Lukijat

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Mukuloita

Perunanarsisseja lähdin hankkimaan, mutta ekassa kaupassa olivat turhan tyyriitä, toisesta ei löytynyt ensinkään ja kolmas kauppasi nahistuneita. Korvikkeeksi löytyi kuitenkin valkeita helmililjoja (Muscari), mikä oli vähintään yhtä hyvä valinta, ellei jopa parempi! Istutan ne syksymmällä pihaan tulevien keväiden piristykseksi, pottunarsissuksiahan siellä onkin jo menneiden pääsiäisten jäljiltä.

Ensi hätään piristävät "kodinhoitihuoneen" akkunalla.

Keltaisia kukkia en osta koskaan, en ikinä!!

Tai niin ainakin OLIN päättänyt. Mutta pöyristyttävän edulliset têtê-á-têtê -narsissit saivat pyörtämään pyhän päätöksen. Minkäs sille luonteelleen mahtaa, halvalla kun saa...

Kyllä nämä yhden pääsiäisenseudun kuistille kelpaavat!! Mukulat annan Äidille tai Appiukolle, kumpi vaan huolii. Pihaan näitä en sentään halua, olivat miten edullisia hyvänsä.

Linnunpöntön löysin viikonloppuna kotikontujen kirpparilta, uusi ja käyttämätön. Ei ole pelkoa, että tänne yksikään lintu muuttaisi - terroristivariksille liian pieni ja muita siivekkäitä pihassa ei käykään. Pihan somisteena kuitenkin ihan kelvollinen. Paitsi että en tykkää väristä. Mutta kun oli niin halpa...

Kummasti valon määrän lisääntyessä mieli kääntyy taas pihapuuhiin. Vaikka jo valmiiksi ahdistaakin, että olen koko alkukesän opiskelijaboxissa, enkä ehdi tehdä kotipihassa takuulla mitään. Mutta saahan sitä suunnitella - ja hankkia muutamat mukulat kellariin nahistumaan...

Reinesset olen kerta toisensa jälkeen onnistunut tappamaan, mutta kokeillaanpa taas... Tuoksumiekkaliljat (Gladiolus callianthus) kasvattivat viime kesänä komeat lehdet, ensimmäistäkään kukintoa ei näkynyt. Vaan sehän ei ole mitenkään uutta tai poikkeuksellista tälle puutarhurille. Mukuloita en tietenkään kaivanut ylös, joten uusilla on kokeiltava. Yrittänyttä ei laiteta?? 

Lyhtykoiso (Physalis alkekengi) on ollut hankintalistalla jo pitkään, rohmusin kaikki 3 tarjouskorissa lojunutta pussia. Jos väriä oudoksutte, niin kukinto on kyllä valkoinen, oranssit verhiöt ovat extra-bonus! Samasta korista mukaan osui myös kuunlilja-mix (Hosta).

Jaloleinikki (Ranunculus asiaticus) oli normaalihintainen, vasta kotona kassakuitista hoksasin jonkun "osta kaksi, maksa kolme" -tarjouksen - ja leinikit olivatkin vallan ilmaisia, kun kassajärjestelmä oli katsonut alennetutkin kampanjatuotteiksi! Niin että ei niin haittaa, jos kellariin unohtuvatkin...

9 kommenttia:

  1. On se vaan ihmeellinen voima tämä kevään voima! Joka vuosi päätän, tänä vuonna en kasvata siemeniä, ostan valmiit taimet. Joka vuosi päätän, ei enää yhtään kasvia puutarhaan. Joka vuosi päätän, ei koristeita puutarhaan. Vaan kuinkas käykään: joka kauppareissu alkaa ensin puutarhakaupasta, kukkaosastolta, siemenosastolta...mukaan tarttuu aina jotain.

    VastaaPoista
  2. Kauniit kukat, ihanan värinen on tuo astia missä narsissit ovat! Eikun linnunpönttöä tuunaamaan. Ja hei, aina pitää ostaa, jos halvalla saa -tarvi tai ei :-)

    VastaaPoista
  3. Sama täällä. Ei kiitos keltaista. Mutta tiukkaa tekee, kun jokapaikassa hyllyt tosiaan pursuaa niitä kuus kappaletta viis-ysi-viis keltaisia pikkunarsisseja, eikä oikein muuta :)

    VastaaPoista
  4. Hihii, mulla sentäs muutama gladiolus teki kukankin, suurin osa ei...mutta maahan jäi munkin mukulat.
    Kauneutta on pihaasi roppakaupalla luvassa, tulispa vaan sellainen hyvä kesä!

    VastaaPoista
  5. Käväsin roskapostikansiossa ja oikein säikädin ku oli niin paljon kommentteja. Pitäis vissi useimmin tarkastaa :)

    VastaaPoista
  6. Kummasti ne kukat aina piaistävät. :D

    VastaaPoista
  7. Tosi kauniita ovat valkeat helmililjat, eikä pekkaa pahemmaksi jää narskuasetelmakaan! Pitäisikin käväistä etsimässä jostakin:)

    VastaaPoista
  8. Ihana kukkapostaus. Kun näitä kaikkia kukkia ihastelee, tahtoo lisää, mutta tiedostaa, että ne pitää sitten hoitaa myös.
    Tyydyn niihin mitä on.
    Narskuja olisin tahtonut, mutten ala roudaamaan sisälle ja pihalle pakkasöiden vuoksi.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Vekki, Rva Kivitikka, Annukka, Katjainkeri, Maanvaiva, Eija, Konnadonna ja Terhi! :o)
    Ai niin, unohdin tuon hoitamisen... Todennäköisesti narsissukset sun muut on näivettyneet Miehen hoidossa siihen mennessä kun palaan kotiin...

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!