Lukijat

perjantai 10. heinäkuuta 2020

Se IHANA aika vuodesta

On taas SE IHANA AIKA VUODESTA, kun Novita julkaisee uudet lankavärit - VIELÄ ihanampaa on se, että samalla selviävät poistovärit... Tällaiselle maaniselle sukanvääntäjälle on iloinen hetki, kun huomaa lähikaupassa Veikkoihin ilmestyneet "Huomioi päiväys" -tarjouslaput!

Töissä kollega sanoi lähtevänsä vähän etuajassa kotiin kaupan kautta, tekisi ehtoommalla vaimolle katkarapukasaria. Siinä samassa alkoi kuola valua suupielistä, olin kuin mikäkin sylkirauhastulehduksesta kärsivä molossi. Samalla ratkesi illan tarjoomusongelma - Mies olisi yötä Kotkassa, illaksi oli jo sovittu kahdenkeskinen herkkuhetki Pupusen kanssa. Katkat ovat Pupusen lempiruokaa sushin ja etanoiden lisäksi.

Kurvailin kaupan vihantahyllyn ja pakastealtaan välimaastossa, kun näin kutkuttavan laatikkopinon lankahyllyjen tuntumassa. Puolijuoksua tarkistamaan tilanne! Ei, ei ollut alelappuja. Keräsin kärryyn juustot ja paseeratut tomaatit, paistopisteeltä patonki. Uusi toivioretki lankahyllylle ennen kassalle kaartamista...

Tomeran näköinen myyjä lähestyi, mutta jäi järjestelemään viereistä hyllyä.
- Ööööö, mahtaisivatkohan nämä olla alehintaisia, taitavat olla syksyn poistovärejä?
- Jaa, ehkä. Lupasin tulla tähän toista myyjää auttelemaan, jotain oli tarkoitus alentaa.

Muina miehinä tutustuin desilitramittojen ja perunankuorimaveitsien valikoimaan, hyvä etten vihellellyt. Toinen silmä tiukasti suunnattuna äskeiseen myyjään, ettei vaan katoa paikalta.
- Hei, tuolta [myyjän nimi] nyt tulee. Hei [nimi], asiakas kysyy, alennetaanko lankoja.
- Juu, kaikki laatikoissa olevat ovat poistovärejä, siitä vaan valitsemaan.

Touhukkaana nostelin laatikoita toistensa päältä, äimistyneenä ihmettelin:
- Nämä kaikkiko? Ihan kaikki väritkö aiotte alentaa?

En kehdannut rohmuta tusinaa enempää. Kotona tsekkasin Novitan sivuilta, jatkossa Seiskaa paalataan vain 100 g kerille. Ilmeisesti kaikki 150 grammaiset poistotavaraa? Jos niin on, lähden huomenna heti aamusta HIRMUISELLE HAMSTRAUSKIERROKSELLE! Satagrammaisissa kerissä tuppaa olemaan sellainen kiusallinen vika, että niissä on just muutama metri liian vähän lankaa, aina loppuvat Eerot, Juhanit ja Simeonit hintsusti kesken!!!

Myyjää nauratti, kun kassaa kohti suunnatessani totesin, ettei nyt tarvitsekaan ostaa viinipulloa, kun paljon parempaa oli tarjolla...

Pupunen sai kuin saikin sapuskansa (ja hain sitten kuitenkin sen viininkin itselleni, ruokajuomaksi).

KATKARAPURUUKKU KAHDELLE (Valion ohjetta mukaellen)
1 iso sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
3 kesäsipulia varsineen
1 rkl kirnuvoita
½ prk (n. 200 g) paseerattua tomaattia
½ dl omenatäysmehua
½ kalaliemikuutio
1 rasia Valio Viola paprika-chili -tuorejuustoa
n. 200 g MSC-sertifioituja isoja katkarapuja
nippu tuoretta tilliä
½ pussia juustoraastetta (taisi olla Valio Emmental)
  • Kuullota hienonnetut sipulit ja valkosipuli voissa kasarissa. Lisää tomaattimuska, mehu ja liemikuutio. Anna kiehua hiljalleen 3 min.
  • Lisää tuorejuusto, kesäsipulisilppu ja sulatetut, valutetut katkaravut, kuumenna sekoittaen. Lisää hienonnettu tilli (jätä hieman koristeeksi).
  • Jaa seos kahteen isoon annoskulhoon. Ripota juusto pinnalle. Kuumenna uunin yläosassa 250 asteessa kunnes juusto saa kauniin värin, n. 6 min.
  • Ripota päälle loppu tilli. Tarjoa lisäksi rouheista maalaispatonkia.
.
Hopsan, hain lankakopan esiin, kerien välistä pilkisti sukanvarsi. Ja toinekin, eri kokoinen. Löytyipä sitten sammaleiset ketut, taisin tehdä nämä ihan kesäkuun alkupäivinä. Seiskaa hujahtanut  107 g (koko 38/40) + 135 g (koko 44/46). Eli ei tule satagrammaiset riittämään mihinkään!!! Kettu vieköön, mikä uudistus!

SULOISTA KESÄVIIKONLOPPUA!

8 kommenttia:

  1. Meidän kauppa ilmoitti myyvänsä poistovärit puoleen hintaan, mutta siinä vaiheessa kun minä pääsin kauppaan, siellä ei ollut enää kerän kerää. Ehkä parempi niin, tuleepahan käytettyä entisiä lankoja pois.
    Tuon täytyi olla ihanan makuista keittoa, olisi maistunut minullekin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sude!
      Voin kuvitella, että jos kauppa on oikein mainostanut noin hyvää poistotarjousta, on jo tunti ennen avaamisaikaa ovenkahvassa roikkunut kymmenittäin vimmaisia kässyttelijöitä!!! Äärimmäisen tehokas tapa saada tyhjää tilaa uudelle sesonkitavaralle!!

      Poista
  2. Poika pääsi jo kotiin. Hän on kasvanut nuoreksi mieheksi.
    Lankoja kannattaa jemmata, jos toinen aalto iskee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi!
      Pupusen 3 vuorokauden Kummitäti-loma venähti viikoksi, kovasti oli ollut ohjelmaa ja kivaa tekemistä. Täytyypä kysyä, haluaisiko Pupunen postata omasta reissustaan (jos saadaan Systeriltä kuvia)...
      Eilen käytiin terkkarilla mittauksissa, parissa kk:ssa hujahtanut taas pari cm lisää! Painokin noussut melkein kilon (ja voisi nousta enemmänkin).
      Tuntuu, että noita lankoja kertyy, on tyyntä tai myrskyä, tautia tai terveyttä... ;o)

      Poista
  3. Lankoja ei ole koskaan liikaa 😉
    Vähän ihmettelen, miksi ihmeessä 150 g seiskaveikat piti muuttaa 100g:ksi. Tai no, varmasti myynnin lisäämiseksi; kun yksi kerä ei riitä kunnolla sukkapariin ja on pakko ostaa toinen, josta jää taas vähän enemmän yli, mutta ei riittävästi jne.
    Mutta tunnustaa täytyy, että kyllä minäkin hamstrasin muutaman kerän 150 g poistolankoja 😊
    Leppoisaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!
      Pienempi kerä on halvempi, halvempi hinta houkuttaa. Monella saattaa kipukynnys ylittyä, kun 150 grammaisen hinta alkaa kivuta vitosen pintaan. Ja pienemmällä ja halvemmalla kerällä on taas helpompi hivuttaa hintaa ylöspäin.
      Näinhän on tapahtunut mm. kaikkien makeisten kanssa, lapsuuden suosikit ovat kooltaan enää puolet aiemmasta... Silti tulee ostettua edelleen, suklaapatukoita, lakupusseja ja sukkalankaa... ;o)

      Poista
  4. Siis lankojahan ei todellakaan ole koskaan liikaa; eikä varsinkaan ilmaisia lankoja. Pitäisi saada Novita seinää vasten ja kysyä syytä moiseen temppuun. Seiskaveikkahan on nimenomaan sukkalanka ja jos 100 gramman kerä ei aikuisen sukkapariin riitä, niin onhan siinä huijauksen makua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Soili!
      Terhi antoi seuraavan postauksen kommenteissa ihan järkeenkäyvän perustelun kirjoneulesukkien suosiosta pienemmän keräkoon syynä. Juu-u, mutta kirjoneulesukka on lähinnä vain "ohimenevä villitys", perussukka pitää pintansa! Kyllä tämä on niiiiiin väärin!!

      Poista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!