Lukijat

perjantai 12. syyskuuta 2025

Hei, me muutetaan!

Tapanani on toistaa itseäni: villasukkia samalla mallilla tusinoittain, pipoja, tilkkutöitä, antiikkinalleja...

Ja ilmeisesti myös muuttoja...?

Viimeiseen vajaaseen vuoteen mahtuu VIISI muuttoa (omakotitalosta kahteen osoitteeseen + Miehen työasunnon tyhjentäminen maalis-huhtikuussa, omasta väliaikaisesta työasunnostani luovuin Pupusen rippiäisten jälkeen heinäkuussa). 

Olen viime syksystä alkaen (kun Miehelle hankittiin työasunto Helsingistä ja tehtiin se ihan ensimmäinen muutto) kantanut tavaraa kirpputorille, Miehen arvion mukaan parin pakettiautollisen verran. Tori.fi:ssä kauppaa on käyty isompikokoisista tavaroista melkein yhtä pitkään, pari pakettiatollista varmaan sitäkin. Lisäksi kassikaupalla vaatteita ja kankaita & säkeittäin tyynyjä tekstiilikierrätykseen, laatikkotolkulla kirjoja kierrätyskeskukseen, pari telkkaria SER-pisteelle. Ja talon ostanut pariskunta lunasti myös aika paljon isoja kodinkoneita ja huonekaluja kauppoja hierottaessa, mikä oli kyllä erittäin huojentavaa - varmasti myös tavaraa kantaneiden muuttomiesten mielestä. 

No, uudessa osoitteessa olemme täyttäneet jo kaksi kellarikomeroa (tosin toinen pullistelee vain tyhjistä muuttolaatikoista). Myyneet jo kerran Helsingin päähän kannettua tavaraa tori.fi:ssä ja kirpputorilla. Työpaikallani on edelleenkin varastoituna huonekaluja, (kokoamaton) nukkekoti, kankaita, posliinia... 

Täällä uudessa asunnossa muuttolaatikoita on edelleen purkamatta, yksikään taulu ei ole vielä seinällä. Kaappitilaa on liian vähän. Seinätilaa on liian vähän. Tavaraa on liikaa. Tavaraa on ihan liikaa, edelleen.

Tauluista en luovu!
Muuta tavaraa seulotaan yhä ja laitetaan kiertoon.

Keväällä, kun muuttoa alettiin suunnitella, tähtäimessäni oli muuan tietty talo tältä alueelta. Punatiilinen, rakennusvuosi 1900, paksut seinät, korkeat huoneet, leveät ikkunalaudat, osasta asunnoista merinäköala. No, eipä siinä ollut huoneistoja tyhjillään silloin kun muutto alkoi olla ajankohtainen. Ylipäätään talosta vapautuu asuntoja ani harvoin, isoja asuntoja vielä harvemmin.

Muutama viikko sitten Koiran kanssa aamukävelyllä lampsittiin ihan nurkilla. Kotiin palattua päätin tarkistaa, olisiko asuntoja nyt tarjolla. No kyllä! Sovin näytön ensimmäiseen mahdolliseen ajankohtaan huoneiston vapauduttua. Mies onneksi ehti mukaan - ja tykkäsi myös. Vuokrasopimusta ei ole vielä tehty, mutta asunto on korvamerkitty meille. 

Onneksi ihan kaikkea ei ole vielä purettu. Ja mikä on purettu, on vain summamutikassa lykitty kaappeihin, mistä vain tyhjiä kolosia on löytynyt - järjestellä ehtii sitten ajan kanssa myöhemminkin. Niin myöhä ei vielä ole ollut.

Kannan kohta tyhjät muuttolaatikot kellarikomerosta taas käyttöön... 

17 kommenttia:

  1. Ihanaa löytää asunto juuri siitä talosta, joka oli kiinnostanut jo etukäteen.
    Mielenkiintoisen näköinen rakennus. Mikähän se on ollut edellisessä elämässään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Puikkonen!
      Rakennus on aina ollut asuinkäytössä, alkujaan Venäjän vallan aikaisten upseerien asuintalona. Kamalan paljon tästä talosta en ole löytänyt historiatietoja, rakennusvuosikin oli kysymysmerkillä jossain valtion kiinteistöluettelossa (jonka löysin ihan vaan googlaamalla)..

      Poista
  2. Muutto on isotöinen juttu. Hyvä pakkaus tosin helpottaa paljon. Kivaa, että mieluisa asunto löytyi.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enkuli!
      Onneksi muuttomatka on lyhyt, n. 400 metriä - ihan kaikkea ei tarvitse pakata niin perusteellisesti kuin taannoisessa "isommassa" muutossa. :)

      Poista
  3. Kyllä muutto vie aikaa, energiaa ja rahaa, mutta jos omalta tuntuva asunto löytää, muutto kannattaa tehdä eikä jäädä harmittelemaan. Kyllä taulut vielä löytävät paikkansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanssiva Tikki!
      Iloitsen korkeista huoneista - tauluja voi laittaa vaikka kattoon asti, jos leveydessä tila loppuu! :)

      Poista
  4. Ihastuttava ,kiehtova talo. On mielenkiintoista päästä katsomaan sisälle kun olette asettuneet .
    Onnea onnistumiselle .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila!
      Tämä on niin ihana talo, että varmasti tulee taas tehtyä "sisustusbloggauksiakin" - nykyinen ei siihen oikein houkuttele, ahtaus ahdistaa...

      Poista
  5. Kävinkin katsomassa ja ihastelemassa tuota kiehtovan upeaa taloa täällä.
    Nyt ehdin kirjoitella kommenttia. Voin niin sieluni silmin nähdä nuo upeat
    tiiliseinät sisältäkin. Innolla odotan kuviasi, kun pääsette muuttamaan.
    Onnistumisen iloa minultakin ja muutto puuhia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivien Ilo!
      Valitettavasti tiilipintaa ei ole sisäseinissä, tylsän tavallista valkoista seinäpintaa vaan. Mutta maalata saa, saapa nähdä, vaihtuuko väri jossain vaiheessa... Tapetit ovat kiellettyjä. :)

      Poista
  6. Ihanaa kun köysitte juuri sen mitä etsitte 💖 kaikkea hyvää teille 💖

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Silkku!
      Olen onnellinen tästä yllättävästä löydöstä - myös Mies ja Pupunen iloitsevat. Mikä onnenkantamoinen, että satuin tarkistamaan tilanteen juuri silloin...

      Poista
  8. Melkoista rumbaa teillä on ollutkin, mutta jospa se elämä kohta rauhoittuisi ja saisit taulutkin seinille. Upean näköinen rakennus, jykevä, siitä tulee äkkiseltään mieleen varuskunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Purulaari!
      Kyllä vaan, vanha Venäjän vallan aikainen upseerien asuinkiinteistö eli varuskuntarakennus silloin ja itse asiassa edelleenkin. Pikkuhiljaa saisi kyllä jo nämä muutot riittää, onneksi opiskelutkin jo loppusuoralla. Vaan mahtaako elämä muuttua tylsäksi...?

      Poista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!