Ikkunasta vetää!

Vanha talo, vanhat ikkunat, kaksinkertaiset. Veto on väistämätöntä.

Ei niin haittaisi, mutta työpöytäni on asemoitu siten, että veto osuu hartioihin. Ja työpöydän äärellä istun viikoittain 2-3 päivää jumiutumassa, aamusta iltamyöhälle. Työpaikkakunnalla käyn nykyisin vain yhden yön yli, kaksi työpäivää kerrallaan, pitkiä nekin. Usein viikkoon mahtuu siis myös kokonainen tai ainakin puolikas liukumapäivä pitkiä työpäiviä tasaamaan. 

Joskus männävuosina tein Minna Canth -huivin Seiskaveikasta. Kun Isä vietti viimeisiä vuosiaan hoivakodissa, vein huivin sinne - jättikokoinen ja painava huivi oli mukava vetää harteille ja polvien päälle pyörätuolissa ulkoilutettaessa ja monesti se oli sängynpäädyssä varpaidenlämmittimenäkin.

Terhiltä aikoinaan sain idean tähän huiviin ja koppaankin nyt hänen Tulihan tehtyä -blogistaan huivin tarinan Kaari Utrion kertomana:

MINNA-HUIVI

Minna-huivi on maailman yksinkertaisin yritys kokeneelle kutojalle.
Huivi on varsin taloudellinen tekstiili, sitä kun voitiin käyttää sekä vyötäröllä ristiselän lämmittimenä että harteilla, ja siihen voitiin kääriä paleleva pienokainen. 
Huiviin oli tapana kerätä jätelangat, kuitenkin niin, että värit pyrittiin säilyttämään samassa sävyssä, esim. vihreän, sinisen tai ruskean sävyjä. Koko huivi oli vaakaraidallinen kolmion kärjestä leveään sivuun. Raita oli neljästä kuuteen kerroksen leveä, neuleessa oikea ja nurja puoli, nurja käytössä tietenkin alaspäin. 

Minna-huivi on iso vaate (sen tarkoitushan oli perusteellisesti suojata kantajaa, joka saattoi olla niin köyhä, ettei hänellä muuta lämmintä ollutkaan). Mitat olivat perinteisesti: kolmion leveä sivu noin kaksi metriä tai ainakin levitettyjen käsivarsien mitta, kolmion korkeus ainakin metri eli kantajan niskasta polviin. Mitat olivat tietenkin summittaiset ja riippuivat siitä, kuinka paljon lankaa oli käytettävissä. Hapsujen mitta oli keskisormen päästä ranteeseen, eli noin 25 cm.

Kiva yksinkertainen malli, johon saa hukutettua tukuittain jämälankoja. Ihan yhtä paksua en kuitenkaan nyt halunnut, joten päädyin tonkimaan Nalle-koppaani. Olen ylenpalttisen kyllästynyt pätkävärjättyihin, joten otin ne sivuun ja aloitin telluntöllötyssohvaneuleena. Lopulta vaalea Taika jäi käyttämättä ja alakulman keränloppu olikin Seiskaa ja palautettiin veljiensä seuraan. Muumista ja ruskea-valkoista Taika Kannosta jäi osa käyttämättä.

"Vanha" Canth oli todella massiivinen: pitkä sivu n. 260 cm, keskikohdan korkeus n. 130 cm, painokin 864 g. Nallesta tuli vain nallenpoikanen, 180 * 90 cm, langanmenekki 354 g. "Oikeanlaiseksi" Minna Canth -huiviksi siis auttamatta liian pieni, mutta etätyökäyttöön ihan riittävä... Ja vikaa on toki lankavalinnassakin, huivinhan pitäisi olla raidakas eikä mikään sekoväri.

Laitanpa tähän vielä OHJEenkin mukaan, senkin sain aikoinaan Terhiltä, suusanallisesti:

Luo 2 silmukkaa, neulo 1. kerroksen 2 silmukkaa oikein, käännä työ, neulo 1o ja toinen silmukka sekä etu- että takareunastaan, käännä työ, neulo 2o ja viimeinen silmukka etu- ja takareunastaan, käännä työ ja jatka niin pitkään kuin lankaa ja kärsivällisyyttä riittää... Eli jokaisella kerroksella neuleen leveys kasvaa yhden silmukan verran. Reunasta tulee ainakin Nallesta tehden ihan itsestään siisti ja nätti, ei kaipaa mitään reunakaitaletta (jollaisen tein edelliseen versioon, mistä päättelen, ettei paksummasta langasta tullut ihan niin siisti...).

Yksivärisiä Nalleja on jemmassa toooodella paljon. Ehkä vielä joskus teen sen kirkasraitaisenkin version, josta haaveilin jo edellistä tehdessäni...

PS. Uskollinen ja kellontarkka assistenttini päivystää etäpäivinä työhuoneessa. Vimmattu matonrapsutus on merkki lakisääteisestä tauosta.

Muuten oikein oivallinen assistentti, mutta vähän tungetteleva, yrittää myös omia kaiken villavan. Levittelin Minna-huivia soffannurkalle valokuvatakseni, mutta Koira oli toista mieltä, huivi on hänen! Nyt kun istun tässä koneella huivi harteillani, jököttää vierellä vikisemässä... Nälkä ei voi olla, eikä pissahätäkään, lienee siis mustasukkainen huivista...