Lukijat

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Joulun ihme

No, ei nyt kuitenkaan sellainen ihme, joka ehkä perinteisesti Jouluun mielletään!
Mutta yhden sortin ihme kuitenkin!

Uskolliset blogiystäväni ovat menneinä vuosina useaan otteesseen jakaneet - pääsääntöisesti tahtomattaan - harmin, kiukustuksen ja märinän, kun haaveilemani olohuone-ruokailuhuoneen remontti on siirtynyt muiden MUKA tärkeämpien remonttikohteiden alta. 
Jotain mainitakseni: ulko-ovien & autotallin nosto-oven vaihto, ikkunoiden vaihto (joka lukuisasta ikkunamäärästä johtuen tehtiin kolmessa vaiheessa). Vesikalusteiden ja putkien uusiminen, viemäreiden sukitus. Sähkökaappien päivitys ja kaikkien sähkövetojen uusiminen. Lämmitysjärjestelmän vaihto. Liiterin rakentaminen. Kattotiilien pesetys ja suojaus jollain ihmeaineella. Rännejä ja tikkaita ja propelleja savupiippuun. Lisäeristeitä ja mittaamaton määrä kaikkea muuta TÄYSIN yhdentekevää.
Keväällä Mies alkoi kysellä salaojatarjouksia (siitä ehkä joskus myöhemmin lisää), sinä vaihessa olin jo menettänyt kaiken toivon. Avio-onni ei sentään ollut vaakalaudalla, mutta mielenkiinto kodin laittamiseen oli tyystin menetetty.

Kesän korvalla Mies yllätti, kysyi minne olohuone-ruokailutilan huonekalut heivattaisiin remontin ajaksi - autotallia niillä kun ei saisi tukkia. Toivonkipinä toi tarmoa kantaa yhden viikonlopun aikana sohvaa ja telkkaria lukuunottamatta kaikki kalusteet makuuhuoneeseen, sivuvintteihin, takkatilaan ja kierrätyskeskukseen!! Mies oli viikonlopun töissä, joten kai se jonkinsortin riemuriuhtaisu oli, kun yksin niitä villasukilla hiulasin kerroksesta toiseen. Minun puolestani ei olisi estettä remontin aloittamiselle!

No, aika monta kuukautta sitten istuttiinkin autiossa olohuoneessa orvolla soffalla nurkkaan lattialle sijoitettua tellua tuijottamassa. Lisäkalusteeksi ja omaksi viihdykkeekseni toin vain silityslaudan - sille katettiin myös kaffitukset satunnaisille vieraille.

Neljä kuukautta (4 kk!!) etsin mieleisiä tapetteja - enkä löytänyt. Viimein lokakuun lopulla lähdimme kolmeksi päiväksi kiertämään Tallinnan rautakauppoja - mieluisia malleja löytyi jo liiaksikin asti!!

Kun tapetti oli valittu, alkoi aikatauluista sopiminen timpurin, maalarin ja parkettifirman kanssa. Itse olin allokoinut remontin valmistuvan juhannukseen mennessä (tai viimeistään Pupusen rippijuhliin v. 2025!), mutta ihmeekseni kaikki ammattimiehet ja -naiset olivat sitä mieltä, että kyllä tämä Jouluksi valmiiksi tehdään!!

Ja tehtiin myös, vaikka vähän se yli- ja yötöitäkin teetti!!

Ja koska viimein löysin mieleisen ruokapöydänkin (ruokapöydän tuoleja en toki löytänyt, tietenkään), joten jouluaattona meillä istui 8 ruokailijaa sekalaisilla eri huoneista haalituilla istuimilla - verstaan työtuolista pianotuoliin - nauttimassa jouluateriaa...

Ihan valmista ei ole vieläkään. Lattian saumalistat ja kynnyksiä puuttuu (tilattu on), taulut on ripustamatta ja jouluksi tilatut matot eivät ole saapuneet vieläkään. Myös sopivia lattiavalaisimia vielä metsästän ja mietin, tarvitsevatko keltaiset nojatuolit seurakseen rahit vaiko eikö...

Mutta kunhan saan nurkat vähän viimeistellymmiksi, lupaan laittaa kuvia - kyllä tätä IHMETTÄ niin piiiiiiitkään olen odottanut... Otetaan tästä euforiasta nyt kaikki irti!!


HYVÄÄ LOPPUVUOTTA YSTÄVÄT ARMAAT!

9 kommenttia:

  1. Miähet osaavat yllättää!
    Kaiken odottamisen jälkeen nii väliä tuoleista.
    Näyttää pirtsakalta. Hyvää uutta vuotta teille kaikille ❤

    VastaaPoista
  2. Joulun ihme tässähän on se, että sulta tuli bloggaus! Heh. Juu, tätä remonttia on varrottu. Tuo pieni vilautus istuinnurkkauksesta antaa odottaa huikeaa lopputulosta.
    Mun poika teki kans remonttia ostamassaan talossa. Kaksi viikkoa oli lomaa sitä varten. Suurin osa tuli tehtyä ja kaunis koti nyt onkin. Ne kuuluisat listat: kaikki on paikoillaan! Siitä hän piti visusti huolen;)
    Pupusen rippijuhla taitaa olla vasta 2025 (2015 tekstissä).
    Pupuselle terveiset.
    Onnea uuteen vuoteen koko porukallesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä aika rientää - korjasin vuosiluvun... Kiitos kun huomautit!!
      Juu, listojen kanssa erityisesti kannattaa olla tarkkana! Vanhempani rakensivat omakotitalon vuonna 1984 ja silloin jäi keittiön työpöydän alta lista puuttumaan. Puuttuu edelleen, ihan kohta jo 36 vuotta myöhemmin...

      Poista
  3. Hyvää kannattaa odottaa, vai kuinka se menikään:)
    Ihanan pirtsakat tuolit, joten mielenkiinnolla odottelen lipputulosta!
    Hyvää vuoden vaihdetta ja Uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Herranjestas! Nyt se sitten on tapahtunut, tämä joulun ihme! Hyvältä näyttää! Ihanat nojatuolit, niin kutsuvat. Ja lattiat ja tapetit! Nautinnollista vuodenvaihdetta!

    VastaaPoista
  5. Miehillä on taito yllättää ainakin joskus! Eihän se muuten kovin usein kannata yllättäkään, muuten yllätyksen voima vähenee. ;) Vilautus lupailee upeaa lopputulosta meidänkin nähtäville.
    Oikein ihanaa uutta vuotta/vuosikymmentä koko porukalle!

    VastaaPoista
  6. Huh huijaa mikä määrä tehty remontteja ja hankintoja. Luin tarinasi ääneen miehelleni ja hän totesi "jaa siellä yhdessä paikassa", onpa tehty paljon hommia. Onnittelut, olette ollut ahkeria ja hyvin meni joulu, vaikka kaikille ei löytynyt samanlaisia tuoleja. Meillä on iso olohuone, mutta paljon viety pöytiä ym mökille, niin aatoksi piti naamioida puutarhapöytä ruokapöydän jatkoksi kun pöydässä oli 10 henkilöä, hyvin meni ja ihan varmasti teilläkin. Oikein onnellista ja terveyttä vuodelle 2020!

    VastaaPoista
  7. Ihanalta näyttää jo nyt ja eikös sitä niin sanotakin että hyvää kannattaa odottaa:) Oikein mukavaa ja onnellista uutta vuotta♥

    VastaaPoista
  8. Kiitos Terhi, KristiinaS, Tilkkureppu, Marle, Matleena, KässäRitu ja Päde!! :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!