Juhannusta ei vietetty kotinurkissa, mutta sopivasti Jussin päiväksi sain grillikatoksen kesäkuntoon.
Kuva: Juustoportti YouTube |
Kuopion unia-apneakurssin (syksyllä 2022) paluumatkalla poikkesin Pentik Outletiin. Tai varsinaisesti kyllä poikkesin Kuopion Juustoporttiin hakemaan kotiinviemisiksi leipäjuustoa, mutta kävinpä sitten samoista ovista Pentikilläkin pyörähtämässä.
Kuva: Pentik FB |
.
Kuva: Pentik FB |
No, kangaslöydöstä innostuneena etsin kotona SeiskaVeikka-koristani matchaavia värejä ja talven mittaan virkkailin joutohetkinä kasan muorinpalasia. Valmiit tilkkuset lojuivat pitkään odottaen inspiraatiota, yhdistävän värin päättäminen oli yllättävän vaikeaa. Lopulta kesän korvalla valitsin turvallisen vaaleanharmaan.
.
Kaikkiaan lappusia oli 8 eri väriä. Peitto koottiin satunnaisjärjestyksessä, mikä lappunen sattui sokkona käteen osumaan. Sen verran tietty suoritin valintaa ettei kahta samanväristä osunut vierekkäin, mutta muuten mentiin täysin tuurilla. Aika hyvin onnistui, vain muutamia samanvärisiä on kulmittain. 7*9 lappusta, peitteen koko 105*140 cm, langanmenekiksi kirjataan toukokuulle 975 g.
.
Alkukesästä (2024) kaivoin mittanauhan ja sivuvintissä piilotelleet kapat esiin: pituus 2,1 metriä. Voihan nekku, 10 cm kankaan pituudesta uupuu!
.
Päätin, että en anna asian haitata - jos yksi verho onkin vähän lyhyempi, hullu ei huomaa ja viisas ei virka mitään. Loppukankaasta sain sivupöydän eteen verhon, pöytäliinan ja pari tyynyä kaffeepöydän istuimille. Pieni pala odottaa vielä inspiraatiota.
.
Verhoja ripustaessani tajusin toisen mokani: kuviointi!! Olen ollut joskus viime vuosituhannella muutaman kuukauden Hämeenlinnan Sokoksen kangasosastolla verhokangasmyyjänä. Olen vallan erinomainen kohdistamaan kuvioita pitkissä verhoissa, mutta eipä sitten kuvio-opit pälkähtäneet päähäni kappakankaita suikaloidessani... Näyttää IHAN kamalalta, mutta toivottavasti "hullu ei huomaa ja viisas ei virka mitään" pätee tässäkin...
.
Kuva: Katariina |
Kovin montaa kertaa grillikatoksessa ei ole kesän mittaan oleiltu. Työkavereille piti järjestää lettukestit kesälomakauden alkamisen kunniaksi, mutta kun mittarin lukemat huitelivat liki 30 asteessa, ei voinut kuvitellakaan laittavansa tulia grillikatoksen pesään lettupannun alle. (Kuvassa näkyvä liesi on siis todellakin ihka aito puuhella hämmentävän "modernista" ilmeestään huolimatta.)
.
Kuva: Katariina |
Kemut vaihtuivat lennossa mehukesteiksi, tarjolla oli hedelmiä, vihanneksia ja leipäjuustoa. Ja tuoremehuja. Kattauksesta tuli aika houkuttelevan näköinen, kiitos hedelmiä pilkkoneiden ja asetelleiden kollegoiden. (Kyllä, pistin vieraat hommiin!)
.
Kuva: Katariina |
.
Piha on ollut hunningolla läpi kesän, ehkä siitä suivaantuneena valkoinen puulilja Pretty Woman aukeni pinkkinä! Annan sen kuitenkin (vain tänä kesänä!) anteeksi, koska sopii Fantasian väritykseen...
Voi ihanuuden ihanuus miten kaunis grillikota ja miten upea sisustus
VastaaPoistakaikkien värien ja somisteiden kera. Kerrassaan kaunista!
Kyllä tuolla kelpaa kokkailla ja oleilla.
Ja nam! mitkä tarjottavatkin teidän kekkereissä.
Kiitos Päivien ilo!
PoistaTekstiien ja mummopeiton myötä huomasin jälleen, että tykkään väreistä kovasti, onneksi harmaa kauteni on päättynyt!
Miten sievät kukkakuosit! Pentikin tunnen vain astioistaan, en ole katsastanutkaan mitä muuta heillä olisi..
VastaaPoistaKiitos Taija-Tiia!
PoistaParasta Pentikillä ovat joulusomisteet!
Kauniit kuosit ja herkullisen värikkäät tarjoilut! Nauratti, että tämä postaus olisi sopinut Repolaisen värihaasteeseen, jonka väri on parhaillaan violetti. ;)
VastaaPoistaElokuun jatkoa!
Kiitos Stansta!
PoistaVioletti eli retuliini ei todellakaan ole lempparivärini, mutta menee muiden mukana, Suosin lämpöisiä värejä ja violetti on - HRRRRRR - kamalan kylmää kyytiä.
Ihana tuo Pentikin kuosi, haluaisin tuommoisen tarjottimen mikä on tuossa toka kuvassa ♡
VastaaPoistaKiitos Suvi!
PoistaTykkään tarjottimesta ensisijaisesti koon vuoksi, halkaisijaltaan puolimetrinen.
Kesään sopivia herkkuja on teillä ollut tarjolla, nam😍.
VastaaPoistaKivan bloginimen olet keksinyt!
Kiitos Irma!
PoistaBloginimi oli ehkä virhe, pirtanauhakurssi tökkii...
No nyt on hieno grillikatos! <3 Kuosi miellyttää (hieman yllättäen) minuakin, vaikka en ole mikään varsinainen Pentik- fani.
VastaaPoistaKiitos Satu!
PoistaKuosi energisoi, ainakin meitsiä - vaikka ei uskoisi, kun niin kauan meni tekemiseen...
Hitaasti hyvä tulee, sanoi vanha kansa, joka aina kaiken tietää. Ja valmista tuli ja myöskin kaunista, kaikki samaa sarjaa. Pienet kauneus virheet on vain elämän suola.
VastaaPoistaKiitos Purulaari!
PoistaNiin, vanhassa vara parempi - paras uskoa. :)
Todella kaunis grillikatos, kyllä 😊👍👍 ihana peitto, ihanat verhot. Kaikki on ihan nappiin 👍minun silmäni ei kyllä erota yhtään virhettä, kaikki on niin kaunista 🌞
VastaaPoistaSokoksen kangasosasto on minulle oikein tuttu. Olen syntynyt Hämeenlinnassa ja vietin hullun nuoruuteni siellä. Kävin useasti juuri tuolla Sokkarilla katselemassa ihania kankaita ja siihen aikaan oli kaavakirjoja joita tykkäsin selailla 😊
Oi mikä herkkupöytä, nam 👍 varmasti maistui raikkaat hedelmät ym. kuumalla säällä 🌞
Kiitos Silkku!
PoistaOu jee, muistan myös nuo kaavakirjat, ihania!!!
Ihanasti värikäs grillikatos. Tällä muutoksella menee monta kesää ihastella ja istuskella. Pentik on välillä kierrettävä kaukaa, aina jää jotain lapaseen =)
VastaaPoistaKiitos Terhi!
PoistaJuu, vaikka ostaisinkin uudet kankaat ensi kesäksi, menisi vissiin taas muutama suvi valmista odotellessa!
Pentik on täynnä houkutuksia vallankin Joulun aikaan...
Kaunis grillikatos ja kaunista tuo kankaan kuosi. Upeat tarjoilut ja ihan silmänruokanakin maistuu hyvältä.
VastaaPoistaKiitos Enkuli!
PoistaHedelmäkattaus oli niin houkutteleva, että kesän mittaan tarjoilin useampaankin kertaan pelkkiä hedelmiä, ja toki vähän homejuustoja seuraksi...
Projektisi on edennyt huolella ja hartaasti. Lopputulos on mitä kaunein - aivan ihana kangas. Ihanasti elävöittää grillikatosta. Sinne kelpaa työkavereita kutsua.
VastaaPoistaKiitos Puikkonen!
PoistaHartaus onkin oikein oivallinen sanavalinta tässä yhteydessä. Olen iloinen, että valmista tuli - olisi voinut käydä niinkin, että verhot olisivat jääneet ikuisiksi ajoiksi sivuvinttien sedimentteihin...
Miten kaunis värimaailma: verhot ja virkattu peitto mätsäävät kauniisti yhteen, samoin lilja. Hedelmä-vihannes-tarjoilu on tosi houkuttava.Nam.
VastaaPoistaKiitos Tanssiva tikki!
PoistaOmasta mielestäni mummo on tämän setin onnistunein osuus. :)
Magee grillausmesta. Ja miten herkullista kaikki tarjoilut. Kelpais mullekin. Ei niitä verhojen mittoja ja stemmauksia ehdi syödessä katsomaan ja masu täynnä herkkuja ei enää huomioi vaikka näkiskin. Kunhan itse unohdat nuo niin kaikki on vallan mainiosti.
VastaaPoistaKiitos KristiinaS!
PoistaHyvä ruoka, parempi mieli!
Makoisat hedelmät, sumeat silmät!
Sinä teit Pentikistä vielä kauniimman kuin se onkaan - sopii siis täydellisesti!
VastaaPoistaOlen pitänyt kuoseja liian voimakkaina - mutta väärässä ollut - suorastaan täydellistä! Grillikatoksenne on kyllä todellinen unelmien patio ja fiksu emäntä loihtii lämpötilaan sopivat tarjoilut. Empä ole koskaan noin modernia puuhellaakaan nähnyt - kiitos... tätä oli ihanaa lukea ja kuvia tutkia syyskuun ensimmäisenä aamuna, kun oikeasti tuntuu, että kesälle tuli heitettyä tässä viikonlopussa hyvästit! Iloa syksyiseen eloosi!
Kiitos Repolainen!
PoistaNäin syksyisin grillikatos on parhaimmillaan, siellä on kiva istua puuhellan lämmössä ja paistella lettuja...