Kylläpä sydämistyin

Koko kesän olen odottanut koulujen alkamista! 

En siksi, että Pupunen menee neloselle, kesän jälkeen harrastukset alkavat ja arki normalisoituu. Ei, en siksi, vaan koska koulujen alku merkitsee herukoiden kypsymistä ja mehunkeittoa! Multimaalista Muumimammatusta, varautumista talven flunssa-aaltoon.

Eilen sitten sukelsin puskiin - siis niihin kahteen, jotka pihassa vielä ovat. Saalis: puoli ämpärillistä.

PUOLI ämpärillistä!! 

Sen verran sydämistyin, että tempaisin soman Fiskars-sahani handuun ja annoin puskille kyytiä! Aika pehmeitä olivat jo rangat, mutta olihan ikääkin jo varmaan 50 vuotta...? Ensi keväänä pitää pistää pihaan pirtsakammat puskat!

Saskatoon (marjatuomipihlaja) ja karviainen maistoivat sahaa jo alkukesästä, pystyynkuivaneet.

Etsi mustikka!

Viereinen pensasmustikkapenkki näytti alkukesästä ratkeavan raakileista, odotin ennennäkemätöntä satoa. No, Pupunen ja koira ovat huolehtineet siitä, että sinisyys sujahtaa suloisempiin suihin heti tuoreeltaan. Se on hyvä.

Toisin kuin kirsikat! Terroristivarikset veivät kaiken ennen kuin ehdittiin kunnolla edes maistiaisille. Tai sitten joku uudempi räähkälaji. Yhtena aamuna ulko-oven avatessani pihassa päivysti pataljoona lokkeja!!? Pihassa on kukkoillut myös isokokoinen kyyhky puolisonsa kanssa, talsii tonttia päästä päähän kuin omia tiluksiaan tarkistaisi.

Etsi omena!

Omenasatokin on laihanlainen: tasan yksi hedelmä. Pupunen varasi sen itselleen, lintu-uhan tiedostaen ripusteli ihan itse "linnunpelätit" oksille.

Kriikunoita näyttäisi tulevan hyvänlaisesti. Koskaan aiemmin puusta ei satoa ole saatukaan. Enkä ole varma, ovatko nämäkään syömäkelpoisia - rusakonretale raateli aikoinaan taimen niin pahanpäiväisesti, että epäilen risuisen rangan olevan villikriikuna nyttemmin.

Luumujakin on tulossa, niistä en niin piittaisi...

Mies istutti viime (vai toissa?) kesänä viiniköynnös Zilgan paviljongin tolppaan. Innoittajana oli muuan ravintola Balaton-järven tuntumassa, ravintoloitsija kehotti ruokaa odotellessa syömään rypäleitä suoraan pöydän yllä roikkuvista tertuista. 

Siitä lähtien Mies on haaveillut omasta viinitarhasta! Zilga onkin intoutunut röyhimään oikein kunnolla, tuottaa jo satoakin! Rypäleiden koko vaan on vähän minimalistinen!

Jos rusinan kokoisen viinirypäleen kuivattaa rusinaksi, minkä kokoinen rusina siitä tulisi??? 

Koukussa s-mobiiliin

Pupunen palasi tänään viikon pituiselta Taideleiriltä - soittoa, laulua ja elämyksiä.

Kotiintulosapuskana kotimaisista aineksista pyöräytetyt

TÄYTETYT PAPRIKAT 

3 isoa paprikaa, ripaus suolaa ja mustapippuria

1 pkt (450 g) Kariniemen kananpojan Fajitas-jauhelihaa

öljyä tai muuta rasvaa

pari kevätsipulia

pari isoa herkkusientä

yksikyntinen valkosipuli

1 prk ruokakermaa

juustoraastetta

• Leikkaa paprikoista hattu pois, poista siemenet ja aseta vuokaan avoin puoli ylöspäin, lirauta kraanasta tilkka vettä jokaiseen ja kypsennä mikrossa 15 min
• Hienonna kannan ympärille jäänyt paprika 
• Paista jauheliha, paprikasilppu, sipulit ja herkkusienet öljyssä
• Lisää ruokakerma ja valkosipuli, hauduta
• Valuta esikypsytetyistä paprikoista vesi pois, ripota sisäpuolelle hieman suolaa ja pippuria
• Täytä paprikat jauhelihaseoksella
• Ripottele juustoraaste päälle
• Kypsennä vielä uunissa 10-15 min
• Tarjoile perunoiden, riisin tai muun mieluisan lisukkeen kanssa.

Ja kaikki ainekset kotimaisia, kreikkalaista oliiviöljyä lukuunottamatta.

Tiedän, koska olen ihan koukussa S-ryhmän s-mobiiliin!

Omasta ostokäyttäytymisestä saa vaikka mitä mielenkiintoista tietoa!

Esim. RUUAN KOTIMAISUUSASTE on perheellämme tällä hetkellä 67%. 

Euromääräisen kulutuksen mukaisessa järjestyksessä

(prosenttilukema kertoo ostetun sapuskan kotimaisuusasteen):

• maitotaloustuotteet 80% (ruokalaskun suurin menoerä)
• hedelmät ja vihannekset 37%
• juomat 82% 
• valmisruoka 84%
• kuivat elintarvikkeet 33%
• liha 100%
• leipomotuotteet 92%
• makeiset ja jäätelöt 44%
• kala 10% (eli pääosin ulkomaista kalaa ja muutenkin vähäisestä siivusta se vaivainen 10% oletettavasti vain Kalaneuvoksen sihihomejuusto-savulohiherkkua, josta se lohikin oikeasti on norjalaista...?)

Ostetun leivän ja lihan suhteellisen alhainen määrällinen osuus johtuu riistalla täytetystä pakastimesta, Mies tekee myös kaiken vaalean leivän itse. Leivissä käytetään paljon pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä ja siemeniä, ne taas puolestaan ovat suurelta osin tuontitavaraa.

Ostoslista aukeaa ihan tuotetasolle, se kummasti motivoi ja ohjaa kotimaisiin valintoihin! Valitettavasti listaus kertoo vain kotimaset tuotteet, ei niitä "vältettäviä" vaihtoehtoja! Pystyn kuitenkin päättelemään, että suurimmat "prosenttisyöpöt" tulevat banaaneista, avokadoista ja sitruksista, joita ei vaan kotimaisina saa, myös muut kauden ulkopuoliset vihannekset. Kotimainen tarjonta on aika niukkaa myös riisin ja nuudelin osalta, mysleissäkin taidan suosia ei-kotimaisia laatuja. Ulkomaiset herkkujuustot ovat paheeni. Maustaminen ja öljyt on myös huomattavan suuri tuoteryhmä, pääosin ulkomaisia.

Tavoittelen 75% kotimaisuusastetta. Irtokarkit pitää ainakin vaihtaa Fazerin siniseen, ulkomaisten pakastewokkivihannessekoitusten sijasta suosia Apetit-tuotteita. Mutta yksi on, josta en voi luopua: Flora Kulta 80% valmistetaan Ruotsissa ja sitä en voi vaihtaa mihinkään korvaavaan tuotteeseen - kaikki muut rasvat maistuvat leivän päällä KAMMOTTAVILTA. Paitsi voi, mutta se on vain herkkuhetkiin...

Toinen kiinnostava asia on RUUAN HIILIJALANJÄLKILASKURI.

Keskivertosuomalaisen ruokaostosten hiilijalanjälki on 2.100 kg vuodessa.

s-mobiilin mukaan kolmihenkisen perheemme hiilijalanjälki on 4.592 kg/vuosi eli pekkaa päälle 1.530 kg vuodessa. 

Ihan en kyllä luottaisi tuohon, koska analyysin mukaan yhdellä purkilla laktoositonta 1 kg luonnonjugurttia olemme saaneet 2020 helmikuulle 1.028 kg:n kuormituksen (kts. kuva)!? Eli jos tuon voisi kuvitella johtuvan vain väärin syötetystä arvosta ja "kohtuullistaa" kuormituksessa, hiilijalanjälkemme onkin vain (4.592-1.028)/3 = 1.188 kg/vuosi - eli vain 57% keskivertokansalaisen hiilijalanjäljestä. Edellyttäen, että leipäkoneen sähkölle ja/tai metsästysreissujen bensankulutukselle ei panna painoarvoa...

Tykkään käydä ruokaostoksilla, mutta nykyisin se on kuulkaas

vielä paljon entistä hauskempaa!!

Suklaamakustelua

Systeri oli viime viikon kyläilemässä, Pupusen seuraneitinä. 

Ihan tarkkaan en tiedä, mitä kaikkea tekivät, millä päivänsä täyttivät...

Yhteen "aktiviteettiin" pääsin minäkin osallistumaan:

Systeri järjesti SUKLAA TASTINGin!

Aika metkalle maistui!

Katso arviot

Saisiko olla sipulisuklaata?

Huomatkaa hienot kuvat,

Systeri on designannut ne Pupusen kanssa.

Heinäkuun villasukat

Muutamat sukat heinäkuullekin.

Langanmenekki yhteensä 378 g.

Eipä näistä sen kummempaa.

Paitsi että satagrammainen kerä loppui harmillisesti

32 silmukkaa liian aikaisin...

Onneksi lankaa oli enemmän kuin se yksi kerä!

Novitalta nokkela veto "pakottaa" ostamaan aina vähintään 2 kerää,

jos meinaa tehdä yksiväristä sukkaparia...

Viittaan siis aiempaan postaukseen

Se IHANA aika vuodesta:

Kotona tsekkasin Novitan sivuilta, jatkossa Seiskaa paalataan vain 100 g kerille. - - - Satagrammaisissa kerissä tuppaa olemaan sellainen kiusallinen vika, että niissä on just muutama metri liian vähän lankaa, aina loppuvat Eerot, Juhanit ja Simeonit hintsusti kesken!!!

Seuraavaksi teen kyllä jo jotain ihan muuta,

monenkirjavaa...

Mikä tsägä!

Tapahtui Itä-Suomen lomamatkalla, kesäkuun lopulla siis.

Mies ja Pupunen olivat "päiväunilla" (Mies päikkäreillä, Pupusella peliaikaa), itse en päivisin uinahtele. Lähdin kierrokselle hotellin (Hot. Lappee) yhteydessä olevaan kauppakeskukseen (IsoKristiina).

Finlaysonin myymälästä löysin Töölö-pussilakanat kivaan hintaan.
Olin jo pyyhältämässä kassalta ovelle, kun myyjä huikkasi perääni:
- Etkö meinaa venearvontaan osallistua?

Havahduin:
- Aha, sellainenko olisi? No, Mies just viime viikolla sanoi, että pitää talven aikana hommata vene. Josko minä sen nyt tästä sitten hankkisin!?
Ja täytin arvontalipukkeen.

Pari päivää myöhemmin soi puhelin.
- Finlaysonilta, päivää. Voitit veneen. Mihinkäs se toimitettaisiin?

Kävipä mäihä!! Mieletön munkki! Hervoton tsägä!
Pupunen oli innoissaan, Mies onnellinen.

Siitä parin päivän päästä soitettiin suoraan tehtaalta (Suomi-veneet) ja juteltiin mukavia, siinä sivussa informoitiin toimitusajankohta ja käyttöönotto-ohjeistus.

Muutaman päivän kuluttua vene toimitettiin kotipihaan.
Tai oikeammin portinpieleen.
Appiukko oli vastaanottamassa peräkärryn kanssa.

Kotikaupungissamme kanava yhdistää kaksi isoa vesistoä - ongintapaikkoja on riittämiin, isoja selkiä uisteluun. Mies oli kuitenkin sitä mieltä, että ihan heti uudenuutukaista venettä ei kannattaisi venevarkaiden saaliiksi jättää, joten ensihätään vene siirtyi Appiukon kuskaamana mökille.

Appukko se vasta onnellinen olikin!!

Eilen iltasella Mies ja Pupunen viimein ehtivät mökille, tänään riisuivat paatin muoveista. Appiukko oli odotellessa ehtinyt jo tehdä upouuden telan rantaan.

Sain juuri kuvia puhelimeen: Appiukko ja Pupunen lähdössä neitsytristeilylle. Vai onko oikea termi neitsytairoilu?

Komea on, kuulemma. Vene siis. Liki viisimetrinen kahdella lukittavalla säilytystilalla ja meriairoilla, ihan huippulaadukas työn jälki (väittivät ne, jotka asiasta jotain ymmärtävät). Vanha mökkivene kuskataan isommille vesille, on sitten mökkireissuillakin kaksi selkää kalansaaliista tyhjennettäväksi.

Jos pihaan olisi jäänyt, olisin saanut aika uhkean kukkalaatikon, airoista oivat kasvutuet. Ylenmääräinen sadevesi olisi valunut pohjan reiästä (olettaen, että olisin muistanut ennen istutuksia poistaa tapin...).

No, enpä saanut.
Ei silti harmita.

Mies toivoi, voisinko vielä osallistua arvontaan, jossa palkintona päältäajettava ruohonleikkuri...

* * *

PS. Olen aika merkkiuskollista sorttia. Siitä alkaen, kun olen hankkinut itselleni kodintekstiilejä, eli noin parikymppisestä (eli jo aika monta vuosikymmentä), olen suosinut vain Finlaysonin ja Marimekon lakanoita ja pyyhkeitä. Eipä tee jatkossakaan mieli hairahtua!! (Vaikka Finlaysonin pussilakanat taidetaankin nykyisin tehdä Tampereen sijasta Turkissa...)

Kirpputorikiukkua

Varaan kirpputoripöydän kahdesti vuodessa, loppukeväästä ja alkusyksystä. Yleensä Pupusen kausivaatteiden läpikäynnin innoittamana, kun kaikki edelliskesän/-talven vaateparret ovat käyneet pieniksi.

Niin nytkin. Pistin koronasulun aikana tekstiviestin vakikirpparilleni ja kysyin, ottavatko jo varauksia koronan jälkeiseen aikaan, koska sitten koittaakaan. Kirppistelijä oikein soitti takaisin, pohdimme pitkään, milloin elo ja olo taas normalisoituu. Tein varauksen, kehotettiin seuraamaan FB:sta tietoa avaamisesta. Jäin siihen käsitykseen, että varaamani pöytä olisi vapaa heti ovien auettua.

Viimein oli FB:ssa ilmoitus avaamisajankohdasta, edellispäivänä kirpputori olisi muutaman tunnin auki pöytävaraajien käyntejä varten. Pistin tekstarin, voisinko tuoda valmiiksi hinnoitellut tuotteeni pöytään jo silloin, avauspäivänä kun olisin töissä.

Kirppistelijä soitti jälleen, pöytä onkin vielä varattu edelliselle myyjälle muutamaksi päiväksi. Hän tarkistaa ja ilmoittaa tarkan vapautumispäivämäärän.

Ei kuulunut mitään, kysyin asiaa uudelleen. Nyt sain vastauksen tekstarilla, päivämäärä olikin vasta 2 viikon kuluttua. Manasin hiljaa mielessäni, mutta jatkoin tarpeettomaksi käyneen tavaran hinnoittelua.

Vaihtopäivää edeltävänä päivänä poikkesin oikein paikanpäälle kysymään, voisinko tuoda tavaraa jo illalla, juuri ennen sulkemista. Selvisi, että pöytä onkin varattu vielä VÄHINTÄÄN kuukaudeksi. Kiukku muuttui raivoksi, olisihan asiasta minullekin voinut ilmoittaa! Kuisti oli väärällään kasseja, olin hinnoitellut satoja tuotteita aivan suotta - turha kesävaatteita ja -leluja on kesän lopulla kirpputorille rahdata. Purin turhautumiseni ehkä vähän liiankin selväsanaisesti. Ehdottivat toista pöytää, mutta samalla vaivalla tekisin uudelleenhinnoittelun jollekin sellaiselle kirpputorille, josta saisin muutakin kuin tyhjiä lupauksia.

Googlasin lähiseutujen kirpputorit, niitä olikin yllättävän monta! Suoritin kotisivujen perusteella vertailevaa tutkimusta. Sopivan pöydän sain jo heti ensimmäisen yhteydenoton perusteella. Ihan parasta oli, että saatoin viedä kamat paikalle sellaisenaan, uudelleenhinnoittelematta!

Neljän viikon varaukseni naapurikunnan puolella on jo venähtänyt 8 viikoksi. Ja jatkuu vielä toistaiseksi, kauppa käy. Samalla saan sopivaan tahtiin raivattua nurkkia. Turhasta tavarasta luopumisella on ihmeellisen puhdistava vaikutus - paitsi ihan pölypunkkien määrällä mitaten, myös mielelle!

 

Ja kun vauhtiin pääsin, päätin (Miehen yllyttämänä) heivata myös isompikokoisia pölynkerääjiä! Miehen Isotätivainaan Chippendale-sohvakalusto kannettiin autotalliin, josta Kierrätysmyymään kuljetuspalvelu kävi sen tänään hakemassa. Takkahuoneessa ei ole nyt tuoleja, mutta kuka siellä kesällä istuisikaan...

Myös Pupusen unikamarin nojatuoli sai lähtöpassit. (Anteeksi heikko kuvanlaatu! Otos lienee noin 6 vuoden takaa, päätellen jo vuosia sitten kirpparilla myydystä villamatosta ja nalle-verhoista, ikkunatkin vaihdettu kuvanoton jälkeen...)

Tuoliin liittyy tarina. Joskus 90-luvun alkuvuosina halusin silloiseen kaksiooni muhkeat laiskanlinnat. Laskeskelin, että saisin parituhatta markkaa veronpalautusta, joten voisin tuoli-investoinnin tehdä vaikka vähän ennakoiden. Askosta löytyi juurikin kaksi "sopivan räväkkää" (kirkkaanvihreät pinkeillä tereillä) tuolia, jotka sitten ostin kotiinkuljetuksella. Kohta tuolien saavuttua tuli verotuspäätöskin: pari tonnia mätkyjä. Jotain oli selkeästi mennyt vikaan laskiessa... Sen koommin en ole verojani itse laskeskellutkaan, verokarhu hoitakoon hommansa.

No, väri alkoi jossain vaiheessa tökkiä ja päätin verhoilla tuolit itse. Toinen tuoli pantiin osiksi, en vaan koskaan saanut sitä takaisin kokoon. Toiseen päätin sitten ommella pestävän irtopäällisen kissakuvioisesta gobeliinikankaasta. Olin ja olen edelleenkin tuotoksestani aika ylpeä. Kissaversio on miellyttänyt silmää jo parisenkymmentä vuotta - eikä kangas ole edes kulunut, kun ei tuolissa juuri koskaan kukaan ole istunut (paitsi Pupuselle iltasatuja lukiessa). Tällä käyttöasteella totesin tuolin vähän turhaksi - varsinkin kun Pupuselle ei ole satuja lueskeltu enää pariin vuoteen... Jouti lähteä, kuskasin kirpputorille oman auton takakontissa.

Kissatuolin tilalle Pupusen unikamariin ostin (tai oikeammin vaihdoin sohvakalustoon) siistikuntoisen korituolin Kierrätysmyymälästä. Tykkään, mukavan kevyt ratkaisu. Mattokin on aiempaa kevyempi, vuosia sitten itse kangaspuilla paukuteltu.

Raivaus jatkuu. Nallekaappi lähtee Kierrätyskeskukseen heti kunhan löydän nalleille uuden katon pään päälle.

Ahneella kakkainen loppu?

Vanha kansa väittää, että ahneella olisi kakkainen loppu.
Kävin rohmeltamassa tarjouslankaa vielä pari tusinaa kerää eilisten lisäksi...

Mutta ajatelkaas nyt, 30% alennuksella keskimäärin kolmannes langoista on ihan ILMAISIA. Ja kuka voisi vastustaa jotain ilmaista, varsinkin jos on ihan laatutavaraa? Ja pehmeää ja nättiä, kivan väristäkin? Ja tarpeeseen? KUKA MUKA? Pöh, en usko!

No, myönnän etten tarvitse ensi talveksi yli 30 uutta sukkaparia itselleni. Mutta Pupunen oli mukana valitsemassa värejä omiin sukkiinsa, jalka kasvaa silmissä, jos pidemmäksi ajaksi jää tuijottamaan (vaikka viikoksi). Ja osan valmistuneista vien hyväntekeväisyyteen ja jakelen vähän sinnetänne...

Ahneudessani en ole kitsas, keventääkö se yhtään kohtalon kouraa?

Näistä nyt ahnehditusta 36 kerästä tusina yksiväristä on siis (meikäläisen logiikalla) IHAN oikeasti IHAN ilmaisia! Koko varastoa en sentään kehtaa esitellä, jemmassa taitaa olla melkein samanmoinen läjä entuudestaan.

Mutta hei, ILOITSEN ja INSPIROIDUN suuresti lankavarastostani! No, kriittisempi voisi kyllä kyseenalaistaa tuon inspiroitumisen, kun samalla mallilla tulee sukkia satamäärin. Ensi talven postausten aihepiiri lieneekin jo selvillä: sukkia, sukkia ja vielä vähän sukkia...