![]() |
| Kuva googgeloitu |
Pupunen on ysiluokkalainen ja haku peruskoulun jälkeisiin opintoihin päättyi juuri (yhteishaku 17.2.-17.3.).
Jessus, mikä homma! Kylläpä on sekin systeemi muuttunut sitten omien nuoruusvuosieni...
Yhteishaussa voi hakea 7 opinahjoon (muinaisina aikoina vain kolmeen) ja oppilaitokset on laitettava siihen järjestykseen kuin niihin mielii. Esimerkiksi jos pisteesi eivät riitä kahteen ensimmäiseen, tulet valituksi kolmanteen. Jos sittenkin haluaisit mieluummin vaihtaa vaikkapa viidenneksi listattuun, se EI onnistu. Valinnat ovat sitovia. Siis jo 15/16-vuotiaana on tehtävä aika ISOJA ratkaisuja - varsinkin kun nykyhallituksen linjausten ansiosta uudelleenkouluttautumisesta on tehty lähes mahdotonta.
![]() |
| Kuva: googgeloitu, Virve Berg |
Omasta yhteishaustani muistan, että "oppilaitosshoppailu" oli mahdollista. Sain paikan ykkösvaihtoehtooni. Kesän aikana sitten totesin, että EI SITTENKÄÄN! Vaihdoin listan viimeiseen, siihen kolmanteen vaihtoehtoon. Erikoismaalarin ammatilliset opinnot (sisustus- ja koristemaalaus, kaappikellojen innoittamana) vaihdoin lukioon ja sain 3 lisävuotta suunnitella ominta alaa.
No, vuosien varrella olen tehnyt monenlaisia töitä (erikoistavarakaupassa, ICT-alalla, toimittajana, työllisyydenhoidossa...) erilaisilla titteleillä ja hankkinut työn ohessa aika monta koulutustakin (kaupan ala, koodaus, johtaminen ja henkilöstöhallinto, palvelumuotoilu, ammatillinen opettaja, työnohjaaja...). Aika leimallista on ollut uuden kehittäminen (tuotekehitys, uusien projektien käynnistäminen, prosessikehitys, rekrytoinnit, kehityshankkeet, uusien palvelutuotteiden innovointi, konseptien käynnistäminen...).
Mikään ei ole kuitenkaan ollut niin vaativaa kuin Pupusen yhteishaku!!
| Eka kuorokeikka 4-vuotiaana (2014) |
![]() |
| Eka julkinen tanssiesitys 5-vuotiaana (2015) |
| Ensikonsertti 8-vuotiaana (2018) |
Lapsonen harrastaa - kuten täällä moneen kertaan hehkutettu - musiikkia ja tanssia ja haluaa myös opinnoissaan suuntautua luoville aloille. Kuudesta Pupusen valitsemasta hakukohteesta vain yhteen riitti pelkkä oppilaitoksen ja linjan nimi yhteishakulomakkeessa, viiteen muuhun piti lisäksi täyttää erilliset hakulomakkeet, tehdä kirjallinen hakemus tai hakuvideo sekä oppilaitoskohtaisesti musiikkinäytteet (mp3-tiedostoina) ja prosessikuvaukset tuotoksista, harrasteyhteenvedot ja/tai harrastaneisuustodistukset viimeiseltä 10 vuodelta. (HALOO! Työpaikkoihinkin edellytetään yleensä vain 2-5 vuoden aiempaa alan kokemusta!)
Huh-huh! Yksi viikonloppu meni hakuvideota kuvatessa. Autoin vähän käsikirjoituksen kanssa, Mies kuvasi ja Pupunen esiintyi ja editoi lopputuotoksen. Seuraavana viikonloppuna Pupunen teki musiikkinäytteet: akustinen kitara, rumpusetti + itse sävelletty, sanoitettu ja miksattu biisi sekä näiden prosessikuvaukset. Mies ja minä lähinnä kuuntelimme ja kommentoimme.
Harrastaneisuustodistusten koostamiseen menikin sitten useampi viikko. Pupunen on ollut kyllä aktiivinen lapsi, se ainakin tuli todennettua! Hakemuksen liitteeksi tuli 8 koostelomaketta ja 43 harrastustodistusta, eikä niitä edes hankittu kaikista harrastuksista. Yksistään Musiikki- ja Tanssiopiston opintorekisteriote oli 11 sivua pitkä, toki siinä oli sitten myös arvioinnit etappisuorituksista yms.
Ensin vanhat (ja nykyisetkin) harrasteohjaajat piti tavoittaa jostain, lähettää Pupusen laatima vetoava viesti, että tällaista tarvitaan, suostuisitko ja toimittaa koulun viralliset lomakkeet. Työpäivien päätteeksi laukkasin ympäri maita ja mantuja hakemassa allekirjoitettuja harrastelomakkeita arviointeineen ohjaajilta (harrastaminenhan on tapahtunut täällä työpaikkakunnallani). Istuin tuntikausia Musiikkiopistossa ja Tanssiopistossa odottamassa eri opettajien tuntien päättymistä, koska en tietenkään halunnut mennä häiritsemään ketään kesken tunnin (jotka pääsääntöisesti kestävät 60 tai 90 minuuttia). Pokkarista oli iso ilo! Lopuksi Pupusen piti vielä runoilla lomakkeisiin oma näkemyksensä harrastuksen merkityksestä itselleen (opintorekisteriotteet poislukien 39:ään lomakkeeseen).
Kaikki saatiin onneksi ajoissa kasaan ja hakuprosessi pakettiin viime viikonloppuna.
Huhtikuussa on sitten vielä pääsykokeet kolmeen oppilaitokseen (kahteen riitti valtaisa paperinippu ja hakuvideo).
Kyllä tässä alkaa äiti jo vähän stressaantua! Pupunen ottaa aika lungisti...
Jaa mikäkö se seitsemäs hakukohde sitten oli? Jos Pupunen ei pääse johonkin edellisitä, aikoo mennä TUVAlle korottamaan numeroita (TUVA = tutkintoon valmentava koulutus, vastaa lähinnä aiempaa 10-luokkaa) ja hakea vuoden päästä uudelleen. On sitten uusi rumba edessä ensi keväänä...
No, 11.6. selviää, miten näissä arpajaisissa kävi.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!