Lukijat

torstai 14. toukokuuta 2020

Takkahuone

Kellarissa on takkahuone, vaikka ehkä oikeampi nimi olisi leivinuunihuone?
Leivinuuniksi uuni ei tosin ole riittävän massiivinen, ehkä enemmänkin tehty kuitenkin vain lämmönlähteeksi, mutta kyllä siellä uuniruuat ja -puurot valmistuvat. Taloon muuttaessamme tämä oli ollut Anja-rouvan yhdistetty leivintupa-kodinhoitohuone.

Muutettuamme vesipiste ja työpöydät lähtivät heti alkajaisiksi, seinien kaakelit jäivät. Pitkään huone oli meillä vain ylijäämäkalusteiden varasto. Milloin milläkin tuolinsyrjällä vilvoiteltiin saunomisen välissä, kunnes huone tuli ihan liian täyteen...

Viimein syksyllä 2018 roinat laitettiin kiertoon, naputtelin kaakelit seiniltä, Mies tasoitti, paklasi ja maalasi. Katto, ikkunalaudat ja tiiliseinä valkeaksi, takka vaaleanharmaaksi (Tikkurila Savu, jos oikein muistan), seinät tummemmiksi (Tikkurila Tuhka), väliovi lähes mustaksi (Tikkurila Noki). Lattia on, mikä on, vain takanedustan vauvankakan väriset klinkkerit maalattiin. Kellari on vielä remppaamatta, ikkunat vaihtamatta, joten pelkästään pientä pintaremonttia.

Takkahuoneessa on massiivinen kaappi 1800-luvun lopulta. Huusimme sen pian taloon muutettuamme Lempäälän Manttaalitalon vappuhuutokaupasta, kotiinkuljetuksella. No, kaappihan ei sitten mahtunut ovista sisään: ei pääovesta, ei takaovesta, ei kellarinovesta. Lopulta Mies ja kuljettaja hakkasivat jalat kirveellä irti ja runttasivat sen väkisin kellarin oven kautta takkahuoneeseen, siinä kun oli vähiten hankalia kulmia matkalla. Yläfasadi onneksi oli ihan irroitettava, se ei kokenut väkivaltaa.

Eli takkahuoneen pintaremppaa tehdessä jalkaproteesein kuntoutettua kaappia vain sujuvasti siirrettiin nurkasta toiseen. Mitä tässä huoneessa ikinä onkaan, kaappi on ja pysyy. Ellei sitten pilputa sytykkeiksi, leivinuunihan on lähellä. Uuni tosin lämpiää niin harvoin (vain kun Mies tekee riistaruokia), että sellainen osittain kaluttu kaappi somistaisi huonetta vuosien ajan.

Takkahuoneen remppa käynnistyi, kun ruokailuhuoneen koko seinän kattava tumma kirjahylly alkoi tuntua liian raskaalta.

Halusin siirtää se toisaalle, ja takkahuone oli ainoa vaihtoehto. Kirjoja myytiin kirpputorilla ja kannettiin kierrätyskeskukseen hyllymetreittäin. Takkahuoneen pitkälle seinälle mahtui juuri passelisti neljän elementin levyinen rakennelma puolet aiempaa matalampana.

Tänne sijoitin dekkarikirjastoni. Ja Muumi-mukit, kun eivät enää oikein muualle mahdu. Jalkapuolikaapin takana on vielä vähän lisää samaa hyllystöä, sisustus- ja puutarhakirjat löytyvät sieltä.

Jäähdyttelyyn pitäisi olla vähän funktionaalisemmat istuimet. Saunan jälkeen (nahka höyryävänkuumana hivenen kosteaan pyyhkeeseen kietoutuneena) isotätivainaan Vammalan Chippendale-tuoliin rojahtaminen ei ole ihan ideaali vaihtoehto. Haaveilen tiikkirunkoisista ihanuuksista, mutta ajatus on vielä täsmentymätön. Kehittelen ideaa ehkä vielä muutaman vuoden.

Ritiläkori on torkkupeittovarasto. Valaisin on ihanan Terhin löytö, leijonantassujalkainen unelma. Ikean varjostin antaa sille sopivasti särmää - ja hämärässä upean valokuvion seinille.

En ole mikään kovin innokas pölyjen pyyhkijä, pyrin välttämään ylenpalttista somistamista. Takkahuoneen tilpehööritarpeen täyttää suurmiesten lisäksi vain nesterekvisiitta: samovaari ja pullot.

Apteekkipulloja. Ensimmäiseni olen saanut yläasteella kemian opettajalta, jaksoin kai kyllästymiseen asti ihailla pullojen kauneutta. Monta löysin mummulasta Papan verstaalta kun mummulaa tyhjennettiin myyntiin. Isosuisen sain Äidiltä, Mummu oli säilönyt siihen aina  suolakurkkuja. Pari pikkupulloa sain Anja-rouvan tyttäreltä, kun kävi kyläilemässä lapsuudenkodissaan - hän oli lapsena löytänyt ne tältä tontilta, pihan isojen kivien juurelta. Söderlingin vatsatipat Vaasan Toisesta Apteekista (puh. 2101) toimitti Kummitäti.

Patenttikorkkipulloja. Isot sain Appiukolta, löysi mökin varastosta. Oli kuulemma joskus huutanut jostain huutokaupasta vuosikymmeniä sitten. Ruskea vaarinkaljapullo on mummulan peruja, pieni Lysol-pullo on Kummitädiltä. Vihreän kierokaulaisen olen itse puhaltanut Nuutajärven lasikylässä.

Jännä juttu. En tarkoita kuvan optista harhaa, huone näyttää isommalta kuin onkaan. Todelliset mittasuhteet voi päätellä matosta, 160 ×220 cm.

Jännä juttu. Kun sain kuvat otettua ja tekstit rustailtua, esikatselussa näkemäni perusteella pohdin jotain vielä puuttuvan. Jotain oleellista, "THE JUTTU". Tiikkirunkotuolien lisäksi siis. Joku kikka, hikka, nokka, pokka, tikka, tokka, JOKU.

Mutta mikä?

Jännä juttu. Puhelin soi, Appiukko tavoitteli. Hänellä oli meille jotain, muualta saatua, vähän outoa. Lähdimme siltä istumalta Tampereelle. Ja sehän se oli, se juttu joka takkahuoneesta puuttui!! Kunhan pöllyttelen sen kunnolla viikonlopun aikana, paljastan jotain ihan speciaalia. 

Olen ihan hekumassa!

21 kommenttia:

  1. Upea tuo kaappi mutta todellakin iso. Onpahan ainakin säilytystilaa. Veikkaan, että teille on tulossa joku jännä pöytä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiik, olisikin! Olen nähnyt muutamassakin sisustuslehdessä pöydän, joka olisi ihan TÄYDELLINEN takkahuoneeseen - pahoin pelkään, että ihan samanlaista ei koskaan kävele vastaan. Mutta toiveissa sellainen on!

      Poista
  2. Kaunis kaappi.
    ihana mukikokoelma Sinulla:)
    :9minulle tuli sieluni silmiin kuva,2satiinisessa aamutakissa,tohvelit jalassa ..mies lukee kirjaa..noissa ihanissa tuolelissa.
    voi nyt jännittä?,onko matto??,,,,??
    Mukavaa viikonloppua,Sinulle1:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hii-haa, Mies haaveilee silkkisestä tupakkatakista Hugh Hefnerin tyyliin! :o)

      Poista
  3. Ompas muhkea ja upea kaappi! Varmaan vähän kirveli vedellä jalkoja poikki...
    Mitähän sieltä nyt ilmestyykään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, teki mieli itkeä, kun kaappia pahoinpideltiin! No, samat jalat ovat edelleen alla, mutta ei enää puutapein vaan rautanauloin kiinnitettynä. Tämän hankinnan jälkeen ollaan kyllä vähän tarkemmin mietitty hankintojen mittoja...

      Poista
  4. Hurjan iso kaappi todella on. Ihastuin sinun pulloihin. Itse olen monesti ajatellut noita apteekkipulloja ostaa mutta on vain jäänyt. Kiva torkkupeitto säilytys minusta hyvä idea. Mukava lukea mitä sitten haitte 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on tehnyt mieli täydentää "kokoelmaa" kirpputoreilta, mutta pyydetyt hinnat ovat olleet aika suolaisia... Eikä niihin tietty liittyisi "tarinaa", joten en ole sitten kokenut hinnan väärtiksi.

      Poista
  5. Mullakin on pulloja. Niiden alkuperästä tai muustakaan en tiedä.
    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  6. Mitähän appesi on löytänyt, mielenkiintoista. Meilläkin on pulloja mummonmökillämme isommasta pienempään. Sinun pulloja katsellessa tuli mieleen, että pitäisi ne taas kerran pestä, niin ikkunan valo heijastuisi paremmin niiden läpi. Jo on komea kaappi ja paikkansa löytänyt. Hyvällä maulla maalattu sekä sisustettu takkahuone. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KässäRitu! Vastustin ensin Miehen ajatusta harmaan sävyistä, mutta toimiikin aika kivasti. Itse asiassa olen alkanut himoita harmaata väriä aika moneen muuhunkin paikkaan - aiemmin se on ollut inhokkini!

      Poista
  7. Kivan näköinen huone, viihtyisä. Sinnehän voi mennä mököttämään ku kaikki ottaa pannuun;)
    Kyllä nyt jänskättää ruudun tälläkin puolella että mitä sieltä oikein tulee. Perulaien alpakkamatto?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perulainen alpakkamatto olisi ollut unelmien täyttymys! Eläinlinjalla kuitenkin... ;o)

      Poista
  8. Ihana lämmönlähde, joka taitaa lämmittää melkoisen hyvinkin. Hitaasti haudutetut ruuat nostaa veden kielelle.
    Ihailin jo aiemmin näitä varjostimisia kuinka hyvin ne istuvatkaan kokonaisuuteen.
    Hyvää viikonloppua teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mielestäni Ikea on oiva pari leijonantassujalalle. Jemmassa on vielä pienempi varjostin, jos joskus uusi jalka hyppii vastaan... :o)

      Poista
  9. Nyt kyllä jännittää, mikä se hekuman aikaan saanut juttu on!

    VastaaPoista
  10. Kivannäköinen takkahuone <3 siellä on mukava istahtaa alas ja nauttia takan lämmöstä <3 Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yläkerran takka lämpiää kylmään aikaan lähes päivittäin, tämä enempi kylmillään. Mutta kyllä täällä viihtyy, tulilla ja ilman!

      Poista
  11. Kiitos Saija, Liisa, Sartsa, Nila, Stansta, KässäRitu, KristiinaS, Terhi, Marle ja TähtienKoti. :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!