Lukijat

lauantai 11. heinäkuuta 2020

Ahneella kakkainen loppu?

Vanha kansa väittää, että ahneella olisi kakkainen loppu.
Kävin rohmeltamassa tarjouslankaa vielä pari tusinaa kerää eilisten lisäksi...

Mutta ajatelkaas nyt, 30% alennuksella keskimäärin kolmannes langoista on ihan ILMAISIA. Ja kuka voisi vastustaa jotain ilmaista, varsinkin jos on ihan laatutavaraa? Ja pehmeää ja nättiä, kivan väristäkin? Ja tarpeeseen? KUKA MUKA? Pöh, en usko!

No, myönnän etten tarvitse ensi talveksi yli 30 uutta sukkaparia itselleni. Mutta Pupunen oli mukana valitsemassa värejä omiin sukkiinsa, jalka kasvaa silmissä, jos pidemmäksi ajaksi jää tuijottamaan (vaikka viikoksi). Ja osan valmistuneista vien hyväntekeväisyyteen ja jakelen vähän sinnetänne...

Ahneudessani en ole kitsas, keventääkö se yhtään kohtalon kouraa?

Näistä nyt ahnehditusta 36 kerästä tusina yksiväristä on siis (meikäläisen logiikalla) IHAN oikeasti IHAN ilmaisia! Koko varastoa en sentään kehtaa esitellä, jemmassa taitaa olla melkein samanmoinen läjä entuudestaan.

Mutta hei, ILOITSEN ja INSPIROIDUN suuresti lankavarastostani! No, kriittisempi voisi kyllä kyseenalaistaa tuon inspiroitumisen, kun samalla mallilla tulee sukkia satamäärin. Ensi talven postausten aihepiiri lieneekin jo selvillä: sukkia, sukkia ja vielä vähän sukkia...

34 kommenttia:

  1. Hieno värisarja! Samaistun näihin ostoksiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija!
      Kieltämättä noista löytyy samaa hehkeän heleää värimaailmaa kuin sinun upeista tilkkutöistäsi! 😊

      Poista
  2. On se vaan kiva kaivella talvella lankavrastoista sopivia sävyjä. Huonompiakin huveja vois ihmisellä olla. Minä tein tänä kesänä ekat sukat tiimalasikantapäällä. Toisella kertaa onnistui. Valmiita sukkia on läjäpäin ja lankoja isoissa kannellisissa muovilaatikoissa. Kylläpä sukat kelpaavat lahjaksi ja arpajaisiin. Myymään en ala. Nyt aion lahjoittaa yhdelle kirpparille osan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Beate56!
      Villasukat ovat iloksi ja onneksi, niin tekijälle kuin saajallekin!
      Kukaan ei villasukista maksaisi mitään, joten myyminen ei kannata eikä huvita, jos työtä ei arvosteta. Ystäville olen neulonut villalankapalkalla. 😊

      Poista
  3. Pitäähän sitä ostaa, kun halvalla saa..:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele!
      Sisäinen Sulo Vilen saa aina ylivallan... 😊

      Poista
  4. Hätäkös noitten kanssa. Kokonainen talvi aikaa neuloa ennen seuraavaa alennusmyyntiä . =D =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sude!
      Keväällä tuskin saan noin hienoa värisuoraan, on taas tyytyminen pelkkiin poistoväreihin aleaikaan... 😊

      Poista
  5. Voi mitä ale-aarteita! Kyllä minäkin yleensä lankatarjoukset käyn penkomassa, vaikka varastoa kyllä riittää ennestäänkin. Viime viikolla jäi pari kerää käteen, ja heti on niistä toinen puikoilla. On kiva, kun on mistä suunnitella. Ja lankahan ei pilaannu, joten huonompiakin ostoksia voisi tehdä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hensku!
      Villalanka on kuin vuosikertaviini, mitä vanhempaa sen parempilaatuista... Menneiden aikojen Veikat ovat herrasmieslaatua, nykyiset katujätkiä niiden rinnalla... 😊

      Poista
  6. Sun vauhdilla nuo ovat aika pian hävinneet:) Ymmärrän täysin ostokset, sekoan täysin kun nään kankaita tarjouksessa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma!
      Tiedän mitä puhut! 😊 Siksipä kierränkin nykyisin kangaskaupat kaukaa, ompeluun ei jää aikaa. Langat sentään jossain vaiheessa pääsevät puikoille asti.

      Poista
  7. Niin houkuttelevia sukkalankoja melkoinen kasa! Onhan se niin turvallinen tunne, kun on riittävästi sukkalankoja jemmassa. Pitäisiköhän minunkin lähteä hamstraamaan, jos niitä vielä meidän kaupassa olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matleena!
      Hertsimaleijaa, turvallisuudentunne! Enpä ole ajatellut asiaa näin, mutta tuossapa saattaa olla vinha perä!

      Poista
  8. Lankakeräkoon muuttaminen johtuu, käsittääkseni, kirjoneulesukkabuumista. Ei tarvi ostaa montaa isoa kerää kun tehdään kuvioraitaa.
    Hyvät lanka-apajat olet löytänytkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi!
      Ahaa, tuota en tiennyt. Mutta kirjoneulesukat ovat ohimenevä villitys, sitten pääsee iso itku. Vai ovatko?? 😊

      Poista
  9. Mahtavinta on se, että saa ite valita ne "ilmaiset" värit! Sinun sukantekotahdilla tuo on juuri hyvä määrä uusia keriä, ei tarvitse koko ajan jännittää, jospa langat loppuu kesken inspiraation ja innostuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marle!
      Ih-hah-haa, nyt paljastuin! Olin jo valmiiksi miettinyt, että kaikki harmaat ja mustat ovat ilmaisia, koska
      a) väri-ilosta on mukavampi maksaa
      b) muistan aina sukkia tehdessäni hekumoida, että JUST NÄMÄ sukat/raidat ovat ihan ilmaisia...
      Uuuuh, piti kyllä vaieta tästä salaisuudesta...

      Poista
  10. Loistavat värit. Ihailisin ihan tällaisenakin. Mieluusti katselee, millaisia sukkia syntyy. Ei voi jättää ostamatta, kun etuja on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Titta!
      Oli pakko kerätä pyramidi pöydältä, vaikka se samalla näppärästi peitti takana lymyävät lehtipinot... 😊

      Poista
  11. Komppaan sinua ihan täysillä! Oma lankavarasto on kiva katella, hiplailla ja ottaa vaan keriä tarpeeseen ;) Ja ei kun neulomaan!

    VastaaPoista
  12. Mikä ihana lankakasa :) Lankaa ei voi olla koskaan liikaa, pitää olla erivärisiä että voi fiiliksen mukaan aina valita. Minä en ole vielä kaupassa törmännyt alelankoihin, vieläköhän ehtii...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija!
      Aika nopeasti hupenivat alelangat, seuraavana päivänä ei ollut jäjellä kuin muutama kerä vaaleaa violettia (ostin) ja aika outoa vihreää (en ostanut). Nallea en nähnyt alessa lainkaan!?

      Poista
  13. Hieno kasa mitä useimpia lankoja. Minullakin niitä on. Sisareni kuoltua sain hänen kätköistään montakymmentä kerää mutta ostanut olen silti kuitenkin useita keriä. Eikö ole kummallista että lisää pitää ostaa 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila!
      Ei kummallista vaan innostavaa, kannustavaa, koukuttavaa... 😊

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Kiitos Stansta!
      Se on minunkin suosikkini! Ja Pupusen... 😊

      Poista
  15. Kuka nyt ilmaisia lankoja kauppaan jättää? Täälläpäin en ole missään nähny alelankoja, tai sitten joku on jo ehtinyt ne ahnehtia :D

    VastaaPoista
  16. Kyllä saat ostaa näitä - sinulta syntyy sukkia! Ostin minäkin, mutta en kyllä päässyt lähellekään sinun saalistasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!
      Olen iloinen myös siitä, että Mies ei paheksu harrastuksiin törsäilyä, se on vain panostusta hyvinvointiin!! 😊

      Poista
  17. Sun neulevauhdilla tuo kasakin on äkkiä neulottu. Kyllä lankaa saa ja pitää olla varastossa, kun intohimo yllättää. Nyt korona-eristyksen aikana, kun olin kokonaan kotona, niin olipa tosi mukavaa kun oli sukkalankaa ja ei varaston pohjaa näkynyt ahkerasta neulomisesta huolimatta.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos IsoGnu!
      Korona-aikaan kävin kaupassa, tosin harvakseltaan - ja jokusen keränkin ostin. Mutta kyllä kotona vietetty kevät näkyi myös lankakorin vajentumisesta. Tyhjäksi en saanut...

      Poista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!