Vimmatusti koitan päästä pätkävärjätyistä eroon, nyt työn alla oli 2 kerää harmaankirjavaa Nallea. Viisi paria rullareunaisia, kuvassa punainen ja oranssi näyttävät täysin saman värisiltä, mutta on niissä ihan selkeä väriero kuitenkin. Koko 27/28, langanmenekki yhteensä 205 g. Hyväntekeväisyyteen nämäkin.
Tänään on ihana aurinkoinen aamu, ollaan hyvää vauhtia matkalla kohti kesää!!
Hip-hei, pakastin alkaa olla lähes tyhjä, melkein viimeisiä viedään! Helmikuun mokan sulatteluun meni noin puolitoista kuukautta. Pakkaset ovat ohi, lumi (täysin) sulanut ja aurinko helottaa täydeltä terältä, kuten arvelinkin...
Pakastimen pohjalla lojui keittolihapakkaus, josta pääsiäispyhinä hauduttelin lihasopan. Koska pakastimessa oli vain yksi 500 grammainen lodju, varioin hieman saadakseni vähän isomman satsin.
SIKAMAINEN LIHAKEITTO -VARIAATIO
Paahdetusta grillikyljestä liemeen tuli kaunis sävy ja perunoiden sijasta käytetyt bataatit olivat nätin värisiä nekin. Valitsin kaupassa vähiten rasvaisen grillikyljenpätkän ja jääkaappisäilytyksessä keiton pinnalle olikin hyytynyt hämmästyttävän ohut rasvakerros (jonka tietty kuorin seuraavalle kierrokselle startatessa). Soppaa tuli niin reilu satsi, että santsattunakin sitä riitti parille aterialle + yksinäiselle etälounaalle.
Persiljan unohdin kauppaan, lounaalla korvasin sen varsisellerillä.
Lihakeittoa tulee tehtyä todella harvoin, mutta makunsa puolesta sitä kannattaisi keitellä kyllä useammin. Maistui, varsisellerillä ja ilman!
*
Pakastekasvispusseja oli edelleen pakastimessa useampia, muutaman sain viikolla survottua broitsusoppaan. Broilerkeitto on arjen pelastava suosikkikeitto, sitä voi varioida loputtomiin - ja ne ovat myös Miehen ja Pupusen mieleen. Aika usein päädyn enemmän tai vähemmän aasialaisvaikutteisiin viritelmiin, niin nytkin.
Kuvassa näyttää ällön värittömältä, mutta maku ratkaisee!!
INKIVÄÄRINEN BROITSUSOPPA
=> tarjolle voi laittaa vaaleaa leipää liemeen dipattavaksi.
Inkiväärihillon korvikekokeiluissa testasin nyt sokeriliemeen säilöttyjä inkiväärejä. Inkiväärit (joiden kuvittelin olevan aika pehmeitä, mutta eivätpä olleetkaan) kuution keittoon ja kaadoin liemestä puolet mukaan (korvaa sokerilisän). Ihan OK, mutta ei hillon veroista. Loppuliemen hyödynnän vielä jossain muussa ruoassa - saattaisi maistua myös paahtoleipään imeytettynä...
Yläkuvassa (jossa valmistusaineet) näkyy purkki murskattua inkivääriä, sitä kokeilen seuraavassa sopassa. Tai wokissa. Tai soosissa.
Hyvää oli! Kaikki santsasivat, kattilallisesta riittää silti vielä seuraavallekin päivälle.
Vielä on pakastimessa muutama nyssäkkä tuhottavaksi, sulatuspuuhiin pääsen ensi viikonloppuna...
Lisää sukkia...
Nallesta raitasukkia, koko 27/28, 10 paria, yhteensä 394 g.
Hyväntekeväisyyteen nämäkin.
Palmusunnuntaina trullit lentelivät ohi, yksikään ei poikennut! Ja sen verran oli pilvistä, ettemme ensimmäistäkään edes nähneet. Tai sitten ne kiersivät tämän saaren ilmatilan - onhan viime aikoina raportoitu sen verran droneista, että lentely sotilasalueella saattaisi olla aika riskaabelia...
Virpomisvarpuja ei siis saatu somisteeksi ensinkään ja palkkanamuset tungettiin omiin suihin.
Perinteiseen tapaan tein kuitenkin pashat. Kotiin "aamiaispasha" raakasuklaakuorrutteisten manteleiden kanssa...
... ja anoppilaan isompi jugurttimustikoiden ja suklaakuorrutteisten manteleiden kera. Tein kevennetyn version, ei lainkaan voita ja sokeriakin vain rippunen, mausteena sitruunanmehua ja -kuorta, aprikoosisilppua ja appelsiinimarmeladia. Lopputulos oli ihanan raikas ja pashat katosivat parempiin suihin alta aikayksikön.
.
 |
| Kuvat: Systeri |
Aprillipäivänä kävin Pupusen ja Systerin kanssa Tanssin talossa nautiskelemassa Atte Kilpisen Kreutzersonaatista (katso traileri täältä). "Ei huono!", sanoisi Jorma - joka bongattiinkin yleisöstä, Pupunen kävi jututtamassa idoliaan. Jälkikäteen Pupusta harmitti, ettei ottanut fanikuvaa Jorman ja Samin (joka myös paikalla) kanssa, tykkää heidän podcasteistaan.
Ainoa trullintapainen oli siis Systeri, joka tapahtumassa lahjoi meidät käsinmaalatulla suklaamunalla. Harmillisesti heitin jo paketin pahvinkeräykseen, nyt en tiedä mainita valmistajaa.
Melkein parasta tässä on se, että Pupunen luulee tätä keramiikkamunaksi ja toistaiseksi munanen on säästynyt ahnailta suilta ja teräviltä hampailta!
Koira nimittäin ei olisi erehtynyt! Siksi muna oli nostettava talteen jugendkaapin päälle. Se olikin sitten ainoa pääsiäissomisteemme (koska ei niitä virvontavitsojakaan...). Paras on vielä edessä - vaikka näin upean teoksen rikkominen harmittaa, munanen kyllä syödään ennen kuin pöly ehtii laskeutua (ainakaan kovin paksulti).
Lisää pieniä sukkia...
Ihan perusmalli, koko n. 24/26. 15 paria, Nallea hupeni 567 g. Hyväntekeväisyyteen, kuten vaavitkin.
Meri on auki, oma ranta oli sulana heti seuraavana aamuna edellisen postauksen ihmettelyn jälkeen, 26.3.
Enää ei ole Shirley Templen kukkaanpuhkeamisen seurantamahdollisuutta, alankohan raportoida jäätilanteesta...?
Saaren pohjoisrannalla on vielä jään rippeitä, omat ikkunat osoittavat kuitenkin luoteeseen kohti keskustaa ja sulaa. Viking Linen punainen kylki helottaa usein horisontissa, ei kuitenkaan ihan tästä kulmasta. Männyn haluaisin kaataa, se peittää näkymää merelle aika tehokkaasti. Asia ei kuitenkaan taida olla meikäläisen tahdosta kiinni...
Ihanaa, aurinkoista palmusunnuntaina!
Trulleja odotellessa...
 |
| Yksityiskohta Old Mac (2.839 palikkaa) |
Yhteishaku kaikkine oheispuuhineen nosti ilmeisesti stressikäyrää sen verran, että hakuajan päättyessä - stressin lauetessa - totesin olevani aika väsähtänyt. Siltä istumalta päätin pitää miniloman, sattumoisin kun oli 2024-2025 lomapäiviä vielä plakkarissa. Joka kyllä myös nostatti stressiä aika tavalla sekin: töissä olin juuri paininut tilinpäätöksen kanssa ja lomapalkkavelka (pitämättömistä lomista) rokotti aika tavalla toiminnan tulosta...
 |
| The Scream, Edvard Munch (3.991 palikkaa) |
Kaikki aina äimistelevät, kun väitän väsymyksen tuntuvan jalkapohjissa. Jalkaterät tuntuvat kireiltä ja jäykiltä, jalkapohjia särkee. Nyt eivät jalkapohjat kipuilleet, mutta vasemman jalan keskivarvas tuntuu puutuneelta. Ja olen kyllä kauttaaltaan kokovartalojäykkä, en vain jalkateristä.
Tarttis tehrä jotain, sanoisi M.Koivisto (KristiinaK:n maaliskuun 2026 haaste KUUKAUDEN SITAATTI/MIETELAUSE).
Vyöhyketerapia on kiinnostanut iankaiken. Vyöhyketerapeutilla olen kuitenkin käynyt vain kerran, noin 30 vuotta sitten (se oli ihanan kamalaa ja kamalan ihanaa). Sittemmin olen aina ajoittain hieroskellut käpäliäni omatoimisesti, saan avun niska-hartia-selkäsärkyihin (jalkapohjan sisäkaari) ja iskiakseen (kantapään ulkosyrjä) ja myös aineenvaihdunta kiihtyy jalkapohjan alaosaa hieromalla. Kotona on muutama kirjakin tästä aiheesta.
Jotain tarttis -toimenpiteeksi päätin varata ajan vyöhyketerapeutille, ennen sitä pitäisi käydä kuitenkin jalkahoidossa. Mukavampi ojennella pehmyttä ketaraa lakattuine kynsineen terapeutin puristeltavaksi.
Varasin seuraavalle päivälle pedikyyrin, joka jo samana iltana peruttiin, jalkahoitaja oli sairastunut. Mietin, mistä saisin nopeasti uuden vapaan ajan ja löysin Diakoniaopiston SKYOkauneus -sivustolle. Vähänkö innostuin?
 |
| Gray (23.678 palikkaa) |
Vapaita jalkahoitoaikoja ei ollut, mutta varasin seuraavalle illalle kuumakivihieronnan (30 €) ja heti perään intialaisen päähieronnan (18 €), sitä seuraavalle päivälle kiinteyttävän erikoiskasvohoidon (69 €) ja kulmien värjäyksen (8 €), lounastauon jälkeen vielä käsihoito (25 €). Erinomainen hinta-laatu -suhde!! Sitä paitsi voin väittää, että varsinkin kuumakivihieronta oli monin verroin miellyttävämpi kuin taannoin Pärnulaisessa kylpylässä saamani, eikä kasvohoitokaan kalvennut ammattimaisten rinnalla. Päähierontaan ja käsihoitoon olisin toivonut miellyttävämpää istuinta, mutta hoidot itsessään olivat mainioita.
 |
| Red face mask (10.770 palikkaa) |
Ehkä oli kiinteyttävän kasvohoidon ansiota, että heti kotiin päästyäni Mies ehdotti kahdenkeskistä viikonloppua Tallinnassa??? Hän varasi saman tien lauttamatkat, minä koiraystävällisen hotellin. No, toki asiaan saattoi jossain määrin vaikuttaa myös se, että Pupunen oli menossa Systerin kanssa Mummolle yökylään...
 |
| Yellow (11.014 palikkaa) |
Aamulla heitettiin Pupunen rautatieasemalle ja suunnattiin satamaan. Sen kummempaa ohjelmaa emme olleet miettineet, mutta kävimme sentään Telliskiven M-hoonessa Art of the Brick LEGO-taidenäyttelyssä. 70 teosta, ihan hauska, mutta ei likikään kesäisen Leonardo Da Vinci Genius -elämysnäyttelyn veroinen (josta en näemmä olekaan postannut mitään - no, se todellakin oli ELÄMYS vertaansa vailla, upea, mahtipontinen, oivalluttava). Tietty myös syötiin hyvin ja käytiin perinteillä hunajaoluella Olde Hansassa, aikaisin nukkumaan ja myöhäinen aamiainen. Ennen paluumatkaa vielä shoppailua Ülemisten kauppakeskuksessa, Tallinnan suurimmassa ostoshelvetissä.
Viiden päivän irtiotto työarjesta, KYLLÄ PIRISTI!!
Paitsi shoppailu, ahdistaa näin isot valikoimat turhuuksien markkinoilla.
Jalkahoitola ja vyöhyketerapeutti ovat edelleen tilaamatta...
 |
| Polar bear and cub (50.726 palikkaa) |
Lupasin alakerran naapurille tehdä pääsiäisistutukset rapunpielen ruukkuihin. Mahtaakohan vielä tulla yöpakkasia vai uskaltaako jo laittaa ulkoistutukset?
Meri on yhä jäässä (vaikka Tallinnan päässä sula jo olikin).
 |
| Kuva googgeloitu |
Pupunen on ysiluokkalainen ja haku peruskoulun jälkeisiin opintoihin päättyi juuri (yhteishaku 17.2.-17.3.).
Jessus, mikä homma! Kylläpä on sekin systeemi muuttunut sitten omien nuoruusvuosieni...
Yhteishaussa voi hakea 7 opinahjoon (muinaisina aikoina vain kolmeen) ja oppilaitokset on laitettava siihen järjestykseen kuin niihin mielii. Esimerkiksi jos pisteesi eivät riitä kahteen ensimmäiseen, tulet valituksi kolmanteen. Jos sittenkin haluaisit mieluummin vaihtaa vaikkapa viidenneksi listattuun, se EI onnistu. Valinnat ovat sitovia. Siis jo 15/16-vuotiaana on tehtävä aika ISOJA ratkaisuja - varsinkin kun nykyhallituksen linjausten ansiosta uudelleenkouluttautumisesta on tehty lähes mahdotonta.
 |
| Kuva: googgeloitu, Virve Berg |
Omasta yhteishaustani muistan, että "oppilaitosshoppailu" oli mahdollista. Sain paikan ykkösvaihtoehtooni. Kesän aikana sitten totesin, että EI SITTENKÄÄN! Vaihdoin listan viimeiseen, siihen kolmanteen vaihtoehtoon. Erikoismaalarin ammatilliset opinnot (sisustus- ja koristemaalaus, kaappikellojen innoittamana) vaihdoin lukioon ja sain 3 lisävuotta suunnitella ominta alaa.
No, vuosien varrella olen tehnyt monenlaisia töitä (erikoistavarakaupassa, ICT-alalla, toimittajana, työllisyydenhoidossa...) erilaisilla titteleillä ja hankkinut työn ohessa aika monta koulutustakin (kaupan ala, koodaus, johtaminen ja henkilöstöhallinto, palvelumuotoilu, ammatillinen opettaja, työnohjaaja...). Aika leimallista on ollut uuden kehittäminen (tuotekehitys, uusien projektien käynnistäminen, prosessikehitys, rekrytoinnit, kehityshankkeet, uusien palvelutuotteiden innovointi, konseptien käynnistäminen...).
Mikään ei ole kuitenkaan ollut niin vaativaa kuin Pupusen yhteishaku!!
 |
| Eka kuorokeikka 4-vuotiaana (2014) |
 |
| Eka julkinen tanssiesitys 5-vuotiaana (2015) |
 |
| Ensikonsertti 8-vuotiaana (2018) |
Lapsonen harrastaa - kuten täällä moneen kertaan hehkutettu - musiikkia ja tanssia ja haluaa myös opinnoissaan suuntautua luoville aloille. Kuudesta Pupusen valitsemasta hakukohteesta vain yhteen riitti pelkkä oppilaitoksen ja linjan nimi yhteishakulomakkeessa, viiteen muuhun piti lisäksi täyttää erilliset hakulomakkeet, tehdä kirjallinen hakemus tai hakuvideo sekä oppilaitoskohtaisesti musiikkinäytteet (mp3-tiedostoina) ja prosessikuvaukset tuotoksista, harrasteyhteenvedot ja/tai harrastaneisuustodistukset viimeiseltä 10 vuodelta. (HALOO! Työpaikkoihinkin edellytetään yleensä vain 2-5 vuoden aiempaa alan kokemusta!)
Huh-huh! Yksi viikonloppu meni hakuvideota kuvatessa. Autoin vähän käsikirjoituksen kanssa, Mies kuvasi ja Pupunen esiintyi ja editoi lopputuotoksen. Seuraavana viikonloppuna Pupunen teki musiikkinäytteet: akustinen kitara, rumpusetti + itse sävelletty, sanoitettu ja miksattu biisi sekä näiden prosessikuvaukset. Mies ja minä lähinnä kuuntelimme ja kommentoimme.
Harrastaneisuustodistusten koostamiseen menikin sitten useampi viikko. Pupunen on ollut kyllä aktiivinen lapsi, se ainakin tuli todennettua! Hakemuksen liitteeksi tuli 8 koostelomaketta ja 43 harrastustodistusta, eikä niitä edes hankittu kaikista harrastuksista. Yksistään Musiikki- ja Tanssiopiston opintorekisteriote oli 11 sivua pitkä, toki siinä oli sitten myös arvioinnit etappisuorituksista yms.
Ensin vanhat (ja nykyisetkin) harrasteohjaajat piti tavoittaa jostain, lähettää Pupusen laatima vetoava viesti, että tällaista tarvitaan, suostuisitko ja toimittaa koulun viralliset lomakkeet. Työpäivien päätteeksi laukkasin ympäri maita ja mantuja hakemassa allekirjoitettuja harrastelomakkeita arviointeineen ohjaajilta (harrastaminenhan on tapahtunut työpaikkakunnallani). Istuin tuntikausia Musiikkiopistossa ja Tanssiopistossa odottamassa eri opettajien tuntien päättymistä, koska en tietenkään halunnut mennä häiritsemään ketään kesken tunnin (jotka pääsääntöisesti kestävät 60 tai 90 minuuttia). Pokkarista oli iso ilo! Lopuksi Pupusen piti vielä runoilla lomakkeisiin oma näkemyksensä harrastuksen merkityksestä itselleen (opintorekisteriotteet poislukien 39:ään lomakkeeseen).
Kaikki saatiin onneksi ajoissa kasaan ja hakuprosessi pakettiin viime viikonloppuna.
Huhtikuussa on sitten vielä pääsykokeet kolmeen oppilaitokseen (kahteen riitti valtaisa paperinippu ja hakuvideo).
Kyllä tässä alkaa äiti jo vähän stressaantua! Pupunen ottaa aika lungisti...
Jaa mikäkö se seitsemäs hakukohde sitten oli? Jos Pupunen ei pääse johonkin edellisitä, aikoo mennä TUVAlle korottamaan numeroita (TUVA = tutkintoon valmentava koulutus, vastaa lähinnä aiempaa 10-luokkaa) ja hakea vuoden päästä uudelleen. On sitten uusi rumba edessä ensi keväänä...
No, 11.6. selviää, miten näissä arpajaisissa kävi.
Lankoja inventoidessa vastaan tuli parit jo viime vuoden puolella neulaistut, mutta päättelemättä jääneet sekosukat. Tein valmiiksi pyörimästä, kirjataan näistä helmikuulle 213 g. Seiskaveikkaa.
Tuuppasin mökkikassiin, jotka jo työhuoneen nurkassa odottelevat ekaa mökkireissua. Tajusin muuten just, että mökkimatka alkaa olla niin pitkä (250 km = 3 tuntia), että tuleekohan käytyä edes sitä vähää kuin edellisinä kesinä...
*
Palatakseni vielä pakastinmokaan: ONNI ONNETTOMUUDESSA oli, että pakastin oli niin täyteen tumpattu! Sisältö ei päässyt lämpenemään, vaikka ovi ehti olla rakosellaan yhden työvuoron verran. Vetolaatikoissa kaikki kunnossa ja ylähyllyissä vain muutama tuote kostunut pinnastaan sen verran, että jäätyivät toisiinsa, kun ovi läimäytettiin kiinni. Mitään ei ole jäätynyt kiinni pakastimen hyllyihin. Mutta muuten näyttäisi käyvän just niin kuin pelkäsinkin: kevät koittaa ja mitään ei saada pihalle sulatuksen ajaksi. Pakastimen tyhjäksi syöminen siis jatkuu...
Pakastimesta löytyi myös hirvikäristystä, jonka Mies ja Pupunen valmistivat Naistenpäivän juhla-ateriaksi valkosipulibataattiperunavuoan ja saksalaisen luostarioluen kanssa. Nam, näin hyvää herkkua en ole saanut edes parhaissa ravintoloissa!!
Päivän kruunasivat Miehen tuomat tulppaanit ja käsin tehdyt konvehdit.
Ihanaa olla nainen!
No niin, mitäs minä sanoin! Sattuuhan näitä...
Tein wokkia: Thai-wok-vihanneksia, pätkittyjä surimitikkuja, "munarouhetta", inkivääriä ja nuudelia. Ei kuvaa, koska ei ollut tarkoitus tehdä postausta. Oli hyvää, tosi hyvää! Jos "munarouhe" on vieras termi, avaanpa senkin: rikotaan munia paistinpannulle ja sitten kun ovat liki hyytyneet, lykitään lastalla elämä risaiseksi. Tuloksena nättiä lisuketta, jossa selkeitä valkuaismöykkyjä ja keltuaiskyhmyjä - ei mitään tasalaatuista munakasmassaa. Hyvää, tosi hyvää! Mutta sekään ei siis ole postauksen aihe.
Kuten sanottua, heti kun tein kuukauden moka -postauksen, alkoi taas munailujen sarja (enkä siis tarkoita äsken mainittuja möykkyjä ja kyhmyjä).
Niistä muista en viitsi edes puhua, mutta tämä kenkuttaa:
Wokkivihanneksia pakastimessa ottaessani en huomannut, että pakastimen ovi jäi raolleen. Ei kukaan muukaan huomannut, koska pakastin ei alkanut piipittää. Ilmeisesti ei kuulu tämän yksilön (tai mallin) ominaisuuksiin. Illalla telkkaria katsellessa aloin ihmetellä keittiöstä kuuluvaa huohotusta, ikään kuin uniapnealaite olisi puuskuttanut taukoamatta. Keittiössä?
Läähätyksen lähde paljastui pakastimeksi. Oven välissä oli jääkaappimagneetti. Miten ihmeessä se sinne oli päätynyt? En saata ymmärtää!
Ovi ehti olla auki liki 8 tuntia. Pakastin on nyt siis aika paksussa jäässä. Ja täynnä sapuskaa ylänurkasta alimmaiseen lokeroon asti. Osin kiinni jäätyneenä. Lihaa, luomupinaattilettuja, kaalikääryleitä, kalapihvejä, leipää, pakastevihanneksia - ei jäätelöä, ei marjoja eikä valmisaterioita. Yksi Mehukas-pullo viinimarjamehua, vissiin jo vähän vanhaa.
Pakastin on aktiivikäytössä. Matkaa lähimpään ruokakauppaan ei ole kuin 3 km, mutta koska ainoalla mahdollisella reitillä on puolen tunnin välein avattava kääntösilta (ei onneksi talvisin, sillä osun sillalle liki poikkeuksetta juuri kääntämisen aikoihin ja jonotan mennen tullen 10-15 minuuttia, mikä talvikylmässä autossa olisi aika ikävää...) ja kulkulupien tarkastaminen (vain palatessa, jonotusaika 1-5 min), reissuun menee aina tolkuttomasti aikaa.
Helpoimmaksi olen todennut tehdä ostokset kerran viikossa työpaikkakunnan tutussa Prismassa, mistä ruokatavarat löytyvät etsimättä. Toimii talvella, mutta ei ehkä enää kesähelteillä, kun ruokakassit lojuvat kuumassa autossa 160 km kotimatkan? Ja kesällä se kääntösilta! Täytyy miettiä tähän joku uusi ratkaisu. Soutuveneellä Kruunuvuorenrantaan? Takuuvarmasti lisää arkimokia ja merihätää...
Mutta juu, pakastin näyttää sen verran iäkkäältä, ettei ehkä automaattisulatusta (koska ei piippaustakaan). Nyt sitten syömme pakastinta tyhjäksi, että saamme sen sulatettua. Pöperöä riittää vähän pidemmäksi aikaa, ehkä kuukaudeksi... Sen verran paljon kuitenkin, ettei koko satsia viitsi kantaa talon nurkalle odottelemaan - parvekettahan ei tämän ikäisessä talossa ole. Sitäpaitsi siellä sataa nyt lunta ja emmeet pitäisi pakata suljettaviin kasseihin. Ajatus peuramakkaran ja ruusukaalien tunkemisesta matkalaukkuun ei oikein innosta...
Olen aika varma, että 2 viikon kuluttua, kun sisältö ehkä mahtuisi jo yhteen Ikea-kassiin, pakkaset ovat ohi, lumi liki sulanut ja aurinko helottaa täydeltä terältä. Yötä päivää.
Todella kummallista!
Usein tuntuu, että arjessani mokailen enemmän tai vähemmän jatkuvasti, mennen tullen, siellä täällä, tämän tästä ja heikun keikun. Vaan sitten, kun alkaa oikein metsästää kuukauden mokaa, tuntuu kuin kaikki sujuisi kepeästi, vaivatta, jouhevasti, kuin itsestään, ongelmitta, miltei täydellisesti.
Eikö se ole perin outoa!?
[Ja nyt kun kirjoitin tuon, ihan takuulla kohta tapahtuu jotain katastrofaalista!? No, teen sitten uuden postauksen...]
LUULIN jo tehneeni pahan mokan. Tein pitkästä aikaa vähän isompaa neuletta, oikein ohjeesta. Tietenkään en tehnyt mallitilkkua, en koskaan tee - se on tylsää ja turhauttavaa, kun mieli on vaan nopeasti päästä neuletyöntouhuun kiinni.
Kun työ oli valmis, tarkistin mitat. PIENI!! Koska neulon ohjeesta aniharvoin, olin jo ehtinyt unohtaa, että käsialani on aika napakkaa, joudun aina vaihtamaan ½ numeroa isompiin puikkoihin, jos mielin noudattaa ohjetta. Voi kehveli, joululahjaksi aikomani (olin kerrankin ajoissa!!!) neule pitäisikin luovuttaa lapsoselle heti, ettei jää tyystin käyttämättä. Työ piti siis viimeistellä välittömästi: kostutun keveästi ja jätin kuivumaan ohjeen mukaisesti. Seuraavana aamuna huomasin, että neule oli vähän venähtänyt. Mittailin, työ oli nyt ohjeen mukaisissa mitoissa. Ei mokaa, eka joululahja valmiina! Kirjataan helmikuulle 183 g, kuvia sitten luovutuksen jälkeen...
Seuraavaksi kahmaisin Seiska-varastostani päällimmäisen kerän, välisukat telluntöllötysviihdykkeeksi. Pussitettua mustaa Korian Novita Outletin kakkoslaadun kaukalosta. Kokemukseni mukaan lanka on aina ollut ihan priimaa, mutta kerät ovat olleet vajaakokoisia, ilmeisesti vaihdokkeja solmujen vuoksi tjms.
No, nyt oli kyllä selvääkin selkeämmin sekundaa, möykkyistä ja myhkyräistä, kovin epätasalaatuista. Päätin tehdä Pupuselle lyhytvartiset, kokeilla 3o-1n -neulosta resorissa ja lavan päällä. Sukkia neuloessani en koskaan käytä mittanauhaa, vaan lasken kerroksia. Tietty krs-määrä vastaa aina tiettyä kengänkokoa, mitä sitä suotta mittailemaan!
Olisi pitänyt!! Pupusen kengänkoko on 41/42, nyt toinen sukka on kokoa 44 ja toinen kokoa 48. Moka. Ekaa sukkaa neuloessa lanka tuntuikin aika paksulta, toista tehdessä tanakalta...
Aika pieni moka, myönnän, helposti korjattavissa. Langanmenekki näihin 86 g.
Ja nyt sitten loppukuun pelkään pahinta, jotain katastrofaalista emämokaa...
Ei, ei! Ei se astetta erikoisempi hurtta, joka söi aakkosmuroja, jolloin kirjaimet menivät vatsan sijasta aivoihin ja Martta-koira alkoi puhua. Ei se.
-yhteisöä!Marttaliitto ry eli Martat on vuonna 1899 perustettu suomalainen kotitalousneuvontaa antava kansalaisjärjestö, joka edistää kotien ja perheiden hyvinvointia ja kotitalouden arvostusta.
Marttajärjestö perustettiin yleissivistäväksi järjestöksi, jonka nimeksi oli tarkoitus tulla Sivistystä kodeille. Keisarillisen Suomen senaatin korvissa nimi kuulosti kuitenkin liian vaaralliselta, jopa vallankumoukselliselta. Vasta kun Alli Nissinen keksi, että yhdistyksen nimeksi voitaisiin ottaa Martat, senaatti hyväksyi yhdistyksen säännöt. Martta nimi juontuu Raamatun esittelemistä sisaruksista Martta ja Maria, joista Martta oli Raamatun kuvauksen perusteella luonteeltaan lukuisista aineellisista asioista huolehtiva ja touhukas.
Marttajärjestön perustana ovat jäsenet, eli martat, joita vuonna 2025 oli noin 38 500. Jokainen martta kuuluu jäsenenä paikallista toimintaa järjestävään marttayhdistykseen tai toimintaryhmään, joita vuonna 2025 oli noin tuhat. Yhdistyksissä martat tapaavat toisiaan ja harrastavat yhdessä esimerkiksi ruoanlaittoon, kodin- ja puutarhanhoitoon, erilaisiin kädentaitoihin ja kulttuuriin liittyviä asioita.
Marttailua en hyvinvointibingossani maininnut, mutta kuuluu samaan sarjaan. Tavoitteenani on lisätä hyvinvointia, harrastaneisuutta, sosiaalisia suhteita ja uusia elämyksiä aika työntäyteiseen arkeeni.
Perästä kuuluu! Ehkä. Toivottavasti!
Vanha talo, vanhat ikkunat, kaksinkertaiset. Veto on väistämätöntä.
Ei niin haittaisi, mutta työpöytäni on asemoitu siten, että veto osuu hartioihin. Ja työpöydän äärellä istun viikoittain 2-3 päivää jumiutumassa, aamusta iltamyöhälle. Työpaikkakunnalla käyn nykyisin vain yhden yön yli, kaksi työpäivää kerrallaan, pitkiä nekin. Usein viikkoon mahtuu siis myös kokonainen tai ainakin puolikas liukumapäivä pitkiä työpäiviä tasaamaan.
Joskus männävuosina tein Minna Canth -huivin Seiskaveikasta. Kun Isä vietti viimeisiä vuosiaan hoivakodissa, vein huivin sinne - jättikokoinen ja painava huivi oli mukava vetää harteille ja polvien päälle pyörätuolissa ulkoilutettaessa ja monesti se oli sängynpäädyssä varpaidenlämmittimenäkin.
Terhiltä aikoinaan sain idean tähän huiviin ja koppaankin nyt hänen Tulihan tehtyä -blogistaan huivin tarinan Kaari Utrion kertomana:
MINNA-HUIVI
Minna-huivi on maailman yksinkertaisin yritys kokeneelle kutojalle.
Huivi on varsin taloudellinen tekstiili, sitä kun voitiin käyttää sekä vyötäröllä ristiselän lämmittimenä että harteilla, ja siihen voitiin kääriä paleleva pienokainen.
Huiviin oli tapana kerätä jätelangat, kuitenkin niin, että värit pyrittiin säilyttämään samassa sävyssä, esim. vihreän, sinisen tai ruskean sävyjä. Koko huivi oli vaakaraidallinen kolmion kärjestä leveään sivuun. Raita oli neljästä kuuteen kerroksen leveä, neuleessa oikea ja nurja puoli, nurja käytössä tietenkin alaspäin.Minna-huivi on iso vaate (sen tarkoitushan oli perusteellisesti suojata kantajaa, joka saattoi olla niin köyhä, ettei hänellä muuta lämmintä ollutkaan). Mitat olivat perinteisesti: kolmion leveä sivu noin kaksi metriä tai ainakin levitettyjen käsivarsien mitta, kolmion korkeus ainakin metri eli kantajan niskasta polviin. Mitat olivat tietenkin summittaiset ja riippuivat siitä, kuinka paljon lankaa oli käytettävissä. Hapsujen mitta oli keskisormen päästä ranteeseen, eli noin 25 cm.
Kiva yksinkertainen malli, johon saa hukutettua tukuittain jämälankoja. Ihan yhtä paksua en kuitenkaan nyt halunnut, joten päädyin tonkimaan Nalle-koppaani. Olen ylenpalttisen kyllästynyt pätkävärjättyihin, joten otin ne sivuun ja aloitin telluntöllötyssohvaneuleena. Lopulta vaalea Taika jäi käyttämättä ja alakulman keränloppu olikin Seiskaa ja palautettiin veljiensä seuraan. Muumista ja ruskea-valkoista Taika Kannosta jäi osa käyttämättä.
"Vanha" Canth oli todella massiivinen: pitkä sivu n. 260 cm, keskikohdan korkeus n. 130 cm, painokin 864 g. Nallesta tuli vain nallenpoikanen, 180 * 90 cm, langanmenekki 354 g. "Oikeanlaiseksi" Minna Canth -huiviksi siis auttamatta liian pieni, mutta etätyökäyttöön ihan riittävä... Ja vikaa on toki lankavalinnassakin, huivinhan pitäisi olla raidakas eikä mikään sekoväri.
Laitanpa tähän vielä OHJEenkin mukaan, senkin sain aikoinaan Terhiltä, suusanallisesti:
Luo 2 silmukkaa, neulo 1. kerroksen 2 silmukkaa oikein, käännä työ, neulo 1o ja toinen silmukka sekä etu- että takareunastaan, käännä työ, neulo 2o ja viimeinen silmukka etu- ja takareunastaan, käännä työ ja jatka niin pitkään kuin lankaa ja kärsivällisyyttä riittää... Eli jokaisella kerroksella neuleen leveys kasvaa yhden silmukan verran. Reunasta tulee ainakin Nallesta tehden ihan itsestään siisti ja nätti, ei kaipaa mitään reunakaitaletta (jollaisen tein edelliseen versioon, mistä päättelen, ettei paksummasta langasta tullut ihan niin siisti...).
Yksivärisiä Nalleja on jemmassa toooodella paljon. Ehkä vielä joskus teen sen kirkasraitaisenkin version, josta haaveilin jo edellistä tehdessäni...
PS. Uskollinen ja kellontarkka assistenttini päivystää etäpäivinä työhuoneessa. Vimmattu matonrapsutus on merkki lakisääteisestä tauosta.
Muuten oikein oivallinen assistentti, mutta vähän tungetteleva, yrittää myös omia kaiken villavan. Levittelin Minna-huivia soffannurkalle valokuvatakseni, mutta Koira oli toista mieltä, huivi on hänen! Nyt kun istun tässä koneella huivi harteillani, jököttää vierellä vikisemässä... Nälkä ei voi olla, eikä pissahätäkään, lienee siis mustasukkainen huivista...
Nuoriherra Pupunen täytti 16, merkkipäivän kunniaksi järjestettiin synttäribrunssi.
Alkajaisiksi tarjolla oli inkivääri-sitrusshotteja ja tuorepuuroa. Vaihtoehtona aremmille myös maustamatonta ja maustettua jugurttia, marjamysliä, suklaamuroja, Bonne-soseita ja Valion Karviais-boysenmarjakeittoa. Lisukkeet olivat turhia, puuro maistui kaikille. 😋
TUOREPUURO
5 dl kaurahiutaleita
5 dl kreikkalaista maustamatonta jugurttia
5 dl maitoa
7 dl pakastemarjasekoitusta
3 dl tuoreita puutarhamustikoita
intiaanisokeria
vaniljasokeria
Ruokaisempina vaihtoehtoina uunimunakasta, marinoitua tomaatti-fetasalaattia, parsakaalisalaattia ja kaupan lihapullia.
UUNIMUNAKAS
12 kananmunaa
2 dl kermaa
4 dl juustoraastetta
suolaa
mustapippuria
rasiallinen helmitomaatteja
MARINOITU TOMAATTI-FETASALLAATI
3 rasiaa helmitomaatteja
1 paketti fetajuustoa
Marinadi:
2 yksikyntistä valkosipulia
1 dl oliiviöljyä
aimo loraus valkoviinietikkaa
ruukullinen basilikaa
1 rkl hunajaa
mustapippuria
PARSAKAALISALAATTI
2 parsakaalia
3 omenaa
1 kurkku
rucolaa
suolapähkinöitä
Salaatinkastike:
1½ dl oliiviöljyä
loraus valkoviinietikkaa
reilu rutistus makeahkoa sinappia
1 rkl hunajaa
yksikyntinen valkosipuli
suolaa
mustapippuria
Lisäksi leikkeleinä tarjolla oli kahta laatua siivujuustoa (Kippari ja Gouda), kolmea sorttia leikkelettä (saunapalvi, meetwursti, kalkkuna), skagenia, mätisilliä, sipulisilliä, suolakurkkua, makeaa paprikaa ja tuoreita herkkusieniä sekä homejuustoja, leipäjuustoa, pähkinäsekoitusta ja rypäleitä. Leipävalokoimana uunituoreet croisantit (kaupan pakastealtaasta Coop croissant), Pågen Hönö, Leivon jälkiuuniruiskiekot, Oululaisen hapankorput ja Rostenin siemennäkkärit, levitteenä Keiju 3-öljyä. Kyytipoikana kolmea sorttia Valion tuoremehua sekä kivennäisvettä.
Siksipä kaffeen kanssa tyytyminen oli Rostenin laskiaispulliin (mehevämmät ja koemaistelussa melkein kakun veroisiksi todetut Fazerin pullerot olivat kaupasta jo loppuneet), mistä Nuoriherra piti kyllä aikamoisen märinän. Synttäreillä pitää olla kakkua, muuten ne eivät mitkään synttärit olekaan!! No, kuitataan tupaantuliaisina! Lahjoja Pupunen sai silti...
Iso KIITOS kaikille kanssamme juhlineille!
PS. Niin kuin aina, jotain jäi taas pöytään nostamatta! Viikunahillon, ravunpyrstöt ja Kallen mätitahnat muistin vasta vieraiden lähdettyä, rääppeitä jääkaappiin nostellessani. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt kaivata...
