Liesi, juupa-juu...

Juu, se liesi, se mihin se kirottu Valion kotijuustopaketin kansi suli, juurikin se. Se, jota putsatessa keraamisenliedenkaapimenterä (upea sana!) sinkoili ilmaan pieninä palasina.

Isoksi ILOKSENI löysin Fiskarsilta korvaavan vekottimen - olin jo epäillyt, ettei sellaisia saa ostamatta uutta hellaa.

Pontta lieden putsaukseen antoi Miehen lupaus viikonlopun ateriatarjoilusta, uunikasviksia hirven kera. Lihanhimossani tarmokkaasti rapsuttelin uudella kaapimella loput muovirääppeet tasolta, että Mies pääsee käryyttämään. Vaihtoehtona oli toki pihan kaasugrilli - sateessa.

Uudella terällä sain nopeasti siistiä jälkeä. Todetakseni, että takimmainen levy (se mihin isoin paistinpannu ja wokkipannu sopivat) on ihan REI'ILLÄ! Olin sillä atomeiksi hajoavalla keraamisenliedenkaapimenterällä (upea sana!) onnistunut KAIVERTAMAAN liesitason koloille!!! Eli ne olivatkin lasinkappaleita, joita ilmassa lenteli!!

Voi paska!

Mies väittää, etteivät kolot estä lieden käyttöä. Mutta miten niihin kerääntyykään likaa?? Eikä koloisa liesi kyllä järin kivaltakaan näytä... Kyllä riepoo!!

Ruoka oli kuitenkin hyvää! Pihvit ihan täydellisiä, medium miinus. Kuten myös lisukkeena tarjottu chutney, hyvää.

Viime viikkoina blogini haetuin sana on ollut luumu-omena-chutney, jota maisteltiin joulun alla:

Ihan yhtä hyvin ei käynyt luumu-omena-chutneyn kanssa...
Muistatteko, sen jota syksyllä keittelin oman luumupuun antimista?
Tarkoituksena kruunata sillä joulupöytä ja
jakaa koko suvulle joululahjoiksi...

Mies ehdotti, että voisin myydä reseptin NASAlle,
voisivat käyttää chutneyta rakettien polttoaineena.
Yhdellä purkillisella yksi avaruusalus takuulla kiertäisi Kuun ympäri,
sanoi hän.

En uskonut, pyysin Äidin maistamaan.
Irvisti niin, että epäilin hampaiden kohta irtoavan ikenistään.

En sitten laittanut pöytään tarjolle.
Enkä antanut joulalahjaksikaan...
Pakko myöntää, kamalaahan se oli, etikkaista.

(postattu 26.12.2012)
 

"Polttoainettahan" valmistui litratolkulla, sato oli valtaisa. TIETENKÄÄN en nuukana ihmisenä  säilykkeitäni poiskaan heittänyt - ja täytyy myöntää, ettei maku ole jalostunut LAINKAAN säilytyksen myötä. Nyttemmin uuden purkin kellarista hakiessani kaadan sen kattilaan, roiskautan perään reilusti hillosokeria, kiehautan ja kippaan takaisin purkkiin. Jäähdyttyään ERINOMAISTA! Ohjeen ainoa puute oli siis sokerin määrässä, sitä olisi saanut olla tuplasti!

Vaikka aika turha sitä tässä vaiheessa on selittää, kaikkihan löytävät haullaan vain sen alkuperäisen ohjeen... Jos joku sillä valmistaa, saattaa ketuttaa saman verran kuin nyt meitsiä tuon lieden kanssa!?

Sorry!