottuvan ikkunan eteen - siitä oli mukavat maisemat ja liki 250 koiran pissatuslenkit seurattaviksi. Raketteja näkyi taivaanrannassa, mutta äänieristetty huone oli täysin hiljainen ja koira rauhallinen!

Illallisen nauttimiseen oli kolme vaihtoehtoa: ilman koiraa (ravintolasalissa), koiran kanssa (toisessa salissa) tai huoneeseen noudettuna. Tottakai halusimme Koiran mukaan juhla-aterialle, hänen vuokseenhan (ansiostaan) tässä oltiin aikuisten parisuhdeaikaa viettämässä!! Kokemus oli kerrassaan hämmentävä! Salissa pöydät olivat aika lähekkäin, jokaisen valkoisen pöytäliinan verhoaman pöydän alla oli tarjotin ja juomakuppi koiran ateriointia varten. Järjestely sinänsä ei hämmentänyt, vaan se, että koirat jonottivat ravintolaan ja odottivat buffettista koottuja annoksiaan rauhallisesti. Yksikään koira ei tempoillut, haukkunut, murissut, rähissyt tai käyttäytynyt muutenkaan sivistymättömästi, edes aterioidessaan kukaan ei aggressiivisesti varjellut emmettään. Erittäin sofistikoitunutta koirakansaa, kerrassaan.

Keittiön loihtiman herkkubuffetin lisäksi tarjolla oli varsin kattava Dagsmark-valikoima. Koiran ehdottomat suosikkit olivat keittiömestarin kala-katkarapukakku ja aiemmin kokeilematon Mellilä kana-hyönteisnami (antibioottivapaa broiler + mustasotilaskärpäsen toukka). Herkullista!

Ja herkkuja oli meille talutusremmin toisessa päässä kulkevillekin tarjolla. Kuva alkupalapöydästä, pääruokana oli naudan paistia ja uunilohta tykötarpeineen, lisäksi runsas jälkkäripöytä. Ai että, kyllä oli maukasta.

Aterian jälkeen nautimme jälkiruokadrinksut baarissa, sinnekin koirat olivat tervetulleita (koiralle tuotiin oma vesikuppi). Koiratanssin ja koiramaisen stand up'in jätimme kuitenkin väliin. Oli kivaa ja tunnelmallista! 

Seuraavaksi uudeksivuodeksi on jo varaus tehtynä. Tapahtuma täyttyy kuulemma aina aika nopeasti, lisätietoja löytyy täältä. HUOM! Tämä EI OLE kaupallinen yhteistyö, ihan vaan oma vinkkini. 

PS. Kuljettelin Miestä takapenkillä 3 kuukauden ajan fysikaaliseen, sen jälkeen jalka taipui sen verran, että pääsi itse auton rattiin ja takaisin töihin. Ja nyt meitä on täällä kaksi ontujaa, kun omakin polveni kiukuttelee. Pupusen mielestä hänellä on ikäloput rappeutuneet vanhemmat. Taitaa olla oikeassa, piru vie.

PPS. Näiden jouluneulomusten myötä vuoden 2023 langanmenekiksi jäi vaivaiset 2 kg 903 g.

Katastrofi

Sorry,
vieläkin Mäntyharjun tilkut postaamatta! Mutta en vaan millään saa kelvollisia kuvia puhelimellani. Löysin muuten kamerani - luulin (jo monta kesää sitten) harakan vieneen sen pihalta.

Ei ollut. Löysin sen sivuvintistä. Verhokangaslaatikosta. Todistettavasti olen jotain suunnitellut - mutten tehnyt mitään, moneen kesään. Nyt kamera on työpaikalla. En vaan koskaan muista napata sitä mukaani töistä lähtiessä.

Verhoista viis, sen sijaan opinnäytetyöni on edistynyt. Mutta ei ole vielä ihan valmis. Mutta niin valmis, että sain jo esitellä hengentuotoksiani toimeksiantajaorganisaation hallituksen strategiapäivillä. Oli kyllä hilkulla, että jäi esittelemättä...

Oli siis sovittu päivämäärä, kellonlyömä ja paikka, jonne ilmaannun presentaationi kera. SUURENA PÄIVÄNÄ heräsin anivarhain, kävin suihkussa, pukeuduin asianmukaisesti ja lähdin viemään Koiraa aamulenkille. Palattuani laittaisin vielä hiukset ja vähän meikkaankin - tai niin ainakin suunnittelin.

Pupunen oli lenkillä ollessani lähtenyt koulutielle ja tietty lukinnut ulko-oven. Palattuani totean, että sekä puhelin että avaimet ovat lukitun oven väärällä puolella. Eikä vara-avainta jemmassa, koska lukot oli uuri muutamaa päivää aiemmin (Pupusen hukattua avaimensa) sarjoitettu uudestaan ja ylimääräiset avaimet tehdastoimitetaan vasta jälkeenpäin.

Seisoin koiran kanssa aamutossuissani tukka suihkumärkänä ja naama laikullisena oven takana ja ulvoin raivosta! Mies oli töissä 40 km päässä, Pupunen menossa fillarilla kohti liikuntatuntien suunnistuslähtöpistettä. Läppäri ja siten myös strategiapäivän esitysmatsku sisällä, samoin printatut dokumentit (9 kpl), autonavaimet ja se puhelin, jolla voisi edes ilmoittaa myöhästyvänsä… 

Katastrofi, sanalla sanoen.

No, ei auttanut kuin panna toimeksi! Leimauduin ehkä kylähulluksi juoksemalla pitkin kylänraittia takki auki, vaatteet kurassa (lensin rähmälleni, kun oikaisin pöheikön läpi), Hush puppies -tohvelit täynnä kuivaa heinää (samasta syystä kuin edellinen), koira flexissä perässä roikkuen ja karjuessani lapsipolon nimeä niin paljon kuin kitusista irti lähti. Pysäytin pyöräilijän ja lähes PAKOTIN ajamaan suunnistusrastien kokoontumispaikkalle ja vaatimaan, että Pupunen lähtee välittömästi kotiin. Ei auttanut, että rouvalla oli kiire töihin ja olivat työporukalla lähdössä jonnekin bussilla… Olin kontillani kadulla, läähätin ja sanoin, että koko elämä riippuu nyt siitä, että saan mukulalta avaimet. Ilmeisesti tämä tehosi, koska kun olin juossut taas jonkin matkaa, pyöräilijä palasi ja sanoi, ettei löytänyt Pupusta, mutta oli pyytänyt luokkakavereita välittämään tiedon. Toivottavasti muistin edes kiittää, kun jatkoin matkaa juosten ja karjuen…

Kun olin päässyt suurinpiirtein matkan puoliväliin (lakkaamatta karjuen), Pupunen tulee pyörällä vastaan ja ihmettelee, mitä nyt. Enpä isommin selittänyt, tempaisin fillarin alta ja avaimet kaulasta ja lähdin vähän liian pienellä runkopyörällä runksuttamaan täyttä vauhtia kotia kohti, koira rinnalla pinkoen. Onneksi ne tohveleissa lepattavat puolimetriset heinät eivät menneet ketjuihin tai pinnojen väliin (huomasin ne vasta kotipihassa).

Eipä ole kyllä sellaista aamulenkkiä koira koskaan kanssani tehnyt!

Sisälle päästyäni oksensin, kuten kaikki pitkänmatkan huippu-urheilijat maaliviivan ylitettyään. Tukkaa vähän föönäsin, pesin hampaat ja vaihdoin puhtaan tunikan. Nilkkojen kurarannut pyyhkäisin tiskirätillä, umpikuraiset sukat vaihdoin. Kengät jalkaan, autolle pyyhältäessäni laitoin juoksuvauhdissa pomolle viestiä, että myöhästyn. Talla pohjassa 60 km matka, en ehtinyt seurata räpsyivätkö peltipoliisit. Perille päästyäni huomasin, että trikootkin olivat ihan kurassa. Enpä ehtinyt meikata enkä laittaa kynsilakkaa, kuten olin suunnitellut, tai käyttää suoristusrautaa. Kosteusvoidekin oli jäänyt, kun naamaa niin kiristeli. Ja varvasta särki, ehkä se oli murtunut.

En siis ollut ihan edustavimmillani hallituksen edessä. Myöhästyin melkein puoli tuntia, olin edelleen hengästynyt ja muutenkin hyvin luonnontilainen kuraroiskeineen kaikkineen.

Esitys meni hyvin. Paitsi että juoksulenkki oli kiihdyttänyt aineenvaihduntaa siinä määrin, että oli pakko käydä pissalla kesken kaiken. Mutta muuten meni siis hyvin, sain innostunutta palautetta.

Kotiin palatessa varvasta särki edelleen. Ja rintakehää, keuhkoni ja sydämeni eivät ole tottuneet ponnistelemaan, kun ainoa liikunnallinen virike on viikoittainen Muumi-jumppa. Illalla totesin, että vasemman takajalan ukkovarvas on aivan musta. Mieheltä en saanut myötätuntoa, nauroi pirulainen.

Leena, jos satut lukemaan tämän, tahdon esittää mitä suurimmat KIITOKSENI! Ilman uhrautuvaa apuasi Pupunen olisi ehtinyt kadota metsään kompassineula villinä pyörien ja esitykseni olisi jäänyt pitämättä. Toivottavasti ehdit työporukan mukaan bussiin! KIITOS!

Uniapnea

Olen nukkunut huonosti siitä alkaen, kun aloin järjestää Isälle paikkaa hoivakodista, keväästä 2019. Stressasin isän tilannetta, sisarusten ikäviä kommentteja, töitä, Pupusen asioita. Nukuin 2-6 tuntia yössä, puolen - puolentoista tunnin pätkissä. Aamuisin olin kuolemanväsynyt.

Sain työterveyslääkäriltä nukahtamispillereitä, hyvin mietoja ja niitäkin otin vain ½ tablettia iltaisin. Alkuyön uni parani, nukuin kolmisen tuntia yhtäjaksoisesti ja loppuyön valvoin, luin kirjaa ja torkahtelin. Aamuisin olin kuolemanväsynyt.

Isä kuihtui pois joulupäivänä 2 vuotta sitten. Nukuin edelleen huonosti. Mies valitti, että hänkin heräilee ihan yhtenään joko yölliseen valveheittelehtimiseeni, lukulampun valoon ja/tai kuolonkorinaani. Aamuisin olin kuolemanväsynyt.

Sinnittelin. Aloin nukahdella töiden jälkeen sohvalle. Nukuin yöt entistä huonommin. Aamuisin olin kuolemanväsynyt.
.

Viime kesänä meinasin ajaa mummon kumoon suojatiellä. Seuraavalla viikolla kolaroin - tai ainakin jotain sinnepäin. Vanhempi herrasmies ajoi autoni kylkeen, kun ei suonenvedon vuoksi kyennyt jarruttamaan (ja kun olin pysäköinyt autoni kolaripaikalle, tössäytti vielä autoni peräänkin). Olen vakuuttunut siitä, että jos olisin ollut virkeämpi ja selväjärkisempi, olisin voinut välttää tilanteen, koukannut isommin ja kauempaa (nyt vain pienesti, sekin toki vähensi törmäyksen voimaa).

Herran vakuutusyhtiön konttuuri oli just viereisessä rakennuksessa, joten lähdimme sinne yksissä tuumin asiaa selvittämään. Heti sieltä päästyäni soitin työterveyteen saadakseni lähetteen uniapneatutkimuksiin. Onnistuin saamaan ajan lääkärille heti seuraavalle päivälle ja rekisteröintilaitteetkin vielä samalle viikolle. Tulos: nukuin yön aikana viitisen tuntia, hengityskatkoksia keskimäärin 21 kpl/h, kestoltaan 15-31 s. Ei ihme, että aamuisin olin kuolemanväsynyt.

Eikä vain väsyttänyt: ajatus pätki, unohtelin asioita, koko kroppaa kivisti, ilo katosi, elo oli pelkkää puurtamista ja sinnittelyä. En jaksanut mitään ylimääräistä: harrastaa, siivota, tehdä pihatöitä tai monimutkaisia ruokavirityksiä, pitää yhteyttä ystäviin ja tuttaviin, saati blogata. Lopetin yöasujen, kalsareiden ja t-paitojen silittämisen. Onneksi huusholli pysyi asuttavassa kunnossa, koska Mies imuroi ja Pupunen tyhjentää astianpesukoneen päivittäin - pelastukseni! Mielikuvitus. luovuus ja huumori olivat täydellisesti hukassa.
.

Elokuussa sain CPAP-laitteen. Ekana yönä meinasin tukehtua, mutta sain heti seuraavana päivänä vaihdettua nenäviikset kokomaskiin.

Käytän edelleen nukahtamispillereitä, niitä samoja mietoja, mutta nyt otan kokonaisen iltaisin. Nukahdan hyvin ja nukunkin varsin hyvin, mutta herään suu kuivana aamuyöstä, luen hetken, mutta nukahdan vielä uudestaan. Aamuisin herätessä suu on kuin beduiinin sandaali aavikolla, rutikuiva, mutta maski täynnä kuolaa. Ällöä. CPAP laite rekisteröi 0-10 hengityskatkosta KOKO yön aikana.

Pieni hinta siitä, että Miehen mielestä naamarissani näytän alienilta tai että Koira pelkää. Meni pitkään, ennen kuin suostui palaamaan sänkyni vierelle lampaantaljalle nukkumaan. Koira siis, Mies nukkuu ihan patjalla - vaikka monesti näiden unihäiriövuosien aikana olen peittoineni siirtynyt yöksi sohvalle, että edes toinen saisi nukkua kunnolla.

Väsymyksen vuoksi opintoni ovat venyneet, lopputyö vaatisi ihan liikaa uurastusta. Siksi Joulut on vietetty valmiiden pöytien ääressä, lomat suunniteltu vain levon kannalta. Siksi olen kutonut loputtomasti vain raitasukkia, äly ei riitä enempään.

Mutta.

Joulukuussa pidin kaikki pitämättömät vuosilomat, 3 viikkoa. Nukuin paljon: aamulla ja päivällä ja illalla ja yöllä. En stressannut pikkujouluista (en järjestänyt pikkujoulua työyhteisölleni), ystävien glögikutsuista (en kutsunut ystäviä perinteisille glögikemuille) tai Joulusta (varasin aatoksi pöydän Vaihmalanhovista enkä juuri hankkinut joululahjojakaan). Joulusiivosin, antaumuksella, nauttien. Ekan kerran moneen vuoteen nauratti. Ja nauroinkin, ihan ääneen.

Mieleeni on monasti tullut Äidin sanat yllätyshäissämme: "Tältä pariskunnalta ei ainakaan naurua tule puuttumaan." Melkein oli käydä niin. 

Edelleen väsyttää, vuosien (vuosikymmenten??) univelkaa ei ihan hetkessä kuitata, vaan pikkuhiljaa jaksan taas jo suunnitella tulevaakin! Hain Kelan uniapnea-kuntoutukseen Kuopioon (touko- ja marraskuussa), ilmoittauduin Mäntyharjun tilkkuleirille (heinäkuussa) ja lomasuunnitelmiakin on jo tehty. Aloittelen lopputyöni kehitysseminaarin valmistelua. Opinnäytetyön ohjaaja ehti eläköityä tässä välissä, joten saan aloittaa alusta, mutta ei harmita. Tavoitteena on valmistua viimeistään alkusyksystä.
.

Unen laadun parantamiseksi tilasin Silkkivillan KIPUAPU-silkkivillaa, aion kutaista tervehdyttävät unisukat. Lanka kuulemma lievittää särkyjä, auttaa unettomuuteen, hikoiluun ja stressiin ja sillä on rauhoittava vaikutus. En hikoile, muuten kuulostaa mainiolta. Tuli sen verran reilusti, että taidan tehdä myös polvipakotuksenpoistajat, lonkkaklonksotuksenlievittäjän, hartiaharminhuojentajan ja selkäsärynsurmaajan. Oikeastaan tarvitsisin sellaisen kokovartalotuubin.

Mutta ensin langat pitäisi vaan jaksaa keriä. Hoh-hoijaa, väsyttää...

Kamera kateissa + sukkia

Olen hukannut kamerani. Se tosin ei ole (ainoa) blogihiljaiselon syy, on ollut vähän kiireitä. Härdelliä suorastaan.

Mutta kamera on siis kateissa. Muistan kuvailleeni sillä viimeksi pihassa: komeasti kukkivaa hortensiaa, juuri istutettua alppiruusua, uutta pihavaloa, valtaisaa kriikunasatoa. Todennäköisesti kamera roikkuu jonkun pihapuun oksanhangassa. Ei kuitenkaan luumupuun eikä kirsikkapuiden, ne nimittäin katkaistiin - aika tökerösti. Mutta on siis jo roikkunut pari kuukautta, ehkä kolmattakin. Paahteessa, sateessa ja ukkosmyrskyssä. Kukat kuihtuneet, kriikunasatokin maassa. Ehkei kannata enää etsiäkään, jos tähän mennessäkään...

Sukat eivät ole kateissa, vaikka otsikosta ehkä niin voisi päätellä. Pupusen kasvaneeseen koipeen parit villarit, koko 35/36. Langanmenekki syyskuulle 163 g.

Elokuullekin saadaan vielä lukemat, kunhan muistan ottaa tekeleeni kauppareissulla mukaan ja punnita hedelmävaa'alla. Ja valokuvata, edes jonkinlaisella vempeleellä.

Koukussa s-mobiiliin

Pupunen palasi tänään viikon pituiselta Taideleiriltä - soittoa, laulua ja elämyksiä.

Kotiintulosapuskana kotimaisista aineksista pyöräytetyt

TÄYTETYT PAPRIKAT 

3 isoa paprikaa, ripaus suolaa ja mustapippuria

1 pkt (450 g) Kariniemen kananpojan Fajitas-jauhelihaa

öljyä tai muuta rasvaa

pari kevätsipulia

pari isoa herkkusientä

yksikyntinen valkosipuli

1 prk ruokakermaa

juustoraastetta

• Leikkaa paprikoista hattu pois, poista siemenet ja aseta vuokaan avoin puoli ylöspäin, lirauta kraanasta tilkka vettä jokaiseen ja kypsennä mikrossa 15 min
• Hienonna kannan ympärille jäänyt paprika 
• Paista jauheliha, paprikasilppu, sipulit ja herkkusienet öljyssä
• Lisää ruokakerma ja valkosipuli, hauduta
• Valuta esikypsytetyistä paprikoista vesi pois, ripota sisäpuolelle hieman suolaa ja pippuria
• Täytä paprikat jauhelihaseoksella
• Ripottele juustoraaste päälle
• Kypsennä vielä uunissa 10-15 min
• Tarjoile perunoiden, riisin tai muun mieluisan lisukkeen kanssa.

Ja kaikki ainekset kotimaisia, kreikkalaista oliiviöljyä lukuunottamatta.

Tiedän, koska olen ihan koukussa S-ryhmän s-mobiiliin!

Omasta ostokäyttäytymisestä saa vaikka mitä mielenkiintoista tietoa!

Esim. RUUAN KOTIMAISUUSASTE on perheellämme tällä hetkellä 67%. 

Euromääräisen kulutuksen mukaisessa järjestyksessä

(prosenttilukema kertoo ostetun sapuskan kotimaisuusasteen):

• maitotaloustuotteet 80% (ruokalaskun suurin menoerä)
• hedelmät ja vihannekset 37%
• juomat 82% 
• valmisruoka 84%
• kuivat elintarvikkeet 33%
• liha 100%
• leipomotuotteet 92%
• makeiset ja jäätelöt 44%
• kala 10% (eli pääosin ulkomaista kalaa ja muutenkin vähäisestä siivusta se vaivainen 10% oletettavasti vain Kalaneuvoksen sihihomejuusto-savulohiherkkua, josta se lohikin oikeasti on norjalaista...?)

Ostetun leivän ja lihan suhteellisen alhainen määrällinen osuus johtuu riistalla täytetystä pakastimesta, Mies tekee myös kaiken vaalean leivän itse. Leivissä käytetään paljon pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä ja siemeniä, ne taas puolestaan ovat suurelta osin tuontitavaraa.

Ostoslista aukeaa ihan tuotetasolle, se kummasti motivoi ja ohjaa kotimaisiin valintoihin! Valitettavasti listaus kertoo vain kotimaset tuotteet, ei niitä "vältettäviä" vaihtoehtoja! Pystyn kuitenkin päättelemään, että suurimmat "prosenttisyöpöt" tulevat banaaneista, avokadoista ja sitruksista, joita ei vaan kotimaisina saa, myös muut kauden ulkopuoliset vihannekset. Kotimainen tarjonta on aika niukkaa myös riisin ja nuudelin osalta, mysleissäkin taidan suosia ei-kotimaisia laatuja. Ulkomaiset herkkujuustot ovat paheeni. Maustaminen ja öljyt on myös huomattavan suuri tuoteryhmä, pääosin ulkomaisia.

Tavoittelen 75% kotimaisuusastetta. Irtokarkit pitää ainakin vaihtaa Fazerin siniseen, ulkomaisten pakastewokkivihannessekoitusten sijasta suosia Apetit-tuotteita. Mutta yksi on, josta en voi luopua: Flora Kulta 80% valmistetaan Ruotsissa ja sitä en voi vaihtaa mihinkään korvaavaan tuotteeseen - kaikki muut rasvat maistuvat leivän päällä KAMMOTTAVILTA. Paitsi voi, mutta se on vain herkkuhetkiin...

Toinen kiinnostava asia on RUUAN HIILIJALANJÄLKILASKURI.

Keskivertosuomalaisen ruokaostosten hiilijalanjälki on 2.100 kg vuodessa.

s-mobiilin mukaan kolmihenkisen perheemme hiilijalanjälki on 4.592 kg/vuosi eli pekkaa päälle 1.530 kg vuodessa. 

Ihan en kyllä luottaisi tuohon, koska analyysin mukaan yhdellä purkilla laktoositonta 1 kg luonnonjugurttia olemme saaneet 2020 helmikuulle 1.028 kg:n kuormituksen (kts. kuva)!? Eli jos tuon voisi kuvitella johtuvan vain väärin syötetystä arvosta ja "kohtuullistaa" kuormituksessa, hiilijalanjälkemme onkin vain (4.592-1.028)/3 = 1.188 kg/vuosi - eli vain 57% keskivertokansalaisen hiilijalanjäljestä. Edellyttäen, että leipäkoneen sähkölle ja/tai metsästysreissujen bensankulutukselle ei panna painoarvoa...

Tykkään käydä ruokaostoksilla, mutta nykyisin se on kuulkaas

vielä paljon entistä hauskempaa!!