Lukijat

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Nysse si alko!!

Ei, ei vielä kesäloma vaan puusouvi!!

Mies ehdotti, että käydään vähän verryttelemässä, tunti tai pari vaan. Katsellaan pienesti paikkoja ja otetaan kevyet hiet.

No juu, ei se niin kamalaa ollut. Itse asiassa ihan kivaa pieninä annoksina. Varsinkin, kun käytin vesuria ekan kerran elämässäni! Tunsin itseni melkein mystiseksi metsätyömieheksi...

Perjantaina kuulemma saunahiet ja sitten jatketaan vasta lomalla....

Ihan hyvä kasan alku!! Kuusta, haapaa, pikkuisen koivuakin.

Ainoa murheeni on valkoinen alppiruusu P.M.A. Tigerstedt, joka jää kasan taakse varjoon. Mahtaako kärsiä?? Mielestäni siihen on kehittynyt ihan hyvät kukka-aiheen alut, elättelen toiveita ekasta kukinnasta jo ensi kesälle...

7 kommenttia:

  1. Ou,ou puushow! Hiki siinä kyllä tuleekin. Alppiruusut tykkäävät olla varjossa.

    VastaaPoista
  2. Kivaa hommaa, eikä näin syksyllä ole edes niin kuuma noihin hommiin kuin kesällä! Hyötyliikuntaa parhaimmillaan, sanoisin.

    VastaaPoista
  3. Meillä puusouvi on onneksi jo ohi...pinottiin liiterin taakse, kun oli juuri kaadettua, eli meillä on sitten jo seuraavaksikin vuodeksi polttopuuta...:)

    VastaaPoista
  4. meillä tehtiin viime lauantaina taas talven puut katokseen.. näyttää ihanan pieneltä tuo teidän syksyn alku"lämmittely". meillä kun tehdään ihan toisenlaisia määriä kerralla*läähättää*siinä hiki lentää ja ärräpäät. meillä omasta metästä kaadellaan puut ja muuta lämmitystähän meillä ei sitten ole kuin puu. yhtään patteria ei ole ja lattialämmitys löytyy vain kylppäristä.

    VastaaPoista
  5. Tuossa saa todellakin sitten kunnon saunahiet, riittänee koko seuraavan vuoden saunoihinkin vielä jos lomalla oikein urakalla huhkitte :D

    Menin ja kuvasin vähän tätä omaa kaaostani, vaikkei minulla sitä vinttiä olekaan niin tavaraa tuntuu silti riittävän...

    VastaaPoista
  6. Kyllä tuossa kasassa souvia riittääkin :) Toivottavasti alppiruususi ei nokkaannu ja tunne itseään "syrjäytetyksi".
    Kiva kun kävit blogissani.

    VastaaPoista
  7. Kitos Intsu, Rva Kivitikka, Irmastiina, Mehtäemäntä, Wee Piglet ja Lennu! :o)
    Juu, kyllä kylmä kangistaisi, jos pelkkiin puihin turvautuisimme... Öljykattila pitää uusia jossain vaiheessa, ensin Mies suunnitteli öljy/puukattilaa, mutta sain pään käännettyä! Ei ole puusouvi takkapuita isompana operaationa meidän lihastolle sopivaa! AURINKO on niin paljon helpompi ratkaisu ja ihan ilmaista (jos vaan sattuu paistamaan...). Eli kun pannusta aika jättää, tilalle tulee öljykattila aurinkokennovalmiudella... :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!