Koostan tähän kesän kivoimmat karkelot - ihan vaan itselleni muistiin.
Pupusella oli useampiakin musiikki- & tanssiesityksiä:
Juuri Vapun alla olivat sekä lyömäsoittajien Vappukonsertit paikallisessa kauppakeskuksessa (3 esitystä) että valtakunnallisen Tanssin Juhlan paikallinen toteutus Kaupunginteatterilla, missä Pupunen tanssi parinsa kanssa.
Konsertointi jatkui, kun Musiikkiopisto ja Valkeakosken Soittokunta yhdistivät voimansa Maisemakuvia Koskista -suurkonsertissa, jossa Pupunen paukutti ksylofonia. Konsertissa kuultiin paikkakunnalta lähtöisin olevien suomalaisten säveltäjien musiikkia, niin kansanmusiikkia kuin klassista taidemusiikkiakin, taustalla pyöri vaikuttavaa kuvamateriaalia ja myös Tanssiopisto esiintyi. Jo kenraalissa Liikuntahalli raikui ja varsinainen konsertti oli oikea spektaakkeli, vaikkei sali konsertointiin akustiikaltaan oikein sopinutkaan.
Pupusen ja tanssiparin kevään ohjelmistoon kuuluivat Maija Poppanen "Kohtaaminen kirsikkatiellä" -baletti (Musiikki: Mary Poppins, Robert B. Sherman & Richard M. Sherman) ja Onkiretki-nykytanssiesitys (Musiikki: The Fishin, Earle Hagen). (Linkeistä kuulet musiikkinäytteet-)
Esitykset nähtiin myös Musiikkiopiston päätösjuhlassa Voipaalan Taidekeskuksessa, kahdesti Tanssiopiston Kevätnäytöksissä sekä Tanssiopiston Pälkäneen osaston kevätjuhlassa "vierailevina tähtinä" Nuijantalolla. Viime viikolla pari tanssi myös Myllysaaressa Taiteiden Polku -tapahtumassa (paikallinen sovellus taiteiden yöstä).
No, ihan oman tuotannon varassa ei sentään koko kesää oltu! Systeri kutsui Pupusen UIT:n (Uusi Iloinen Teatteri) Kiurusta kesään! -kutsuvierasensi-iltaan Peacockiin ja siinä siivellä pääsin itsekin mukaan. Jean S takasi tahdit ja Jukka Rasila on aina hyvä.
Kesäteatterianti rajoittui Valkeakosken Kesäteatterin Aira-musikaaliin. Se oli ehdottomasti parasta kesäteatteria mitä kuunaan olen nähnyt ja kokenut: nauratti, laulatti, itketti, tanssitti - KOSKETTI. Niin kokonaisvaltainen kokovartalovaikutus, että mitään muuta ei oikeastaan enää (koskaan?) kannata katsoakaan, samalle tasolle on muiden vaikea yltää.
Mäntyharjun kirkossa Liisamaija Laaksosen 60-vuotistaiteilijajuhlassa esiintyivät diivan lisäksi tytär Katariina Kaitue, Samuli Edelman ja Vesa-Matti Loiria korvaamaan tullut Esko Salminen, säestäjänä Matti Paatelma. Tänne hankin liput ensisijaisesti Edelmanin ja Loirin vuoksi, mutta ihan hyvä näinkin. Helle oli hirmuinen, koko esityksen ajan pelkäsin, kuka kuukahtaa ensimmäisenä. No, jaksoivat kyllä tulla vielä konsertin jälkeen järjestetyille taiteilijajuhlan jatkoillekin Rla Kesäheinään, mutta - toisin kuin luulin - siellä ei enää juuri esityksiä kuultu, Taidekeskus Salmelan johtajan saksofonisooloa lukuunottamatta. Pienoinen pettymys.
Lisäksi erinäinen määrä katusoittajia osui kesäretkien varrelle...