Lukijat

torstai 13. elokuuta 2015

Mummeli-piirakkaa

Muutama vuosi sitten kassi-almatti ja surauttelin kasan kangaskasseja tuliterällä saumurillani. Aika iso osa niistä päätyi Äidille sillä idealla, että jakaa pikkuhiljaa kavereilleen kyläillessään. Ikäihmiset kun usein vievät kaffeepaketin tai pullapussin tai nipun naistenlehtiä mennessään, voipi antaa ne kassin kera.

Kassit on nyt kuulemma kaikki jaettu, viimeiset lähtivät serkkuplikan mukana Englantiin.

Mies haki saumurin huollosta, mutta vieroksun yhä sen viimeaikaista käytöstä - turhanaikaista kiukuttelua, pätkimistä ja sykkyröintiä. Koska Elna ei ole vaikuttanut järin yhteistyöhaluiselta, on ystävyytemme yhä katkolla kaikesta huollon antamasta hoidosta, terapiasta ja käytöskoulusta huolimatta.

Puikot eivät pullikoi! Iltapuhteena tekaisin muutamat muhevat piirakat mummeleille jaettaviksi, Äidin tuleviin lahjomistarpeisiin.

 Viisi paria varrettomia piirakoita, Seiskaveikkaa, koko 38/39, yhteensä 359 g.

Tilkitsin sukilla omaantuntoon tullutta 300 gramman kokoista lankalaihisläpeä. Sen verran taas nalletti...

23 kommenttia:

  1. Ihania nuo kassit! Ja varsinkin nuo varrettomat..:)

    VastaaPoista
  2. Mä olen huomannut,että sä shoppaat tai ompelet tai neulot,niin sä teet aina niin paljon kerralla:) Voi,piirakoitakin ,iso kasa toinen toistaan herkullisimmissa väreissä!

    VastaaPoista
  3. Mitäs me piirakkatehtailijat :D
    Lankakoppa alkaa olla täynnä sukkaa, mutta langat alkaa olla finaalissa. Eikä millään malttais kaupoille...

    VastaaPoista
  4. Kasseja ei voi koskaan olla liikaa, mainio idea myös tuo varreton villasukka.

    VastaaPoista
  5. On siinä kasseja ja piirakoita, kaikki niin mukavan näköisiä:)

    VastaaPoista
  6. Ihania piirakoita, mutta nuo kassit ne vasta ihania ovatkin. Tätä mieltä on eräs, joka ylpeänä käyttää sinun tekemääsi kassia ja aina muistaa tekijää. :)

    VastaaPoista
  7. Kasseja on täälläkin tekeillä -ajattelen jo joulua:)-. Ehkä en ihan noin paljoa kuitenkaan tee mutta aika monta on suunnitelmissa:)
    Sukissa on kauniit värit, vaikea olisi valita jos pitäisi niin tehdä.

    VastaaPoista
  8. Kivoja kaseja ja kauniita sukkia. Olet ollut ahkera. :D

    VastaaPoista
  9. Otsikko huvitti minua, kun minusta tuli viikko sitten pienen prinsessan mummeli:D
    Ihanat värit piirakoissa ja nuo kassit, niin kauniita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa! Pitikin heti käydä blogissasi kurkkimassa pikkuista ihmettä. :o)

      Poista
  10. Herkullisen värisiä piirakoita. Novitan sivuilta löysin piirakkasukan ohjeen, mutta se on vielä testaamatta.

    VastaaPoista
  11. Vai piirakoita nuo ovat, enpä ole ennen sitä nimeä kuullut. Mutta selkeästihän samalta näyttävät :)

    VastaaPoista
  12. Ihania piirakoita! Äitisi ystävät ilostuvat noista :-)

    VastaaPoista
  13. Ihania sukkia ja erinomaisen hyviä viemisiä molemmat --kassit ja sukat!

    VastaaPoista
  14. Kiitos Irmastiina, Intsu, Pepi, Raita, Terhi, Tilkkureppu, Matleena, Irma, Eija, Tarutikki, Onneli Winter, Maca, Susan, Päivi, Onnenpähkinäinen ja IsoGnu! :o)

    VastaaPoista
  15. Oletpas ollut ahkerana; tuohon sukkamäärään minulta menisi puoli vuotta :)

    VastaaPoista
  16. Hyvä, että äitisi on liehunut kylillä ja jakanut ihania kassejasi ystävilleen. Hauska nimi tuo piirakka, onhan ne hieman samannäköisiä. Kauniit värit, oikeita herkkuja.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!