Lukijat

sunnuntai 26. joulukuuta 2021

3. adventti

Kolmantena adventtisunnuntaina oli Tanssiopiston Joulumatinea. Kiristyneen koronatilanteen vuoksi oli hilkulla, ettei koko tapahtumaa peruttu! Onneksi opistolla oli lopulta tehty päätös useammasta näytöksestä, jotta yleisömäärä pysyi sallitun rajoissa, lisäksi yleisöltä edellytettiin koronapassit.

Pähkinänsärkijä on Pjotr Tšaikovskin säveltämä balettiteos, joka perustuu Alexandre Dumas vanhemman mukaelmaan E. T. A. Hoffmannin vuonna 1816 kirjoittamasta Pähkinänsärkijä ja hiirikuningas -sadusta. Pähkinänsärkijän tapahtumat sijoittuvat jouluyöhön ja siksi sitä esitetään erityisesti joulunajan ohjelmistossa.

Kuva: Johanna Rajanen

Niin myös Tanssiopistossa. 
Pupunen tanssi nimiroolin.
Äiti ja isä istuivat ylpeinä katsomossa.
Ja taputtivat kätensä rakoille.

Kuva: Suomen Kansallisooppera ja -baletti
Edellisviikolla kävimme katsomassa Pähkinänsärkijä ja hiirikuningas -baletin Kansallisbaletissa, vähän kuin hengen nostattamiseksi. Pupusella tietenkin tanssahteluun, itse kaipasin muuten vaan piristystä...

Kuva: Suomen Kansallisooppera ja -baletti 
Baletti kertoo pienestä Klaara-tytöstä ja tämän unesta. Klaara saa joululahjaksi herra Drosselmeieriltä puisen pähkinänsärkijänuken, josta hän näkee unta.


Kuva: Suomen Kansallisooppera ja -baletti
Yöllä hän herää ja joutuu suurten hiirien hyökkäyksen kohteeksi, jolloin Pähkinänsärkijä herää eloon ja puolustaa Klaaraa. Hiirikuningas tappaa Pähkinänsärkijän, mutta Klaaran kyyneleet herättävät sen henkiin.


Kuva: Suomen Kansallisooppera ja -baletti
Pähkinänsärkijä muuttuu prinssiksi, joka vie Klaaran Makeishaltijattaren maahan. 


Kuva: Suomen Kansallisooppera ja -baletti
Makeishaltijattaren maan asukkaat esittävät vieraille erilaisia tansseja, kunnes Klaara herää joulukuusen alla pähkinänsärkijä sylissään. (Juonen tiivistelmä: Wikipedia)


Kuva: Suomen Kansallisooppera ja -baletti
Kerrassaan LOISTELIAS esitys. Tietysti itse roolisuoritukset (koreografia Wayne Eagling), mutta yhtä lailla valaistus (Steen Bjarke), puvut ja lavasteet (Toer van Schayk) sekä  Tšaikovskin musiikki Sasha Mäkilän johtamana.

Kuva: Suomen Kansallisbaletti ja -ooppera



Esityksestä vaikuttuneena Pupunen toivoi Joulupukilta mm. Pähkinänsärkijää.

Onneksi sellaisen sitten löysinkin!
Siis sellaisen, joka miellyttää omaakin silmää... (kamala äiti!)
Tästä jää kiva muisto Pupuselle!

Seuraavaksi mennään kuulemma katsomaan Joutsenlampi.
Hmmm, pitää ehkä alkaa etsiskellä jo Odetteakin...



Levollista loppuvuotta!!

sunnuntai 5. joulukuuta 2021

2. adventti

Joulupuu on rakennettu.
.


Vaatimattomampana kuin koskaan!
Kuusenkoristeista ei päätynyt oksille puoliakaan.
.


Tänä Jouluna vähemmän on enemmän.
Pääosassa ovat vuosien varrella kerätyt
taivaallisen enkeliorkesterin musikantit ja sirkushahmot.
Lisukkeena jokusia lasipalloja, lasikyyneliä ja "jouluruusuja".
.


Mies oli työmatkalla Saksassa,
pyysin tuomaan jotain joulukoristeita.
No, ihan nuo punahöyheniset ilolinnut eivät ole mieleeni,
mutta koska ovat Miehen valinta, saavat toki paikan kuusesta...
.

 
Tänä jouluna kuistin tekstiilit vihreän sävyissä.
Paitsi verhot, niitä en juuri vaihtele.
Tai mattoakaan...
Mutta vihreää silti!
.


Ikeasta hain ison paperikassillisen kynttiöitä.
Juu-juu, mieluummin polttelisin Havia, Desicoa ja Finnmaria,
mutta kauden korkeasesonki liekehtii metsäpalon lailla,
talous ei kestäisi sulavien steariinipötkylöihin määrää.
.

Tonttuset ovat tuoneet kuusen alle jo pikkupaketteja.
Vähän isompia päätynee myöhemmin koriinkin...
.


Osa kuusenpalloista sai sijan telluhuoneen soffapöydältä.
Koirakin kuuntelee joululauluja.

LEVOLLISTA ADVENTTIA!

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Yllätin ihan itsenikin...

Taannoin kerroin osallistuvani Lahjoita lämpöä -kampanjaan, villasukkia asunnottomille ja vähäosaisile. 

Sivustolla sanottiin:

Voit neuloa vapaasti haluamasi väriset ja malliset käsineet tai sukat. Toivomme tuotteita eri kokoisille käsille ja jaloille, erityisesti isoille lapasille ja sukille on tarvetta.  

No, lokakuussa väänsin sukkia...

... isompia (42-46)...


... ja pienempiä (37-40).

Sitten alkoi kyllästyttää.

Sivustolla oli linkki lapasten ohjeeseen, päätin yrittää. Tähän asti olen ollut vakaasti sitä mieltä, että tumppujahan en osaa tehdä - enkä ole aikeissa opetellakaan. 

Yllätin ihan itsenikin: otin ohjeen mukaisen tumpukkaan puikoille.

Eikä se niin vaikeaa ollutkaan!! Vasemmanpuoleiset ovat tosi isokouraisille, muut muuten vaan reiluja. Kaikkiin tein oikein ylipitkät resorit, että ranteet pysyvät lämpiminä kelissä kuin kelissä.

Ja mikä parasta: keksin viimein käyttöä ällöille pätkävärjätyille Seiskoille! Nehän ovat überkammottavia villasukissa, mutta lapasissa suorastaan täydellinen valinta!! Pitäisiköhän niitä hankkia vielä lisääkin...??

Villasukista kirjataan lokakuulle 692 g ja tumppusista 780 g marraskuulle.

Eilen oli viimeinen kampanjapäivä. Kaapaisin kassiin puolentusinaa villasukkia valmiusvarastosta vielä lisäksi ja kiikutin Tampereelle Elokoloon ihan viimeminuuteilla. Oli niin kylmä, että olisivat tumput olleet ihan paikallaan omissakin käpälissä...

JOULUILOA!