Lukijat

maanantai 11. heinäkuuta 2022

Joululahjapostaus, himppasen myöhässä

No juu, myönnän ettei postaukseni ole ihan ajankohtainen...

Joulunalusaika 2021 oli aika hektinen, aikaa ei jäänyt omakätisten joululahjojen tekoon. Niinpä teinkin niitä vasta joulunpyhinä Imatralla: siellä oli aikaa, rauhaa, lepoa, inspiraatiota - sekä sukkapuikot & villalankaa.


Kollegalle lapaset.


Projektipomolle villasukat.

Perusduunin pomon voimakasvi on auringonkukka. Meillä kotona -sivustolta löysin ohjeen AURINGONKUKKA-sukkiin. 

Nappasin ohjeesta vain auringonkukkaosuuden, muilta osin suunnittelin sukat oman pään mukaan.  Niistä tuli NIIIIIN hienot - mutta unohdin kuvata. Tai ehkä kuvasin, mutta olen poistanut kuvat koneelta? Niin tai näin, kuvaa ei nyt vaan löydy.


Auringonkukista innostuin sen verran, että kun Pupusen luokkakaverin äiti toivoi pitkävartisia sukkia, rohkenin napata Kotiliedestä (26/2021) löytyneen kuvioneulemallin työstettäväksi. Koko 36, nämäkin väkästin välipäivinä.

Kaikista näistä kirjasin kyllä langanmenekin talteen, en vaan muista, minne... Mutta sanotaan, että suurinpiirtein 600 grammaa, niin saan viime vuotisen listan pois roikkumasta:

Langanmenekki 2021
0,086 kg - tammikuu
0,511 kg - helmikuu
0,338 kg - maaliskuu
1,662 kg - huhtikuu
0,427 kg - toukokuu
0,217 kg - kesäkuu
1,231 kg - heinäkuu
1,375 kg - elokuu
1,380 kg - syyskuu
0,862 kg - lokakuu
0,906 kg - marraskuu
0,600 kg - joulukuu
yht. 9,595 kg

Ehkä tämän vuoden joululahjavalmistelut kannattaisi aloittaa jo nyt...?


12 kommenttia:

  1. Ehdottomasti puikot sauhuamaan ensi joulua ajatellen ;) Vaikka parempi myöhään, kuin ei ollenkaan. Tykkään noista harmaakirjavista noin kaksivärisinä. sinä olet kuluttanut muhkean määrän lankaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sartsa!
      Tällä hetkellä kärsin villasukkaähkystä, pitäisi varmaan keksiä ihan jotain muuta joululahjakässyteltävää - eivätkä saajatkaan varmaan olisi pahoillaan, jos saavat kerrankin jotain muuta iänikuisten villasukkien sijaan... Myös minä tykkäsin tuosta harmaankirjavasta varresta. :o)

      Poista
  2. Komppaan Sartsaa, että olet kuluttanut (käyttänyt ennemminkin) huikean määrän lankaa! Itsellä ei ole puikot olleet käsissä pitkään aikaan. Jospa innostus palaisi joskus - ainakin toivon niin.
    Kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Stansta!
      Jospa ne kutimet taas houkuttelisivat kelien taas viilettyä, itse kutakin...

      Poista
  3. Joulu syöksyy päälle tänäkin vuonna, joten ihan hyvä aloittaa ajoissa. Valtavan määrän lankaa olet saanut hyötykäyttöön. Piti ihan käydä kurkkaamassa oma vastaava luku: oli noin puolet tuosta sinun määrästäsi tai vähän alle.
    Minä tykkään eniten noista auringonkukkasukista ja erityisesti kukkien yläpuolella olevasta kelta-ruskeaosuudesta. Nätit on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Puikoillanikin!
      Hmmm, tuota yläraitaa en muistaakseeni toteuttanut, aloitus oli toisenmoinen. Raidoitus on kyllä kiva, tulee polkkakarkki mieleen...

      Poista
  4. Nythän on mainio aika lahjojen tekoon! Auringonkukkasukat on kaunis malli ja ajankohtainenkin. T. Saija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija!
      Totta, auringonkukka-aika alkaa pian olla parhaimmillaan!

      Poista
  5. Nythän ne pitäisi aloittaa. Oikein ihanat neulomukset olet tikutellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila!
      Joululahjahautomo olisi tosiaankin syytä jo käynnistää, ettei mene taas yliajalle,,,

      Poista
  6. Hienoja töitä. Olen neulonut jo ekat joululahjasukat. Ei mene hänelle, jolle suunnittelin. Kokeili pari viikkoa sitten. Oli muuten kuulemma hyvät, mutta liian lyhyet. Mummi on taas unohtanut , miten hurjasti ne lapset kasvaa vuodessa. Ei enää neulota lasten koon sukkia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos IsoGnu!
      Wau, paja jo joulutouhuissa! Lapsen jalka tosiaan kasvaa lähes silmissä, Pupuselle pitää uusia koko sukkavarasto tulevaksi talveksi!

      Poista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!