Lukijat

lauantai 26. toukokuuta 2018

Valmista tuli (suklaanruskeaa)

Ihan ensimmäiseksi:
KIITOS!

Kiitos Sanna (ja Tilkkureppu, jonka kautta viestini välittyi) ja Tilkku ja Tilkku -Arja, kiitos KristiinaS, Anneli, Unikas Marika, Päivi Puistolasta, Tanja ja Matleena!!

Olen jälleen aivan mykistynyt blogiyhteisöllisyydestä! Moni oli kaivellut lankakätköjään, ja ystävällisesti tarjoutui toimittamaan isomman tai pienemmän nyttyrän suklaanruskeaa Seiskaa virkkuuprojektini loppuunsaattamiseksi. Ihan hyvää hyvyyttään, antamisen ilosta, vaivaa ja kustannuksia kaihtamatta, vastikkeetta. Olen niin KIITOLLINEN!!! Olette ihan mahtavan upeita naisia!!

Peite on viimein valmis!! Jeeee! Kaksi alinta tilkkuriviä siis uunituoreita, suklaanruskealla viimeisteltynä. Lisäpäinoa tälle tuli 430 g (1,5 kg => 1,93 kg).

Ekan kerran peite valmistui tosin jo 5/2011, Miehen toiveesta Miehelle tehty. Koska sijoituspaikkana oli mökki, nimettiin peite Miehen Mökkimuoriksi. Vanhoilla päivillään Muori siis venähti 30 cm pituutta lisää ja muutti Pupusen leikkihuoneeseen. Laitanpa joskus lisää kuvia peitteestä ja huoneestakin, kunhan Pupunen saa sopukkansa siivoon kuntoon.

Mökillä on muuten nyttemmin uudet muorit. Niistäkin kuvia joskus kesän edetessä...

Kummipoika kävi isänsä ja Pikkuveljen kanssa perinteisellä kevätviikonloppuvisiitillä. Traditio jo sekin, että valitsevat lankakopasta mieleiset värit, jotka villasukiksi jalostuneina postitetaan kotiin.

Ylinnä poikain isän sukat, koko 44-45 (118 g Seiskaa), keskellä Kummipojan valinta (koko 35-36 Adlibris Sockia, kannat Seiskasta, 77 g) ja alinna Pikkuveljen versio (koko 31-32 Seiskasta, 66 g). Raparperit röyhyävät, eivätkä kelitkään ole oikein sukkia suosivat - vaan syksyähän kohti tässä taas jo mennään... Ensin kuitenkin keittelen kesän ekan raparperikeiton, ilman sukkia!!

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Ensikonsertti

Pupusen ensikonsertti 2.5.2018.

Ohjelmistossa oli "Tuiki, tuiki tähtönen" perinteisesti sekä oma sovitus teoksesta.

Ihan Mozartin "12 Variations on Ah, vous dirai-je, Maman"-sovituksen tasolle ei vielä ylletty, mutta äitinä olin ylen ylpeä pienokaiseni suorituksesta!!

Antaumuksellinen esitys nähtiin myös
Muskarin "Metsäretki" -konsertissa Helatorstaina 10.5.2018.
Kuvassa loppuhuipennus, lasten Suomi 100 -esitys
(muksujakin oli lavalla varmaan sata!).
 Konsertin "Metsäbändissä" Pupusen instrumenttina oli bassoksylofoni.
.
Sata on oksaa, sata on juurta, sata linnuille pesää,
sata on valkoista talvea, sata sinistä kesää.
(säv. Soili Perkiö - san. Hannele Huovi)

*
Eikä ole rajaa eikä määrää äidin ylpeydelle,
onhan edessä vielä Musiikkiopiston Kevätjuhla.
😍