Lukijat

sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Tilkku-flow

Kun väsymykseni oli syvimmillään, Mies kannusti uusiin ympyröihin latautumaan - yksin tai hyvässä seurassa, mutta erossa arkisista ympyröistä ja velvoitteista. No, en nähnyt kyllä niin mitään mieltä mennä viikonlopuksi yksin hotelliin tai kylpylään, en jaksaisi kuitenkaan kuin nukkua. Kokeilin nimittäin jo kerran - syksyllä 2020 olin kolme yötä Raumalla, yksin. Hirveä ajomatka (170 km, mutta tuntui pidemmältä), enkä jaksanut käppäillä edes Vanhassa Raumassa, muutamaa horteesta herättävää kahvilakäyntiä lukuun ottamatta.

Kokeilin kääntää tilanteen toisin päin: ilmoittauduin Opistolle Sanna Parankon syksyn 2021 tilkkuviikonloppuun, Mies ja Pupunen lähtivät jaloista mökille. Ilmoittauduin sillä idealla, että menen jos jaksan ja jos en jaksa, en mene enkä tunne siitä huonoa omaatuntoa, kurssin hinta kun oli vain vaivaiset 39 euroa. Aika paljon halvempaa kuin hotellissa goisiminen...

Valokuvatapetti, googgeloitu.

Perjantai-iltana raahauduin paikalle työpäivän päätteeksi. Haukottelin kuin virtahepo, toljotin eteeni zombiena. Kun kaikki muut kerääntyivät pöydän ympärille seuraamaan opettajan esittelyä viikonlopun ohjeista ja mallitöistä, en jaksanut edes nousta paikaltani, kuuntelin sentään toisella korvalla. Olotila oli otollinen unimaskin tekoon - ei kuulunut viikonlopun repertuaariin, mutta oli Miehen unimaski mukana malliksi. Olikin sitten melkein ainoa asia, jonka olin mukaani kahmaissut, lähes kaikki  tarvikkeetkin olivat unohtuneet kotiin. Pääsin kuitenkin alkuun, tein kaavan.

Lauantaina ehdin paikalle reilusti myöhässä, mutta menin kuitenkin. Sen verran oli jo vierähtänyt edellisistä treffeistä ompelukoneen kanssa, että kuulosti kovin vieraalta, klonksottavalta. Huikkasin Sannan hätiin öljyruutan kanssa, mutta drinksut jäivät väliin, koneeni on kuulemma itsevoitelevaa mallia. On vai?? Ehkä päässyt vähän kuivahtamaan...?

Unimaskit valmistuivat (kokeilin kolmea erilaista toteutustapaa) ja aloin päästä vireeseen, joten uskalsin valita seuraavaksi vähän vaativamman työn.

Mikä on unimaskia asteen haastavampi tekele? Tietenkin patalappu! Kaivelin tilkkukangaslooraani, sommittelin, leikkasin, ompelin, purin, ompelin, silitin, leikkasin, purin, ompelin, ihan ekstaasissa. Ompelukoneen ääni pehmeni, muuttui sulosäveliksi. Patalappu tosin muuttui ennemminkin pannunalustaksi, kuumankestävä vanu ja moninkertaiset tikkaukset tekivät siitä aika tönkön. Sivuseikka, tunne ratkaisee...

Koska kurssiviikonloppua oli vielä jäljellä, viimeiseksi työksi jotain helppoa ja nopeaa - en halunnut viedä kotiin yhtään keskeneräistä työtä! Jotain jouluista? Tohvelit vaikuttivat sopivan vaivattomilta, tekaisin sellaiset Anopille joulupakettiin. Älkää nyt vaan kysykö, että mitä pehmusteena tai pohjakovikkeena - ei mitään muistikuvaa! Ulkopohjat kuitenkin Finlaysonin kerniplussaa - pilkoin suosikkijoululiinani, kun en muutakaan löytänyt.

Perjantai-ilta meni horkassa, mutta lauantaina ja sunnuntaina saavutin niin ekstaattisen syvän flow-tilan, että olin koko seuraavan viikon kuin uudestisyntynyt. Voimaantunut. Piristynyt. Melkein iloinen.

* * *

Opiston keväälle 2022 oli allokoitu toinen Sannan tilkkuviikonloppu. Nyt ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, menenkö. Menin tietenkin! Tavoitteena oli nytkin tehdä vain sen verran, että saan varmasti valmista.

Sannalla oli kiva kassimalli mukana, jonka kaikki kurssilaiset taisivat tehdä. Niin minäkin, tykkäsin ylöspäin aukeavasta "torikassityylistä". Helppo ja nopea tehdä, tosin tein tuumaohjeen centtimitoilla, joten jossain kohdassa jouduin vähän säätämään. En kyllä enää muista, mitä. 

Kassi on minulle sopiva ja mieleinen! Paksuhko tukihuopa pitää sen tanakasti pystyssä. Ja mikä parasta, sinne mahtuu hurrrrrjan paljon ompelutarvikkeita kurssiviikonloppuun suunnatessa...

Puuroisilla aivoilla silitysalustakassin kuljetuskuntoon napittaminen oli varsin vaivalloinen tehtävä. Päätin kuitenkin tehdä alustan, voisinhan sitten taitella sen toiseen kassiin raudan kanssa, jos en muuten pärjää. Neuvokas ompelija, kerrassaan...


Finlaysonin vahvaa puuvillaa, kuuman kestävää vanua, teflon-kangasta (mikähän on virallinen nimi?), vinonauhaa, 2 nappia ja 2 hiuslenkkiä. Helppo ja kiva malli tämäkin ja pienellä harjoittelulla sain sen napitettuakin ihan oikein. Ainakin kerran.

Olin taas koko viikonlopun ihan fiiliksissä!

* * *

No sitähän se sitten tiesi, että oli ihan pakko ilmoittautua Sannan Mäntyharjun kesäkurssille 2022!! Ajankohta vaati vähän säätöä, mutta lopulta sain järjestettyä niin, että pääsin jo edellisenä viikonloppuna Mäntyharjun Tilkkumessuille ja Samuli Edelmanin keikalle (= Liisa-Maija Laaksosen taiteilijajuhla Mäntyharjun kirkossa). 

Appiukko vei Pupusen Hauhon kesäleirille tilkkuviikon ajaksi, edeltävän ja jälkeisen viikonlopun vietti Appivanhempien kanssa mökillä. Täydellinen lomaviikko Pupusellakin! 

Itse majoituin viikonlopun ajan B&B Pinuksen viihtyisässä aitassa. Aamiainen oli ihana! Molempina iltoina puusaunoin pitkän kaavan mukaan, saunan jälkeen latauduin pari tuntia aitanpäädyssä auringonlaskua ihaillen. Meditatiivista!

Kurssipaikalla majoituin omin varustein: ilmapatja, peite alle ja toinen päälle, tyyny, lukulamppu ja (jokseenkin turha) kylmälaukku. Viihtyisää, oikeasti!

Mies oli töissä. Oli kuulemma ÄÄRIMMÄISEN rentouttava viikko Koiran kanssa hänelläkin.

Sannalla oli jokaiselle kurssipäivälle muutama erilainen malli ohjeineen, valinnanvaraa siis yllin kyllin. En ole koskaan ommellut kaarevia tilkkuja, päätin rohkeasti yrittää, koska olisi kokonainen viikko aikaa tapella työn kanssa. No, ei mikään ylenpalttisen riemastuttava kokemus, mutta olen silti ylpeä lopputuloksesta, kuviot melkein matchaavat. Ehkä seuraaviin kaarteisiin menee kuitenkin tovi jos toinenkin...

Ihan kiva syksynsävyinen pikkuliina - kutsun tätä raglette-liinaksi (keskelle sopii hyvin raglette-grilli ja muut tarjoomukset ripotellaan pitkin poikin hetuloita), koska syksyn mittaan tuli juustoiltua useampaankin otteeseen. Huomasin muuten vasta nyt kuvasta, että olen unohtanut joulukoristeet kattokruunuun...

Kaarteista karautin suoraan toiseen uuteen tekniikkaan, foundation paper piercing -menetelmällä tehtävä kompassimalli houkutteli kovasti. Kun kompassiin lisättiin kettunen keskelle, siitä tulikin pikkuliina kuistin pöydälle. Idea on, että jatkossa tekisin myös muutaman tyynyn kuistin penkille ainakin osittain samoissa sävyissä, valkoista vältellen. Koirataloudessa vaaleat tyynyt ja peitteet ovat aika työllistävä valinta...

Paper piercing olikin niin kivaa, että kolmanneksi työksi otin Sannan Päivänkakkara-mallin ilman mykeröä.

Neljä värivarianttia. Pinnan sain valmiiksi, mutta käyttötarkoitus ei ihan vielä kirkastunut. Jättityyny? Pöytäliina? Jotain muuta? Toivottavasti ideantynkä alkaa itää, liian nätti kaappiin jätettäväksi. Koko on noin 58*58 cm, jos joku keksii tähän jonkun jatkojalostusidean...?

Viikko meni kuin siivillä!! Olin saanut jo uniapneadiagnoosin, mutta en vielä CPAP-laitetta. Heräilin öisin moneen otteeseen, mutta en tuntenut erityisempää väsymystä, tilkkuilu vei mennessään. Kovin seurallinen en ollut, energiavarannot siltä osin hyvin rajalliset. 

* * *

Opiston viimesyksyinen tilkkuviikonloppu oli tässä vaiheessa jo itsestäänselvyys - varsinkin kun tilkkuiltiin joulu-teemalla! Tein kopan, ison. Liian ison, tällaiselle on vaikea keksiä järkevää käyttöä - paitsi sivuvintissä joulukoristeiden säilyttimenä. Pohjan koko 23*23 cm, korkeus 19 cm.

Ihastuin ylenpalttisesti kivaan kuusi-malliin. No, tein sitten blokkejakin ylenpalttisesti...

En vaan tiedä, mitä näistä tekisin, miten yhdistelisin. 16 blokkia (n. 19*31 cm), jotain pitää kehitellä... Työstö jatkunee ensi joulun alla.

Kesäkurssin kompassiliinan jatkiksena on siis tarkoitus tehdä kuistille tyynyjä samoissa sävyissä. Jouluisista malleista nappasin tähtiblokin ja toteutin pikkuliinan väreissä. Hyvä alku (n. 27*27 cm), jatkuu toivottavasti joskus jotenkin...

* * *

Opiston kevään tilkkuviikonloppu oli heti kohta jo perään tammikuun alkupuolella, tietenkin osallistuin! Kaikki kurssilaiset valmistivat kivan haitaripussin magneettikiinnityksellä. 

En ole ihan kauhean tyytyväineen omaani, taskujen tukihuopa on vähän turhan tanakkaa laatua. Käyttöön tullee siitä huolimatta...

Sannan kranssimallia sovelsin taas vähän oman maun mukaiseksi. Ohjeen tumma-vaalea -väriparin vaihdoin päinvastaiseksi ja lisäsin kuviota myös kranssin "reikiin". Keskellä ketun alla on tuplavanu (kuviolappusen ja taustan väliin lisätty toinen vanukerros).

En suosi valkoisia kankaita eikä tilkkukopassani sellaisia olekaan. Työssä käytetty löytyi "saa kayttää" -kasasta, palat vaan olivat vähän nafteja. Kun kerran saumoja piti tehdä, lisäsin vähän tilkkusia mukaan. Koko 50*50 cm, piilovetoketju.


Nyt kun katson näitä kuvassa, eivät niin "samalta sarjalta" isommin vaikuta. Tykkään silti. Ja jos jatkossa tulee vielä muutamia tyynyjä lisää, niin kyllä ne sitten toisensa löytävät, vähän eriparisetkin.

* * *

Tilkkukurssit ovat olleet todella innostavia, piristäviä, palauttavia! Kotona en jaksa yksinäni tilkkujen kanssa vielä puuhailla, mutta ohjatusti hyvässä seurassa homma luistaa! Ja koska keskeneräisiäkin näkyy jo karttuneen, suuntaan Mäntyharjulle myös tulevana suvena...


29 kommenttia:

  1. Nyt on ollut vauhti päällä, ihana hurahdus kankaiden kanssa. Kivoja muotoja, malleja ja värejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi!
      Tilkkuilu on vaan niin ihanaa! Ja toisin kuin sukkia (tai siis meikäläisen jumiutuneella tyylillä tehtyjä sukkia), aina saa erilaista!

      Poista
  2. Ihmettelen, miten valtavasti olet saanut aikaan noiden viikonloppujen aikana. Olen itsekin käynyt erinäisiä tilkkukursseja ja kuvissa näkyneet tekniikat ovat tuttuja. Tykästyin silloin paper piecing -tekniikkaan ja toinen lemppari oli pinoa ja leikkaa -tekniikka. Torikassi on tosi kiva; pitää katsoa löydänkö mallin. Tilkkuja/kankaita nimittäin riittää laatikkotolkulla - taitaa olla jopa enemmän kuin lankoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Puikkonen!
      Kursseilla saa enemmän aikaan, kun voi vapaasti levitellä tavaroitaan, mitään ei tarvitse koko vkl:n aikana kerätä pois tai hyppelehtiä jatkuvasti muiden (usein myös muiden asettamien) tarpeiden vuoksi työn ääreltä.
      Googlailin vähän tuota pinoa ja leikkaa -tekniikkaa, mitä se on. Kiitos vinkistä - sitten kun jaksan taas kotona polkea konetta, voisinkin tällä tekniikalla tehdä jotain vähän isompaakin työtä...

      Poista
  3. Jestas mikä sanojen viidakko meni jo pitkään niitä tavatessa 😀 . Paljonhan sinä olet saanut aikaiseksi. Toivottavasti pian saat itsesi kuntoon väsymyksen osalta . Jos on väsynyt ei mikään kyllä huvita . Mutta tämä sinun kirjoitustapasi huvittaa minua olet kertakaikkisen mainio .🤣🙃🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila!
      Sanojen viidakko! Pitääkö siellä raivata tietään myös sanan säilällä?
      Pikkuhiljaa väsymys alkaa hellittää, parhaiten sen huomaa siitä, että jaksaa olla taas kiinnostunut vähän muustakin kuin vain perustarpeista (ruoka, puhtaat ja silitetyt vaatteet ja lakanat, säännöllinen kampaajalla käynti...).

      Poista
    2. Meillä on samat perustarpeet 😀

      Poista
  4. Mahdottomasti olet ommellut kaikkea kivaa ja käyttöön sopivaa:) Muistanko oikein että vuosia sitten ompelit myös tilkkutöitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma!
      Juu, oikein muistat! Aiemmista postauksista tsekkasin, että 2015 olen vielä tilkkuillut, sen koommin ei ole aikaa tälle harrastukselle riittänyt, eikä kyllä oikein muillekaan harrastuksille...
      Nyt kun taas pääsin hommaan kiinni, ei ehkä ihan yhtä pitkiä taukoja (toivottavasti) ole tulossakaan.

      Poista
  5. Hei, todella hienoja juttuja olet saanut valmiiksi. Torikassi esimerkiksi on hieno. Olen myös katsellut noita kursseja, tosin vain katsellut...😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KässäRitu!
      Ensi vuonna on taas Opistolla Sannan syksy- ja kevätkurssi tulossa, tule ihmeessä mukaan!!! Siellä nähdään, eiks vaan?! :)

      Poista
    2. Juu Paula, kiinnostaa kovasti, jos vaan sen hetkinen tilanne sallii. Mistä muuten olet hankkinut läpinäkyvän rasian jossa lankarullasi hienossa järjestyksessä? Nimimerkki, viidenlitran ilvestölkissä, joka pitää aina kaataa sängyn päälle kun etsii oikean väristä lankaa.

      Poista
    3. Lankarullarasia on Karnaluksista, täällä isot rullat, pienemmät minullakin Karhu-purkissa. :)

      Poista
  6. No oho, onpa siinä tilkkutyö poikineen.
    Silitysalustakassi on suorastaan nerokas ja monta muuta suosikkiakin löytyy. Vaaleista väreistä erityisesti :).

    Ja tunnistan niin tuon "menen jos jaksan" ja "teen, jos jaksan ja jos en, niin en"-periaatteen. Samaa sovellan keramiikkakurssille.
    Eilen olin ihan masentunut ja osin jopa paniikissa, koska törmäsin virallisissa lähteissä tietoihin, jotka alkavat näyttää toteen sitä, mitä enteilit taannoisessa kommentissasi, kun terveysasioista "juteltiin". Tapauksia tullee olemaan paljon ja sen sortin arpa näyttäisi osuneen kohdalle :(. Mutta siis ei ole tarkoitus pilata iloista tilkkutarinaa tällä, vaan tarkoitus oli sanoa, että menin silti keramikkakurssille illalla ja kummasti siellä savea muotoillessa huoli unohtui muutamaksi tunniksi. Käsillä tekemisellä on ihmeellinen vaikutus. Erityisesti jos joku työ sattuu onnistumaan odotetusti tai peräti yli odotusten :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka!
      Käsillä tekeminen tuottaa käsittämättömän määrän mielihyvää, onnellisuutta ja - huomioni mukaan - vähentää nälän tunnetta. ;)
      PS. Taisin lukea tuon saman mainitsemasi uutisoinnin...

      Poista
  7. Kivoja tilkkuiluja. Huomaathan itsekin kuinka olet piristynyt vuosien kuluessa. Hyvä niin, ehkä stressi on yleisesti helpottunut tms. Ja nyt tietysti se cpap piristää päivää. Hienoa. Tilkkuilu ei ole lainkaan mun juttu niinpä ihailen näitä töitä suuresti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KristiinaS!
      No, pikkuhiljaa kohti pirteämpiä päiviä... Auringonvalokin piristää!

      Poista
  8. Ihanaa voimaantumista sulla tapahtunut kurssittelujen myötä <3 Tää tilkkuilu on tarpeen, terapeuttista luovaa puuhastelua itse kullekin ja lopputulokset kauniita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi!
      Tilkkuilu on ihanaa, kuten kaikki pitkäjänteinen käsillä työstäminen...

      Poista
  9. Voi, miten kauniita tilkkutöitä, ihan alkaa omatkin sormet syyhyämään noita katsellessa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anita!
      Ei kun kankaat, leikkurit ja ompelukone esiin, tilkut vievät mennessään! :)

      Poista
  10. Täällä yksi intohimoinen tilkkuilija on niin onnellinen puolestasi! Kyllä sukankutomisessakin komppaan :) Käsillätekemisessä on ihmeellinen taikavoima ja samalla valmistuu hienoja käyttötavaroita. Hyvä Sinä!

    VastaaPoista
  11. Kauniita töitä kaikki ja paljon olet saanut aikaiseksi. Tilkkuilu on niin kivaa. T. Saija

    VastaaPoista
  12. Olet tosi taitava. Kauniita käsitöitä.

    VastaaPoista
  13. Apua! Mä en kestä! Niin upeita tilkkutöitä. Mun hermo ei varmaan kestäis tuollaisia tehdä, vaikka kaikkee tykkäänkin näprätä, ommella, kutoa, askarrella ja vaikka mitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju, tervetuloa lukijaksi!
      Olen monessa asiassa varsin lyhytpinnainen, jossain jopa hyvin lyhytpinnainen. Tilkkuilu mukavasti venyttää pinnaa, hyvällä tavalla - ei kiristä niin yhtään, ei edes purkaessa! :)

      Poista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!