Lukijat

perjantai 19. lokakuuta 2012

Hevostelua

Pyöräytinpä pellillisen pullia, hevospullia!

Hevosen makuun pääsin maailmankaikkeuden historian ensimmäisessä Down by the Laituri -tapahtumassa (1988). Ystävättären kanssa kävimme Turun kauppahallista ostamassa retkieväät: uunituoreita sämpylöitä, auringonlämpöisiä tomaatteja, raikkaita retiisejä, ituja ja ihania juustoja sekä savustettua hevosenlihaa. Picnic nautittiin  Aurajoen rannassa, lehmuksen alla. Kulkipa siitä vanhempi herrasmies ohi, pysähtyi nenäkarvat väristen, nuuhki ilmaa ja kääntyi takaisin, luoksemme. Kysyi, voisiko maistaa palan hevosenlihaa - ei ollut saanut syödäkseen sitten lapsuusvuosiensa. Tottakai jaoimme tämän riemun vanhan gentlemanin kanssa!

Sen jälkeen olen syönyt hevosenlihaa aina kun suinkin tarjolla on ollut. Mies vaan ei jaa tätä intohimoa kanssani, sanoo ettei syö kenenkään lemmikkiponia - ei Vappu-Heppua, Huitulia, Rinkeliä eikä Pompeliakaan.

Hevosenliha on mureaa, vähärasvaista (kuten uunipelliltä voi todentaa!!), vähäkolesterolista ja vähäsuolaista, lisäksi se sisältää paljon hyvälaatuista proteiinia ja rautaa. Hevosenlihaa käytetään naudanlihan tavoin, mutta se  on maukkaampaa kuin nauta, vähärasvaisempaa kuin sika ja edullisempaa kuin poro.

Hevosenlihan syönti on EKOTEKO! Lue Suomen Kuvalehden juttu tästä.

HELPOT HEVOSPULLAT

400 g kotimaista hevosjauhelihaa
1 pss sipulikeittoaineksia
1 prk kermaviiliä
2 kananmunaa
maun mukaan 2-4 isoa valkosipulinkynttä hienonnettuna
muutama kypsä peruna kuutioituna (sattui jäämään edelliseltä aterialta yli)
runsaasti pippurisekoitusta

Sekoita kaikki ainekset, pyörittele taikinasta pullia kostutetuin käsin, paista uunissa leivinpaperin päällä 200*, kunnes väri on kauniin ruskea (so. unohdin uuniin reiluksi ½ tunniksi...). Nam!!

Ai mitä Mies tykkäsi? Tuli iltamyöhällä kotiin, söi pari pulleroa leivän päällä - ehkei väsymykseltään isommin makustellut. Todellinen tulikoe on vasta tänään  - tuleeko miehestäkin hippofagi !!??

PS. Myös Pirjo ja Purjo ovat sivunneet aihetta, lukaiskaapa tästä.

PPS. Lisää hevosreseptejä Hippoksen reseptikirjasesta!

11 kommenttia:

  1. Kerropa vielä mistä hevosenlihaa saa? Kauppahallista??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. K-lähikaupassani oli hevoskonsulentti, lihaa sai (poikkeuksellisesti) ihan sieltä, mutta aiemmat hevosherkkuni olen hankkinut kauppahalleista tai muista pienistä lihamyymälöistä (jotka usein toimivat savustamoiden yhteydessä). Nami-nami!

      Poista
  2. Jaan kanssasi tämän hevostelun, meillä saa läheisestä eettis-ekologisesta ruokakaupasta aivan ihanaa Tammisaaressa savustettua hevosta, nam!

    VastaaPoista
  3. Eipä oo tullut maistettua.Kauniin ruskeilta nuo näyttää ja herkullisilta.
    Rentouttavaa viikonloppua Sinulle.

    VastaaPoista
  4. nams...heponen on kyllä hyvää..

    VastaaPoista
  5. Taannoin aiheutin pienimuotoisen myrskyn FB:ssä kehumalla palvattua hevosta....se muuten oli hirnu hyvää.
    Lihapulliin en ole kokeillut, testaan kun kohdalle jauhelihaa osuu - kiitti vinkistä!

    VastaaPoista
  6. Ai kun sattui sopivasti, tämä aihe. Mies oli pysähtynyt eilen työkeikalta tullessa Kylmäsellä ja ostanut sieltä Hevosen säilykelihaa, jota ei olla koskaan aikaisemmin maistettu. Nähtäväksi jää, tehdäänkö siitä keitto vai syödäänkö leivän pällä semmoisenaan.

    VastaaPoista
  7. Namskis! Heppa on hyvää. SYökö Mies meetvurstia? Useimmissa lajikkeissa on hevosta, niinkuin metukassa kuuluukin olla.

    VastaaPoista
  8. Kiitos Pepi, Vee, Tellupa, Mehtäemäntä, Katjainkeri, Susan ja KristiinaS! :)
    Meitä hippofageja onkin ilahduttavan useita! :o)
    Juu, metwursti uppoaa Mieheen kuin metrinnen halko! :o)

    VastaaPoista
  9. Eipä ole tullut hevosta kokkailtua, vaikka metukkaa kyllä syön. Tosin en muista missään kaupassa törmänneenikään hevosenlihapaketteihin :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!