Lukijat

keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Kamera kateissa + sukkia

Olen hukannut kamerani. Se tosin ei ole (ainoa) blogihiljaiselon syy, on ollut vähän kiireitä. Härdelliä suorastaan.

Mutta kamera on siis kateissa. Muistan kuvailleeni sillä viimeksi pihassa: komeasti kukkivaa hortensiaa, juuri istutettua alppiruusua, uutta pihavaloa, valtaisaa kriikunasatoa. Todennäköisesti kamera roikkuu jonkun pihapuun oksanhangassa. Ei kuitenkaan luumupuun eikä kirsikkapuiden, ne nimittäin katkaistiin - aika tökerösti. Mutta on siis jo roikkunut pari kuukautta, ehkä kolmattakin. Paahteessa, sateessa ja ukkosmyrskyssä. Kukat kuihtuneet, kriikunasatokin maassa. Ehkei kannata enää etsiäkään, jos tähän mennessäkään...

Sukat eivät ole kateissa, vaikka otsikosta ehkä niin voisi päätellä. Pupusen kasvaneeseen koipeen parit villarit, koko 35/36. Langanmenekki syyskuulle 163 g.

Elokuullekin saadaan vielä lukemat, kunhan muistan ottaa tekeleeni kauppareissulla mukaan ja punnita hedelmävaa'alla. Ja valokuvata, edes jonkinlaisella vempeleellä.

23 kommenttia:

  1. Nätin väriset villikset 🧦
    Tuokameran hyvään talteen laittaminen..on tuttua.
    Olenkin päättänyt että joka kerta vien sen omaan paikkaan,vaikka ulukona oon kuvannu,
    Puhelin on toinen ,,olin laittanut äänettömäksi (minulla oli puhelimen etsintä puhelin..soitin vain puhelimeeni,,,edellytäen että en ollut laittanut äänettömäksi:(,etin muutaman tunnin ,maha kipeänä:).löysin koiranruoka kaapista..kuka lie oli sinne kiikuttanu En minä ainakaan!:))
    Toivotaan että löydät kamerasi! 🧡😊
    Mukavia syyspäiviä!,Sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äsken etsin puhelintani, koko perhe etsi koiraa myöden...
      Tajusin viimein käydä katsomassa autostakin. Yöt ovat jo aika kosteita - ja niin oli puhelinkin yli 15 tuntia autossa levättyään...

      Poista
  2. Kivat villasukat, hauskat raidat! Toivottavasti löydät kameran, voi olla jossain paikassa, mihin et osaa yhdistää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siivosin koko huushollin viimeistä nurkkaa myöden, ei vaan löydy. Pakko olla pihalla!
      Tuli muuten just mieleeni takapihan iso kivilohkare, olisinkohan nostanut sen päälle alppiruusua sen juurella kuvattuani? Täytyykin mennä tarkistamaan...

      Poista
  3. No voihan harmitus, miten sinä nyt noin voit kamerasi hukata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä ole edes ensimmäinen kerta... Edellinen jäi taksiin Tallinnassa, minne lie matkannut...

      Poista
  4. Kauniit värit?! Meillä äitini on kova kutomaan sukkia. Ja nyt jo villasukkia tarvitseekin jalkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyisin on kiva päivittää villasukkakorin tarjoomaa - vaikka tässä huushollissa ovatkin käytössä läpi vuoden, kesähelteilläkin...

      Poista
  5. Oi ei, kameran katoaminen ei ole kiva juttu! Toivottavasti asia hoituu parhain päin!!! Kivat sukat.
    En ole koskaan ajatellut, että joku punnitsee sukkia kaupassa?! Itse ostin grammavaa'an, mutta se on jo nyt jäänyt hyvin vähäiselle käytölle. Mutta kun "halvalla sain". ;)
    Mukavaa lokakuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ih-hih-hii, sukat punnitsen ihan kotona grammavaa'alla. Mutta kun puikoilta putoaa jotain isompaa - niin isoa, ettei vaa'an kapasiteetti riitä tai tekeleen liepeet valuvat vaa'an näytölle lukemat täydellisesti peittäen - on pakko turvautua kaupan vaakaan. Ihan julkisesti en kehtaa niitäkään siellä punnita, piilotan saman firman muovipussiin jo kotona ja muina miehinä lykkään väärällä ja Liimaan kylkeen kukkakaalin, bataatin tai herkkusieniä hinnan... Kassalla en sentään "ostostani" maksa... 😊

      Poista
    2. ... lykkään vaa'alle (en väärälle)...

      Poista
  6. Oisko Pupusen tai Miehen kaveilla metallinetsintälaitetta? Sillähän se kamera äkkiä löytyis:)

    VastaaPoista
  7. Siinä väriä syksyyn. Vietkö tosiaan kauppaan punnitukseen ? Hassua ;)
    Voihan kamera. Toivottavasti löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 🤣
      Hah-hah-haa, täytyy harkita tarkemmin, miten asiat ilmaisen...
      Juu, sukkia en lähikaupassa käy punnitsemassa, isommat vainen.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos Puikko, koukku ja ompelukone!
      Tykkään myös kovasti - tekiessä ei osaa edes aavistaa, millainen lopputuloksesta tuleekaan.

      Poista
  9. Kauniit nuo yksikerrosraitasukat. Kyllä huomaa jo sisällä, että lattiat tuntuvat viileämmiltä kuin kesällä ja haluan villasukat jalkaan yöllä ja päivällä.
    Aina täälläkin huushollissa joku asia on jemmassa. Miehelleni on ohje; hae silmiesi korkeudelta (hän hävittää sille korkeudelle). Itse keksi laittaa jemmaan kaappeihin, laatikoihin ylös ja alas ja joskus kassiinkin. Pahinta on jos on puhelimessa ja samalla laittaa jotakin pois, niin ei jää mitään mielikuvaa asiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos IsoGnu!
      Villasukkia käytetään täälläkin jo kahdessa kerroksessa - enkä tarkoita vain ylä- ja alakertaa, vaan sukkien määrää...

      Poista
  10. Kivan näköisiä raitasukkia syksyn ruskan väreissä! Kamerasi on varmaan käyttökelvoton, jos se tosiaan on jäänyt puuhun roikkumaan muutaman viikon ajaksi. Kun käsistä laskee jotakin hetkeksi, niin helposti se hetki venyy vaikka kuinka pitkäksi. Itelleni ainakin käy niin. Aikaa menee enemmän etsimiseen kuin tekemiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Purulaari!
      Aikaa meni varmaan lähemmäs kuukausi, ennen kuin edes huomasin kameran kadonneen, siitä vielä tovi jos toinekin, ennen kuin älysin, että voisi olla pihalla... No, kohta lumi peittää armollisesti...

      Poista
  11. Kivat raitasukat <3 Harmi, tuo kameran kadottaminen. Uskon kuitenkin, että se jostain tulla tupsahtaa. On vain niin hyvässä säilössä. Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa!
      Varmaan tupsahtaa, ruostuneena... Varminta olisi vissiin hankkia uusi. :o/

      Poista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!