Lukijat

perjantai 30. joulukuuta 2022

Joulu joutuvi...

Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan, joulu joutui jo rintoihinkin.
Vaan kuusi se ei vaan luonut loistoaan tähän pirttihin pienoisehen...

Kuva: Imitsi

Kuusi on perinteisesti koristeltu kuistille jo Itsenäisyyspäivänä,
vaan nyt olimme Itsenäisyyspäivän tienoon lomailemassa Imatralla.
Jäi kuusi koristelematta ja linnan juhlatkin katsomatta,
sen sijaan näimme Imatrankosken kuohuvan Finlandia-hymnin kajahdellessa.
Vaikuttavaa!

Kuusenkoristeita ripoteltiin silti vähäisessä määrin esiin ihan aaton kynnyksellä.

Taivaallinen enkeliorkesteri Juhani Palmun "Pyhä perhe" -työn äärelle.

Sirkusväkeä Erkki Mikkolan "Minä poika!" -kukon viihdykkeeksi.

Keittiöön virittelin jouluisen köynnöksen jo ekan adventin aikoihin.

Kolmantena adventtina valokranssit ikkunoihin.

Ja siinä kaikki!
Sivuvintin 8 metrin pituinen joukukoristevarasto
jäi kyllä tänä vuonna aika vähälle huomiolle...

Vain yksi uusi joulukoriste aiempien lisäksi:
kattokruunusta roikkuva Harrods'n nalle-pallo.
Syksyisellä Lontoon visiitillä (Pupusen ja systerin kanssa)
en aavistanut, että Joulun kanssa niukkailisin tänä vuonna...

Kynttlöitä sentään poltettiin ja glögiä latkittiin koko joulukuu.

Jouluruokia en tehnyt ensinkään!
Aattona kävimme syömässä Vaihmalanhovissa.
Joulupäivänä kutsuimme appivanhemmat aterioimaan,
tarjolla ei kuitenkaan koko joulukimaraa:

Kokkikartanon perunalaatikkoa jalostettuna
(2 ltk + purkki kermaa + 2 rkl hunajaa uunivuokaan)
2 pss Apetit bataatti-juuresgratiinia pakastealtaasta suoraan uuniin
Karjalanpaisti
Vuohenjuusto-saksanpähkinäsalaatti
Sienisalaatti 
(prk Sauvon keltavahveroita, sipulia & ranskankermaa)
Jälkkäriksi:
juustotarjotin
Pupusen leipomat piparit & kahvi

Tapaninpäivänä syötiin Pupusen toiveesta katkarapuruukkua
(Valion ohjetta muokattiin 
runsaammalla valkosipulin määrällä + 
lisäämällä mustapippurirouhetta ja vihreää Tabascoa)
& valkosipulivoipatonkia

Tuli se joulu vähän vähemmälläkin vaivalla!
Ja menikin jo...

Pupunen toivoi, että seuraava Joulu vietettäisiin laivalla.
Saapa nähdä, miten käy.

2 kommenttia:

  1. Teilläon ollut ilahduttavan erilainen joulun alku ja joulu. Rohkeutta tehdä totutusta poikkeavaa. Nämä joulut muistetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi!
      Suunnaton väsymys on ensisijaisesti sanellut Joulunvieton uusia tapoja. Mutta kieltämättä erilaiset Joulut piristävät!! :)

      Poista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!