Olen nukkunut huonosti siitä alkaen, kun aloin järjestää Isälle paikkaa hoivakodista, keväästä 2019. Stressasin isän tilannetta, sisarusten ikäviä kommentteja, töitä, Pupusen asioita. Nukuin 2-6 tuntia yössä, puolen - puolentoista tunnin pätkissä. Aamuisin olin kuolemanväsynyt.
Sain työterveyslääkäriltä nukahtamispillereitä, hyvin mietoja ja niitäkin otin vain ½ tablettia iltaisin. Alkuyön uni parani, nukuin kolmisen tuntia yhtäjaksoisesti ja loppuyön valvoin, luin kirjaa ja torkahtelin. Aamuisin olin kuolemanväsynyt.
Isä kuihtui pois joulupäivänä 2 vuotta sitten. Nukuin edelleen huonosti. Mies valitti, että hänkin heräilee ihan yhtenään joko yölliseen valveheittelehtimiseeni, lukulampun valoon ja/tai kuolonkorinaani. Aamuisin olin kuolemanväsynyt.
Sinnittelin. Aloin nukahdella töiden jälkeen sohvalle. Nukuin yöt entistä huonommin. Aamuisin olin kuolemanväsynyt.
.
Viime kesänä meinasin ajaa mummon kumoon suojatiellä. Seuraavalla viikolla kolaroin - tai ainakin jotain sinnepäin. Vanhempi herrasmies ajoi autoni kylkeen, kun ei suonenvedon vuoksi kyennyt jarruttamaan (ja kun olin pysäköinyt autoni kolaripaikalle, tössäytti vielä autoni peräänkin). Olen vakuuttunut siitä, että jos olisin ollut virkeämpi ja selväjärkisempi, olisin voinut välttää tilanteen, koukannut isommin ja kauempaa (nyt vain pienesti, sekin toki vähensi törmäyksen voimaa).
Herran vakuutusyhtiön konttuuri oli just viereisessä rakennuksessa, joten lähdimme sinne yksissä tuumin asiaa selvittämään. Heti sieltä päästyäni soitin työterveyteen saadakseni lähetteen uniapneatutkimuksiin. Onnistuin saamaan ajan lääkärille heti seuraavalle päivälle ja rekisteröintilaitteetkin vielä samalle viikolle. Tulos: nukuin yön aikana viitisen tuntia, hengityskatkoksia keskimäärin 21 kpl/h, kestoltaan 15-31 s. Ei ihme, että aamuisin olin kuolemanväsynyt.
Eikä vain väsyttänyt: ajatus pätki, unohtelin asioita, koko kroppaa kivisti, ilo katosi, elo oli pelkkää puurtamista ja sinnittelyä. En jaksanut mitään ylimääräistä: harrastaa, siivota, tehdä pihatöitä tai monimutkaisia ruokavirityksiä, pitää yhteyttä ystäviin ja tuttaviin, saati blogata. Lopetin yöasujen, kalsareiden ja t-paitojen silittämisen. Onneksi huusholli pysyi asuttavassa kunnossa, koska Mies imuroi ja Pupunen tyhjentää astianpesukoneen päivittäin - pelastukseni! Mielikuvitus. luovuus ja huumori olivat täydellisesti hukassa.
.
Elokuussa sain CPAP-laitteen. Ekana yönä meinasin tukehtua, mutta sain heti seuraavana päivänä vaihdettua nenäviikset kokomaskiin.
Käytän edelleen nukahtamispillereitä, niitä samoja mietoja, mutta nyt otan kokonaisen iltaisin. Nukahdan hyvin ja nukunkin varsin hyvin, mutta herään suu kuivana aamuyöstä, luen hetken, mutta nukahdan vielä uudestaan. Aamuisin herätessä suu on kuin beduiinin sandaali aavikolla, rutikuiva, mutta maski täynnä kuolaa. Ällöä. CPAP laite rekisteröi 0-10 hengityskatkosta KOKO yön aikana.
Pieni hinta siitä, että Miehen mielestä naamarissani näytän alienilta tai että Koira pelkää. Meni pitkään, ennen kuin suostui palaamaan sänkyni vierelle lampaantaljalle nukkumaan. Koira siis, Mies nukkuu ihan patjalla - vaikka monesti näiden unihäiriövuosien aikana olen peittoineni siirtynyt yöksi sohvalle, että edes toinen saisi nukkua kunnolla.
Väsymyksen vuoksi opintoni ovat venyneet, lopputyö vaatisi ihan liikaa uurastusta. Siksi Joulut on vietetty valmiiden pöytien ääressä, lomat suunniteltu vain levon kannalta. Siksi olen kutonut loputtomasti vain raitasukkia, äly ei riitä enempään.
Mutta.
Joulukuussa pidin kaikki pitämättömät vuosilomat, 3 viikkoa. Nukuin paljon: aamulla ja päivällä ja illalla ja yöllä. En stressannut pikkujouluista (en järjestänyt pikkujoulua työyhteisölleni), ystävien glögikutsuista (en kutsunut ystäviä perinteisille glögikemuille) tai Joulusta (varasin aatoksi pöydän Vaihmalanhovista enkä juuri hankkinut joululahjojakaan). Joulusiivosin, antaumuksella, nauttien. Ekan kerran moneen vuoteen nauratti. Ja nauroinkin, ihan ääneen.
Mieleeni on monasti tullut Äidin sanat yllätyshäissämme: "Tältä pariskunnalta ei ainakaan naurua tule puuttumaan." Melkein oli käydä niin.
Edelleen väsyttää, vuosien (vuosikymmenten??) univelkaa ei ihan hetkessä kuitata, vaan pikkuhiljaa jaksan taas jo suunnitella tulevaakin! Hain Kelan uniapnea-kuntoutukseen Kuopioon (touko- ja marraskuussa), ilmoittauduin Mäntyharjun tilkkuleirille (heinäkuussa) ja lomasuunnitelmiakin on jo tehty. Aloittelen lopputyöni kehitysseminaarin valmistelua. Opinnäytetyön ohjaaja ehti eläköityä tässä välissä, joten saan aloittaa alusta, mutta ei harmita. Tavoitteena on valmistua viimeistään alkusyksystä.
.
Unen laadun parantamiseksi tilasin Silkkivillan KIPUAPU-silkkivillaa, aion kutaista tervehdyttävät unisukat. Lanka kuulemma lievittää särkyjä, auttaa unettomuuteen, hikoiluun ja stressiin ja sillä on rauhoittava vaikutus. En hikoile, muuten kuulostaa mainiolta. Tuli sen verran reilusti, että taidan tehdä myös polvipakotuksenpoistajat, lonkkaklonksotuksenlievittäjän, hartiaharminhuojentajan ja selkäsärynsurmaajan. Oikeastaan tarvitsisin sellaisen kokovartalotuubin.
Mutta ensin langat pitäisi vaan jaksaa keriä. Hoh-hoijaa, väsyttää...
