Luettua 2021

Hertsimusleijaa, miten aika rientää! Kohta jo Suvivirsi soi ja viime vuoden lukulista vielä kirjaamatta muistiin! Yleensä tämä postaus on tehty heti vuoden ekoina päivinä...

Kaikenlaista kiirettä on ollut, töitä ja kotitöitä ja Pupusen harrastuksia. Tekisi mieli kirjoittaa, että myös opiskelukiireitä, mutta opinnäytetyöni ei ole juurikaan edennyt. Kaikki kurssit on kuitenkin jo suoritettu, vain loppurutistus uupuu. Ehkä dekkareiden sijasta olisi kannattanut lukea jotain vähän tieteellisempää...

12/2021

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä

11/2021

Jaakko Melentjeff: Papin kosto

10/2021

David Lagercrantz: Tyttö joka eli kahdesti

Virpi Hämeen-Anttila: Kirkkopuiston rakastavaiset

09/2021

Leena Lehtolainen: Valapatto

Lauri Johansson & Jarkko Sipilä (toim.): Late - Suomen pelätyimmän rikollisen tarina

Jessie Burton: Nukkekaappi

08/2021

Jan-Erik Fjell: Kostaja

Eva Frantz: Kahdeksas neito

Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat

Liane Moriarty: Hyvä aviomies

07/2021

Jussi Adler-Olsen: Selfiet

Olli Lindholm & Ilpo Rantanen: Yhden Yön tarina

Kristina Ohlsson: Sairaat sielut

06/2021

Leena Lehtolainen: Viimeinen kesäyö ja muita kertomuksia

Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa

Anna Kortelainen: Hyvä Sara! Sara Hildénin kolme elämää

05/2021

Louise Penny: Kylmän kosketus

Eva Frantz: Sininen huvila

04/2021

Timo Kalevi Forss: Göstä Sundqvist, Leevi and the Leavingsin dynamo

03/2021

Anja Snellman: Kaikkien toiveiden kylä

Kaari Utrio: Ruma kreivitär

Paula Havaste: Vierashuoneet

02/2021

Miika Nousiainen: Metsäjätti

Grebe & Leander: Moskovan mies

01/2021

Jonas Jonasson: Murhaaja-Anders ja hänen ystävänsä

Miehiseen makuun:

12/2021

Ilkka Sysimetsä & Tommi Pietarinen: Harva meistä on Frederik

Grebe & Leander: Omskin kauppias

11/2021

Jari Korkki & Kalervo Kummola: Kale - Rautakansleri

Auli Irjala: Meren selkä taittuu - Kertomuksia Kristiinan purjehdukselta

10/2021

Simo Heininen: Ihmistä suurempi - Paaviuden historia

09/2021

Harri Gustafsberg & Heidi Holmavuo (toim.): Karhuryhmä

08/2021

Kimmo Laakso & Sakari Markkanen: Rikolliseksi kasvatettu - Volvo-Markkasen pojan tarina

Lauri Johansson & Jarkko Sipilä (toim.): Late - Suomen pelätyimmän rikollisen tarina

Harri Nykänen: Arvokuljetusryöstäjä - Matti Sarenin mafiaelämä

07/2021

Jarkko Sipilä (toim.): Immu

Petri Pietiläinen & Juha Metso: Junnu Vainio - Sellaista elämä on

05/2021

Miika Nousiainen: Metsäjätti

04/2021

Ilkka Karisto: Vankina Venäjällä - Suomalaisen huumekuriirin uskomaton tarina

Olli Lindholm & Ilpo Rantanen: Yhden Yön tarina

03/2021

Timo Kalevi Forss: Gösta Sundqvist, Leevi and the Leavingsin dynamo

Hannu Lauerma & Kari Häkkinen (toim.): Hannu Lauerma, psykiatrin päänavaus

02/2021

Anna Kortelainen: Hyvä Sara! Sara Hildénin kolme elämää

01/2021

Raimo Jokisalmi: Ihmisiä Iijoki-sarjassa

Kuvat näpsin takkahuoneesta. Kannoin kovapuutuolit ulos, kansituolille ei vaan pihalta edelleenkään löydy paikkaa - ei kyllä käyttöäkään. Tässä huushollissa kukaan kun ei erityisemmin nauti auringonpaahteessa köllimisestä - ei edes kirjan kanssa.

Sivuvintistä toin vanhan korituolin tilalle. Ei sille kyllä isommin ole käyttöä, koska saunavilvoittelut ovat jo siirtyneet takkahuoneesta kuistille, ihan pian jo pihalle (kunhan saan kaikki pihakalusteet pestyä...).

Tuoleja kanniskellessa ja vielä kuvia näpsiessäkin ihmettelin, kun koira pyöri aika hermostuneena jaloissa...

... kunnes sitten tajusin, että oli vissiin vartioimassa ja suojelemassa tunturipöllön hyökkäykseltä! Pöllöhän pölähti tähän huusholliin vähän yllättäen (siitä ja vähän muistakin oudoista "tuliaisista" kerroin täällä), eikä koira ilmeisestikään ole vieläkään tottunut moiseen petoon. Pöllö sen sijaan on sopeutunut  hyvin Muumien ja suurmiesten seuraan.

Suurmiehistä puheen ollen, Mies lukee Kekkos-historiikkeja ja kerää Kekkos-kamaa (aika outoa sekin kyllä on, täytyy sanoa...). Pupusen kanssa poikettiin taannoin leivoskahville paikalliseen museoon, jonka varastoissa oli juuri suursiivousluuta heilunut ja seinänvieret olivat täynnä museokäytöstä poistettuja isoja kovalevylle painettuja valokuvia menneiltä vuosikymmeniltä. Ihan vitsinä ostin eurolla suurennoksen kuohuviiniä kohottelevasta Kekkosesta tajuamatta, että Mies tietty haluaa sen seinälle! Hirvitys ja kauhistus! No, olen melkein onnistunut piilottamaan sen takan (eli leivinuunin) takanurkkaan...

Grillikatos pitäisi saada lettukestikuntoon, siitä ehkä seuraavaksi...

VIRKISTÄVÄÄ VIIKONLOPPUA!

Lehmimummo (#19)

Imatran reissulla Novitan Outletista Korialta mukaan tarttui puolen kilon pussi ruskeaa Seiskaveikkaa. Virkkuukoukku oli hansikaslokerossa, kotiinpaluumatkalla aloin ajankulukseni virkkailla mummeleita, ilman sen suurempaa suunnitelmaa.

Kun langat loppuivat, ostin lähikaupasta lisää ruskeaa ja sen pariksi valkoista. Enemmän tykkäisin luonnonvalkoisesta, mutta se on aina kaikkia muita Seiska-värejä paksumpaa (paitsi pässinpökkimänharmaata). Ei käy, lappusista tulisi eri kokoisia.

Lappusia karttui muillakin kesän automatkoilla: Hangon ja Helsingin lomareissuilla, mökkimatkoilla. Kun lomat olivat ohi,  aloin virkata lappusia yhteen okrankeltaisella. Ajatus kai oli, että sitoisi mummelin olohuone-ruokasalin keltaisiin elementteihin. 

No, takkahuoneeseen tämä kuitenkin päätyi

 - lattialla lepäävän brasilialaisen sonnin morsioksi.

Lehmimummo, 19. tekemäni muori.

Koko 110 * 155 cm, langanmenekki 1,375 kg.

Alkaa olla aika syksyistä,

torkkupeitoille on taas käyttöä!

Saunavilvoittelutkin ovat jo siirtyneet

pihasta takkahuoneeseen.

Monogrammi-keittiöpyyhkeistä tekaisin

helpot päälliset kovapuutuolinen istuintyynyille.

TUNNELMALLISTA VENETSIALAISVIIKONLOPPUA!

Luettua 2020

Päivitin taannoin takkahuonetta, kun Isotätivainaan nojatuolit lähtivät kierrätyskeskukseen ja tilalle kannoin vanhat tiikkiset pihakalusteet. Näillä on mukavampi vilvoitella löylyjen välissä...

Perinteiseen tapaan muistiin merkitään edellisvuoden iltalukemiset...

Aika tasaiseen tahtiin on mennyt 3 kirjaa kukausittain, paitsi nyt joulukuussa lueskelin myös tenttikirjaa, vaan en kannesta kanteen...

12/2020

Viveca Sten: Totuuden nimessä

Hjorth & Rosenfeldt: Korkeampi oikeus

11/2020

Jo Nesbö: Tohtori Proktori ja mahdollinen maailmanloppu

Paul Roland: Pahan palveluksessa - naisena natsi-Saksassa

Leena Lehtolainen: Tiikerinsilmä

10/2020

Carl-Johan Vallgren: Varjopoika

Gabriella Ullberg Westin: Yksinäinen perhonen

Dolores Redondo: Myrskyuhri

09/2020

Sofia Sarenbrant: Osasto 73

Sofia Sarenbrant: Avoimet ovet

Håkan Nesser: Carmine Streetin sokeat

08/2020

Laura Honkasalo: Eropaperit

Mariette Lindstein: Ehdoton valta

David Lagercrantz: Tyttö joka etsi varjoaan

07/2020

Arne Dahl: Rajamaat

Vera Vala: Suden hetki

Maria Adolfsson: Harha-askel

06/2020

Jo Nesbö: Torakat

Jo Nesbö: Suruton

Håkan Nesser: Pikku-Burman teurastajatar

05/2020

Leena Lehtolainen: Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia

Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu

Taavi Soininvaara: Venäläinen vieras

04/2020

Jussi Adler-Olsen: Aakkostalo

Agatha Christie: Neiti Lemon erehtyy

Anna Jansson: Sokea hetki

03/2020

Hjorth & Rosenfeldt: Hylätyt

Viveca Sten: Vallan varjoissa

16 novellia: Rikospaikka Tampere

02/2020

Christian Rönnbacka: Kylmä syli

Susanne Jansson: Uhrisuo

Virpi Hämeen-Anttila: Koston kukat

01/2020

Grebe & Leander: Pietarin kapellimestari

Kristina Ohlsson: Syntitaakka

Eeva-Kaarina Aronen: Edda

Mies nukahtaa nopeammin, hän lukee kirjan kuukaudessa, tosin sisällöltään jonkin verran vankempaa kuin meikäläisen dekkariosasto...

Miehiseen makuun:

12/2020

David King: Hitlerin oikeudenkäynti - Vallankaappausyritys 1923 ja natsi-Saksan nousu

11/2020

Paul Roland: Pahan palveluksessa - naisena natsi-Saksassa

10/2020

Lasse Lehtinen: Minä ja Kekkonen

09/2020

Jussi Eronen & Jarno Liski & Salla Vuorikoski: Ylegate

08/2020

Lauri Karen: Aatos Erķko - Yksityinen valtiomies

06-07/2020

Maria Roiha: Jussi Parviainen - Jumalan rakastaja

05/2020

Markku Salo: Remu

04/2020

Marko Lönnqvist (toim. Jarkko Sipilä): Elämäni gangsterina

03/2020

Gerald L. Posner & John Ware: Josef Mengele - Elämä ja teot

02/2020

Jari Tervo: LOIRI.

01/2020

Riku Rinne: Kohti kirkkaampaa kruunua - Kruunukalusteen perustajan Kauko Salmelan ainutlaatuinen elämä

Miehellä on pian nimpparit, saa taas muutamia kirjoja lahjaksi - nähtäväksi jää, kelpuuttaako jossain vaiheessa lukulistalleen...

Varo mitä haluat!

Palaan edelliseen postaukseen, takkahuoneen "viimesilaukseen". Katselin siis siirtämiäni kuvia: näytti ankealta, jotain uupui. En vaan keksinyt, mitä se on.

No kattovalaisin tietty ainakin oli ihan ylionneton mattalasinen perusplafondi, kuolemaakin tylsempi. Vaihtoon! Ruokailuhuoneen rempasta jäi yli barokkikruunu, ehdottomasti liian iso tähän tilaan. Mutta miksi säilyttäisin sitä sivuvintissä, jos sen voisi laittaa esillekin? Iso on hyvä, isompi parempi, ylisuuri paras - onhan se mottoni!

No juu, liian isohan se on, ihan liian iso. Mutta olkoon!

Miehen ja minun ekassa yhteisessä kodissa oli n. 60 neliöinen olohuone, nelisen metriä korkea - sinne tarvittiin näyttävä valaisin (vrt. takkahuoneen korkeus 2,27 m). Kun kaupoista ei löytynyt mieleistä, aloitin nettihuutokauppabongailun. Ihastuin barokkikruunuun ensisilmäyksellä, livenä vieläkin upeampi Porista hakiessamme.

Kruunu oli käänteentekevä hankinta sisustusmakuni suhteen. Puritaaninen selkeälinjaisuus vaihtui rönsyilyyn. Vaiva on vuosien myötä vain pahentunut...

Mutta joo, valaisin se ei ollut, kaivattu piste iin päälle.

Istuin ja mietin, mietin ja istuin. Ei sytyttänyt, ei säteillyt, löi vain tyhjää. Mikä puuttuu? Ja sitten soitti Appiukko...

Perhetutut, 70+ -pariskunta oli muuttamassa valtavasta omakotitalosta rivarikolmioon, kooltaan ehkä neljännes aiemmasta. Olivat pyytäneet Appiukolta muuttoapua, lähinnä sähkölaitteiden irroittelussa ja uudelleenasennuksissa. Samalla sitten siirteli muutakin tavaraa uuteen kotiin, vuokravarastoon ja parituhatta kiloa kaatopaikallekin.

Mies on nuornamiesnä usein ollut auttelemassa pariskuntaa, tehnyt tarvittaessa töitäkin heidän yrityksessään. Isäntä oli nostellut tavaraa Appiukon autoon, pyytänyt viemään terveisiä Miehelle. Niitä se Appiukko pyyteli sitten noutamaan, koronavaarasta huolimatta.

Ja VOI HYVÄÄ PÄIVÄÄ, mitä sieltä auton peräkontista sitten paljastuikaan!!?? Siinä sitten tuijoteltiin, puolin ja toisin...

Täytetty tunturipöllö!

Enpä olisi ikinä uskonut moista kotiini huolivani! Vihaan lintuja, kaikkia lintuja, ovat oikeita tautipesäkkeitä ja bakteerien levittäjiä. Taivaalla lennellessään ovat kauniita, kunhan eivät pasko. Ja ihan kiva niitä on seurailla pesänrakennuspuuhissa. Mutta useimmat saisivat olla ihan hiljaa, vain pienimpien ääni hivelee.

Mutta tämä yksilö on kyllä upea! Juuri tätä takkahuone kaipasi!! Hih-hei, itse en olisi keksinyt moista IKINÄ - ja mitään muuta se ei oikeastaan olisi voinut ollakaan.

Tunturipöllön (Bubo scandiacus, Nyctea scandiaca) uhanalaisuusluokituksesi Suomessa arvioitiin vuonna 2000 "erittäin uhanalainen" ja vuonna 2010 "äärimmäisen uhanalainen". Vielä 1900-luvun alussa tunturipöllö oli Suomessa hyvin yleinen pesijä, mutta kanta väheni vainon ja laajamittaisen munien keruun takia 1930-luvulle mentäessä - ahkeralla munienkerääjällä saattoi olla jopa 800 munaa ulkomaiselle ostajalle. Tunturipöllö rauhoitettiin vuonna 1962. Se pesii edelleen hyvinä sopulivuosina käsivarren ja päälaen tuntureilla, erityisesti Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntien alueella.

Oma yksilömme on reilu puolimetrinen, ei siis aivan täysikokoinen, minkä saattaa päätellä värityksestäkin. Aikuinen tunturipollo on vaalea (kuten Harry Potterin Hedwig-pöllö), iäkäs koiras jopa täysin valkea. Kooltaan koiras on 55-60,5 cm pitkä, naaras 60,9-67 cm, siipiväli 142-166 cm. Tunturipöllön keskikokoisessa pyöreässä päässä on kirkaankeltaiset silmät, tumman nokan sivuilla on pitkiä höyheniä suojaamassa sieraimia kylmältä. Jalat ovat kokonaan höyhenpeitteiset, kynnet ovat tummat ja pyrstö suhteellisen lyhyt. (Lähde: Wikipedia)

Arvaan, että moni paheksuu iloani poikkeuksellisesta lahjasta. Mutta jos vaihtoehtona olisi ollut kaatopaikka, otan pöllön ilomielein vastaan. Tunturipöllö on varsin yleinen ja suosittu täytettynä, mutta rauhoitettua eläintä ei saa myydä (ilman asianmukaista lupaa), periä tai lahjoittaa sellaisen voi. Esimerkiksi Åbo Akademin biologinen museo on lahjoittanut tunturipöllön ja monia muita rauhoitettuja lintuja arpajaispalkinnoiksi, jopa albatrossin. Eränkävijänä Mies myös arvostaa kaikkia luontokappaleita (ja paheksuu syvästi, kun kesäisin myrkytän pihassa muurahaisia ja voikukkia).

Eikä siinä vielä kaikki, tarina jatkuu! 

Ihan kun meitä olisi salakuunneltu! Takkahuoneessa saunavilvoitellessa on Miehen kanssa pohdittu, että pitäisi hankkia kunnollinen takkasetti alakertaankin. Monesti on myös todettu, että kyllä taloudessa pitäisi olla olutlasit, ettei tarvitsisi saunajuomia purkinsuusta hörppiä. Alkuvuodesta melkein jo ostinkin Iittala Outletista perinteiset Nuutajärven Krouvi-tuopit, kun maksoivat vain 5€/kpl. Sinne jäivät kuitenkin, kun pidin niitä aika kolhoina ja liian pubimaisina.

Ja mitä muuta siellä takakontissa olikaan?

Takkasetti ja 7 kpl Krouvi-tuoppeja!

Takkasetti on oikein hyvä, takorautaa ja kuparia. Pikkuisen oli tuhkahippuja hiililapion reunassa, mutta muuten näyttää täysin käyttämättömältä. Tuopit todennäköisesti päätyvät kirpparille, ne tosiaan ovat kolhot ja ihan hirveän rumat...

Mutta ei siinä vielä kaikki, ei todellakaan!

Mitä mainitsinkaan edellisessä postauksessa riittävän takkahuoneen tilpehööriksi? "Samovaari ja pullot." Arvatkaapa, mitä muuta autoon oli pakattu mukaan!

Samovaari ja noin 200 miniatyyriviinapulloa.

No, pullot eivät todellakaan päädy somisteeksi, saati nautittaviksi! Mies tyhjensi ne 10 litran ämpäriin ja kävi kaatamassa kompostoriin. Kompostimadoille lauantai-illan huumaa... 

Tarvitseeko ihminen kahta samovaaria, edes koristeeksi?

Mitä luulette, oliko vielä jotain muuta?

Mies on puhunut jo muutaman vuoden, että haluaisi ostaa Hifi-Studiolta käytetyt soittopelit ja kunnon ämyrit, nykytekniikka ei ole mistään kotoisin. No, siinä menee kyllä meikäläisen raja. Vaikka kaikkeen antiikkiseen olenkin kallellaan, vanhentunutta tekniikkaa tölliin ei tuoda!

Herralle kiitos, se takarontin pohjalla ollut hifi-ihme Kiertokapulan roskasäiliön kokoisine ämyreineen on vinyyleille! Meillä ei ole LP-levyjä, eikä tule - vaikka Mies niitä kirppareilla aina hipelöikin. Mies kysyy Hifi-Studiosta, ottaisivatko sinne - muussa tapauksessa ihan lähipäivinä poiketaan elektroniikkaromun keräyspisteellä.

Mutta alkoi kyllä vähän pelottaa!!

Mitä tässä enää uskaltaa ääneen ajatella?

Saattavatpa toiveet toteutua...

PS. Koira on vähän varuillaan pöllön suhteen. Kun tuliaiskuorma oli purettu kuistille, ei meinannut uskaltaa lähestyä pöllöä, kävi kuitenkin viimein varoen nuuhkaisemassa. Kuistin oven avatessani tuli aina kiireellä vahtimaan, ettei pöllö vaan hyökkää kimppuuni. Kun kuvailin takkahuoneessa, uskalsi asettua viereiseen tuoliin. Olikohan taas vahdissa?

TURVALLISTA VIIKONLOPPUA
JA ALKAVAA VIIKKOA!

Takkahuone

Kellarissa on takkahuone, vaikka ehkä oikeampi nimi olisi leivinuunihuone?
Leivinuuniksi uuni ei tosin ole riittävän massiivinen, ehkä enemmänkin tehty kuitenkin vain lämmönlähteeksi, mutta kyllä siellä uuniruuat ja -puurot valmistuvat. Taloon muuttaessamme tämä oli ollut Anja-rouvan yhdistetty leivintupa-kodinhoitohuone.

Muutettuamme vesipiste ja työpöydät lähtivät heti alkajaisiksi, seinien kaakelit jäivät. Pitkään huone oli meillä vain ylijäämäkalusteiden varasto. Milloin milläkin tuolinsyrjällä vilvoiteltiin saunomisen välissä, kunnes huone tuli ihan liian täyteen...

Viimein syksyllä 2018 roinat laitettiin kiertoon, naputtelin kaakelit seiniltä, Mies tasoitti, paklasi ja maalasi. Katto, ikkunalaudat ja tiiliseinä valkeaksi, takka vaaleanharmaaksi (Tikkurila Savu, jos oikein muistan), seinät tummemmiksi (Tikkurila Tuhka), väliovi lähes mustaksi (Tikkurila Noki). Lattia on, mikä on, vain takanedustan vauvankakan väriset klinkkerit maalattiin. Kellari on vielä remppaamatta, ikkunat vaihtamatta, joten pelkästään pientä pintaremonttia.

Takkahuoneessa on massiivinen kaappi 1800-luvun lopulta. Huusimme sen pian taloon muutettuamme Lempäälän Manttaalitalon vappuhuutokaupasta, kotiinkuljetuksella. No, kaappihan ei sitten mahtunut ovista sisään: ei pääovesta, ei takaovesta, ei kellarinovesta. Lopulta Mies ja kuljettaja hakkasivat jalat kirveellä irti ja runttasivat sen väkisin kellarin oven kautta takkahuoneeseen, siinä kun oli vähiten hankalia kulmia matkalla. Yläfasadi onneksi oli ihan irroitettava, se ei kokenut väkivaltaa.

Eli takkahuoneen pintaremppaa tehdessä jalkaproteesein kuntoutettua kaappia vain sujuvasti siirrettiin nurkasta toiseen. Mitä tässä huoneessa ikinä onkaan, kaappi on ja pysyy. Ellei sitten pilputa sytykkeiksi, leivinuunihan on lähellä. Uuni tosin lämpiää niin harvoin (vain kun Mies tekee riistaruokia), että sellainen osittain kaluttu kaappi somistaisi huonetta vuosien ajan.

Takkahuoneen remppa käynnistyi, kun ruokailuhuoneen koko seinän kattava tumma kirjahylly alkoi tuntua liian raskaalta.

Halusin siirtää se toisaalle, ja takkahuone oli ainoa vaihtoehto. Kirjoja myytiin kirpputorilla ja kannettiin kierrätyskeskukseen hyllymetreittäin. Takkahuoneen pitkälle seinälle mahtui juuri passelisti neljän elementin levyinen rakennelma puolet aiempaa matalampana.

Tänne sijoitin dekkarikirjastoni. Ja Muumi-mukit, kun eivät enää oikein muualle mahdu. Jalkapuolikaapin takana on vielä vähän lisää samaa hyllystöä, sisustus- ja puutarhakirjat löytyvät sieltä.

Jäähdyttelyyn pitäisi olla vähän funktionaalisemmat istuimet. Saunan jälkeen (nahka höyryävänkuumana hivenen kosteaan pyyhkeeseen kietoutuneena) isotätivainaan Vammalan Chippendale-tuoliin rojahtaminen ei ole ihan ideaali vaihtoehto. Haaveilen tiikkirunkoisista ihanuuksista, mutta ajatus on vielä täsmentymätön. Kehittelen ideaa ehkä vielä muutaman vuoden.

Ritiläkori on torkkupeittovarasto. Valaisin on ihanan Terhin löytö, leijonantassujalkainen unelma. Ikean varjostin antaa sille sopivasti särmää - ja hämärässä upean valokuvion seinille.

En ole mikään kovin innokas pölyjen pyyhkijä, pyrin välttämään ylenpalttista somistamista. Takkahuoneen tilpehööritarpeen täyttää suurmiesten lisäksi vain nesterekvisiitta: samovaari ja pullot.

Apteekkipulloja. Ensimmäiseni olen saanut yläasteella kemian opettajalta, jaksoin kai kyllästymiseen asti ihailla pullojen kauneutta. Monta löysin mummulasta Papan verstaalta kun mummulaa tyhjennettiin myyntiin. Isosuisen sain Äidiltä, Mummu oli säilönyt siihen aina  suolakurkkuja. Pari pikkupulloa sain Anja-rouvan tyttäreltä, kun kävi kyläilemässä lapsuudenkodissaan - hän oli lapsena löytänyt ne tältä tontilta, pihan isojen kivien juurelta. Söderlingin vatsatipat Vaasan Toisesta Apteekista (puh. 2101) toimitti Kummitäti.

Patenttikorkkipulloja. Isot sain Appiukolta, löysi mökin varastosta. Oli kuulemma joskus huutanut jostain huutokaupasta vuosikymmeniä sitten. Ruskea vaarinkaljapullo on mummulan peruja, pieni Lysol-pullo on Kummitädiltä. Vihreän kierokaulaisen olen itse puhaltanut Nuutajärven lasikylässä.

Jännä juttu. En tarkoita kuvan optista harhaa, huone näyttää isommalta kuin onkaan. Todelliset mittasuhteet voi päätellä matosta, 160 ×220 cm.

Jännä juttu. Kun sain kuvat otettua ja tekstit rustailtua, esikatselussa näkemäni perusteella pohdin jotain vielä puuttuvan. Jotain oleellista, "THE JUTTU". Tiikkirunkotuolien lisäksi siis. Joku kikka, hikka, nokka, pokka, tikka, tokka, JOKU.

Mutta mikä?

Jännä juttu. Puhelin soi, Appiukko tavoitteli. Hänellä oli meille jotain, muualta saatua, vähän outoa. Lähdimme siltä istumalta Tampereelle. Ja sehän se oli, se juttu joka takkahuoneesta puuttui!! Kunhan pöllyttelen sen kunnolla viikonlopun aikana, paljastan jotain ihan speciaalia. 

Olen ihan hekumassa!

Luettua 2018 & dekkarikirjasto

Sukkia - tai kässyjä ylipäätään - valmistui vuoden mittaan vähänlaisesti, vastaavasti luettujen lista on vähän aiempaa pidempi. Tuskin kuitenkaan monipuolisempi...

 

12/2018

Jo Nesbo: Pelastaja

Jo Nesbo: Aave

Dolores Redondo: Luualttari

11/2018

Thomas Rydahl: Erakko

Reijo Mäki: Tulivuori

10/2018

J.M. Ilves: Sorjonen - Nukkekoti

Kim van Alkemade: Lapsi nro 8

Daniel Ryden: Maailmassa on virhe - 101 historiallista kömmähdystä

Douglas Preston & Lincoln Child: Pimeyden pyörä

09/2018

Kristina Ohlsson: Tuhatkaunot

Denise Mina: Petojen kaupunki

Anders Roslund & Börge Hellström: Kolme minuuttia

08/2018

Karin Slaughter: Kahlittu

Kristina Ohlsson: Mion blues

Kristina Ohlsson: Lotus blues
07/2018

Emma Cline: Tytöt

Patricia Cornwell: Riistetty

Viveca Sten: Syvissä vesissä
06/2018
Kaari Utrio: Yksisarvinen
Reijo Mäki: Kolmijalkainen mies
Reijo Mäki: Enkelipölyä

05/2018
Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa
04/2018
Christian Rönnbacka: Julma
Cilla & Rolf Börjlind: Musta aamunkoitto
Pierre Lemaitre: Alex
03/2018
Mats Strandberg: Risteily
Mikko Rimminen: Nenäpäivä
Linn Ullmann: Rauhattomat
Jo Nesbo: Verta lumella II - Lisää verta
02/2018
Agatha Christie: Kaikki päättyy kuolemaan
Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin
01/2018
Kjell Westö: Isän nimeen
J.K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi

*
Myös Mies on löytänyt lukuvireen muutaman vuoden lukuhaluttomuuden jälkeen.

Miehiseen makuun:
11/2018
Hyeonseo Lee: Seitsemän nimen tyttö - pakoon Pohjois-Koreasta
Hese Hyvärinen: Läskiksi meni raavas mies
10/2018
Simppa: Jahvetti - Legenda jo eläessään
09/2018
Jouni Hokkanen: Pohjois-Korea - Siperiasta itään
08/2018
Kari Nars: Mauno - optimistinen pessimisti
Kauko Röyhkä & Juha Metso: "Et kuitenkaa usko..." - Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä
07/2018
Petri Laukka: Remu ja Hurriganes Kekkoslovakiassa
05/2018
Hannah Arendt: Eichmann Jerusalemissa - Raportti pahuuden arkipäiväisyydestä
04/2018
Ilkka Kananen: Suomen huoltovarmuus - Riittääkö energia ja ruoka, toimiiko tiedonkulku?
03/2018
Katri Merikallio & Tapani Ruokanen: Matkalla - Martti Ahtisaaren tarina
.
 
Syksyllä vein taas hyllymetreittäin kirjoja kirpputorille ja kierrätyskeskukseen, kun purin kirjahyllyn ruokailuhuoneesta. Osa elementeistä ja dekkarit siirtyivät alakerran takkahuoneeseen, toinen puoli hyllyelementeistä ja "laatukirjallisuus" jäivät olohuoneeseen. Luokittelu on Miehen, ei omani - mutta se ei harmita ollenkaan, sainhan ihan ikioman "dekkarikirjaston". Tosin kirjastoni ei juuri kartu, viimeiset pari vuotta olen hankkinut vain pokkareita, hyllyyni haluan vain kovakantisia.
.

Takkahuone on kokenut täydellisen muodonmuutoksen romuvarastosta kirjastoksi, tosin vain maalisudilla toteutetun. Pistän kuvia joskus myöhemmin, listat nimittäin puuttuvat vielä...

 

Pöytien kohtalonpäivät

Voih, en todellakaan ole mikään hellekeli-henkilö!

Pysytellyt tiukasti pirtissä, sisähommissa. Puuhaa on ollut pirtissäkin, wessarempan hiontapölyn ja muiden remonttiroiskeiden vuoksi koko alkuvuosi on siivoiltu aika kevyellä kädellä - perusteellisemmalle puunaukselle on ihan todellinen tarve. Pakko, jos tarkkoja ollaan...

Aloitin siis ruokailuhuoneen kaluston hävityksellä.

Nyt meillä ei ole pöytäryhmää lainkaan. Toistaiseksi. Uusi on hakusessa - tiedän ihan täsmälleen, mitä haluan. Mistä ja koska löytyy, se on ihan toinen juttu.

Kun vauhtiin pääsin, tuomion sai toinenkin iso rohjake.

Yli neljännesvuosisadan mukanani kulkenut EkanPoikaystävänIsän paikallispoliittinen työpöytä (kooltaan n. 1 * 2 metriä) vietiin kierrätyskeskukseen. Se kuulemma lähti eteenpäin alle vartissa. Samalla heivasin Martelan työtuolin. Takkahuoneeseen tuli kummasti väljyyttä! (Vanha kuva, ei takkahuoneesta.)

 

Siitä innostuneena päätimme uudelleensijoittaa myös takkahuoneen ison vaatekaapin. Kohta tähän taloon muutettuamme huusimme sen Lempäälän Manttaalitalon vappuhuutokaupasta. Kotiin tuodessa sitten todettiin, ettei kaappi mahdukaan takkahuoneen oviaukosta! Jalat oli pakko sahata irti ja tietty uudelleenkiinnittää oven toiselle puolen päästyä. Jotta nyt vältyttäisiin samalta puuhalta, poistimme takkahuoneesta ovenkarmit. Ehdotin Miehelle, että tehdään homma moottorisahalla, se olisi sopivan dramaattista. Miehen mielestä olen katsellut liikaa sisustusohjelmia, joissa seinät kaatuvat Maukka Perusjätkän tyyliin ja valmista tulee mainoskatkon aikana. Pöh.

No, en päässyt oikein irti moottoroidusta ajatuskuviosta. Palasimme juuri mökiltä, siellä lähtöpassit sai ihan liian iso terassin ruokapöytä - moottorisaha lauloi, pöytä päätyi polttopuiksi! Pöydän ääressä aterioidaan kerran tai pari kesässä, ihan turhaan vaivoina ja vähäistä lattia-alaa tukkimassa.

Wessaremppa on edelleen kesken. Lavuaari ja allaskaluste on hankittu, mutta asentamatta. Peilikaapista emme päässet vielä yksimielisyyteen - tarvitaanko sellaista ylipäätään? Ennen kuin asia ratkeaa, ehdin varmaan hävittää ja siirrellä jotain muutakin - pöytiä ei kuitenkaan ole enää juuri hukattavaksi, vaikka monta huonetta vielä siivoamatta onkin...

.

Sisäpiirikierrätystä

Edellisen postauksen jatkoksi...

Isompaa tavaraa kirpparille ei juuri kannata rontata (kun kukaan ei maksaisi hyvistäkään kirpparikalusteista mitään), onneksi niille yleensä löytyy ottajia ihan omasta takaa.

ENNEN:

Ensin lähtivät Askon Nanna-tuolit takkahuoneesta appivanhempien mökille.

Lumipalloefekti:
Mökin lumikenkä-rottinkituolit siirtyivät mökin saunakamariin,
saunakamarin laveri Anopin Sisarelle lapsenlapsien yökyläilypediksi.

NYT:

Tilalle yläaulan ylimääräinen "kirkonpenkki". Ilmojen viilettyä saunavilvoittelut siirtyivät jo pihalta kuistille ja kohtapuoliin, pakkasrajan lähetessä, takkahuoneeseen. Eihän penkki järin lokoisa istuttava ole, vaan tuleepahan ryystettyä saunaolutta vähemmän!

* * * * *

ENNEN:

Makuuhuoneen mekanismituolit lykättiin puolipakolla Äidin ja Isän vaivoiksi.

Pitkäniemen mielisairaalan pesukomuutti rontattiin mökille. 

Lumipalloefekti:

Vanhempien nojatuolit kannettiin autotalliin, mistä lähtevät kierrätyskeskukseen.

Mökiltä tuotiin ritiläpenkki kotipihaan, Pupusen ulkolelujen säilytyspaikaksi.

NYT:

Koirat saivat unisohvansa takaisin, kun Pupusen leikkihuoneeseen tehtiin tilaa pelkällä patjalla (patjat kierrätetty appivanhempien mökkisohvasta uusien tieltä).

* * * * *

 



ENNEN:

Jo aiemmin heivattiin iso rahi Veljen perheen farkkumökille. Rahi on ollut milloin missäkin: olohuoneessa, makuuhuoneessa, takkahuoneessa ja välillä lainassakin, tässä hetkellisesti edesmenneessä kirjastossa.

NYT:

Lumipalloefekti:

Farkkumökin telkkari nostettiin seinälle (ei vielä kuvanottohetkellä),

telkkaritaso päätyi polttopuiksi.

Iloista tässä kierrätyksessä on se, että kalusteet jatkavat elämäänsä toisaalla - saajilleen uusina. Ainoa hävikki, pieni telkkaritaso, sekin antaa vielä hyvät saunalöylyt tai makkaratulet farkkumökillä!

Ja kaikki ovat tyytyväisiä! ...?

Tai ainakin ME olemme, kun pääsimme sujuvasti ylimääräisistä eroon... ;o)