Lukijat

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Paviljonki

 
Olen NIIIIIN iloinen, mieliharmini on viimein joltisenkinmoisessa kunnossa. Siis talipalloteline, jota myös (kaupassa) paviljongiksi kutsutaan.

Oli se vaan hyvä päätös heivata liuskekivet! Niin IHANAT kuin olisivat olleetkin, ei valmista olisi vieläkään, jos koskaan! Appiukko on asentanut ne jo mökkiliiterinsä eteen, hukkaan eivät siis menneet kuitenkaan. Puretun havuasetelman kivet ladoin paviljongin ympärille. Juu, moneen kertaan tätä ratkaisua vielä kirotaan nurmikkoa leikatessa, mutta se ja trimmeröinti on Miehen puuhia, hih!

Toivon, että viiniköynnökset ja kärhöt intoutuvat rehevöitymään siinä määrin, että tulevina kesinä kangaskatoksesta voisi luopua. Kaukainen haave on pöydän yllä killuvat rehevät viinirypäletertut, mutta jos edes hengissä (lehdessä) saisi pysymään, sekin riittäisi.

Kauhean paljon hortonominkykyni eivät lupaa! Ostin o-boxipaikkakunnalta 2 jalokärhöä - kotiin päästyä (100 km) toinen oli jo umpikuollut! Sen sijaan Miss Bateman -kärhö, joka ei koskaan menestynyt omenapuun seurana ja ehdittiin julistaa jo kolmesti kuolleeksi, on alkanut lykätä vartta omenapuun kaadon jälkeen. Ilman tukea se on joutunut kerta toisensa jälkeen ruohonleikkurin kitaan. Nyt siirsin sen paviljongin viereen - eli todennäköisesti tapan senkin...

Valaisimen outoa väriä jos ihmettelette, niin se on vasta pohjamaalattu. Sinkitystä varresta edelliset Miranolit kesivät, nyt kokeillaan uusia tököttejä. Talon alkuperäinen valaisin olisi kiva säilyttää - seuraavaksi täytyy miettiä jalkaan sukan kutomista, jos tämäkään mönjä ei kesimättä pysy.

Ihan peruskuosisa siis vielä, mutta eiköhän tätä vielä kesän mittaan viritellä...

14 kommenttia:

  1. Kiva idea toi lamppu noin, keskellä pöytää!

    Vallan on mukavan näköinen paviljonkisi ja kovin hyvinhän nuo kivet tuohon reunukseen käyvät.

    VastaaPoista
  2. Kiva tää paviljonki on jo näinkin,mutta saas nähdä mitä kivaa vielä keksit.

    VastaaPoista
  3. Onpa hieno lopputulos! Kannatti nähdä vaivaa! Vähän tekstiilejä penkeille ja päydälle, pitsisukka lampulle, niin täydellistä tulee!
    Tällaisilla helteillä kalpaa tuolla nauttia viileää juomaa.

    VastaaPoista
  4. Hienolta näyttää minun silmiini jo nyt. Ja tuo lamppu on todella mainio:)

    VastaaPoista
  5. Yhtä hyvä kärhönkasvattaja kuin minäkin :)
    Just kävin omppupuun juurella katsomassa onko elonmerkkiäkään. Ei o! Onnistuin syksyllä huitasemaan senkin poikki kun katkoin jotain muita ja otti vissiin nokkiinsa! Nyt olen meinannut ruusupavut katkoa leikkurin kanssa jo muutamaan otteeseen, pitää vissiin kehitellä joku pepisuoja niille....

    VastaaPoista
  6. Hieno! Ja, kun köynnökset kasvavat siitä tulee upea...:))

    VastaaPoista
  7. Hieno paviljonki ja ihana blogi! Menee heti lukulistalle!

    VastaaPoista
  8. Kylläpä tuli hieno, tuolla kyllä viihtyy! Nyt vaihtui meikäläisen naaman väri helteen punoituksesta kateuden vihreäksi:)

    VastaaPoista
  9. Hieno ! Katoin samaa mut en vielä hankkinut . Vaan jospa nyt kun näki sen luonnossa ;D

    VastaaPoista
  10. Kivalta näyttää tuo sun "talipalloteline" :)

    VastaaPoista
  11. On sinussa varmasti viherpeukaloa enemmän kuin minussa, minä ja kasvit kun emme viihdy samassa paikasa ilman, että jompi kumpi heittää henkensä. ;) Kuopus oli vaivalla istuttanut päiväkodissa minulle ruusupavun äitienpäivälahjaksi - viikkoa myöhemmin se kupsahti. Sain sen kuitenkin vielä virkoamaan, ja nyt se pukkaa kukkaa, mutta ei se kyllä köynnöstämään ehdi... Se kupsahtanut osa oli ehtinyt kasvaa jo n. 30 cm mittaan, nyt se on sellaiset ehkä 20 cm. Onneksi luonnossa kasvaa kasveja senkin edestä! :)

    VastaaPoista
  12. Hienolta näyttää! Viinirypäleitä odotellessa ehtii muutaman sukankin kutoa :D

    VastaaPoista
  13. Kiitos Katjainkeri, Intsu, Rva Kivitikka, Tarutikki, Pepi, Irmastiina, Konnadonna, Maarit, Tellupa, MariJ ja Taina! :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!