Isäinpäivänä

Ajattelimme pääsevämme helpommalla, kun kutsumme kaikki isät tänne meille kaffittelemaan. Ei saman päivän aikana suhaamista kolmostietä edestakaisin molempiin suuntiin, ei litratolkulla sumppia juotavaksi. Mukavuudenhalu luo tehokkuutta!

Sisko tuli viikonloppukylään, yhteisleipojaisiin. Niistä on kyllä katkeria kokemuksia: edelliskerran kun leivoimme isänpäiväksi, käytimme tiun kananmunia, pussitolkulla sokeria ja vehnäjauhoja, purkillisen leivinjauhetta. Yritelmien määrä läheni puoltatusinaa, viimein haimme Pirkanhovista valmiskakkupohjan matkalla lapsuudenkotiin. Täytteet ja kuorrutteet mukana Tupperwareissa ja niin saatiin kuin saatiinkin kakku kokoon ennen juhlasumppeja!

Tasan kymmenen vuotta meni toipumiseen ennen kuin uskalsimme kokeilla uudestaan!! Tässä tulokset:

Perinteinen kermakaakku: sokerikakkupohjan välissä 2 purkkia mangorahkaa, purkki Piltti-mangoa ja banaani, päällä 2 purkkia vispikermaa, tuoreita mansikoita ja hedelmämatoja. (Mainittakoon, että valmiskakkupohjakin oli hankittuna, kaiken varalta...)

Aloitimme kuitenkin aurinkokuivatuin tomaatein höystetyllä jauhelihapiirakalla, lisukkeenaan mozzarellasalaattia (romainesalaattia, viinisuolaheinää, eri värisiä kirsikkatomaatteja, minimozzarellapalloja, punasipulia, basilikaa ja oliiviöljyä). Hyvää oli!

Faarille lahjaksi kauluri, samalla idealla kuin jokunen viikko sitten Pupuselle tehty, mutta nyt lisukkeena napituslista.

Kuviin lainasin Siskon ylävartaloa, arvioni mukaan venyy kuitenkin leveämmillekin harteille.

 Malli lämmittää pikkuisen harteitakin, kylmä kun saa isän niska-hartiaseudun jumittamaan.

 Napit ovat tuoksuvaista katajaa, taannoin Tallinnasta tarttui pussillinen mukaan. 

Nelosen pyöröillä Seiskaveikkaa hupeni 154 g.

PS. Kahvipöydässä Veljentyttö Vanhempi muisteli, miten olimme Siskon kanssa 10 vuotta sitten esitelleet kärähtäneitä kakkupohjiamme: "Ensin valmistui tämä kottikärrynrenkaan näköinen versio, sitten tämä muinaiskreikkalaista kiekkoa muistuttava, kolmas ei irronnut vuuasta, neljäs..."

Parempi hetken häpeä kuin ikuinen mielipaha - enää en kyllä muista, suostuivatko koiratkaan tekeleitämme maistamaan...