Lukijat

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Poikkesin Päivölässä

... JATKUU!

Innolla odottamani Päivölän tilkkuleiri piti peruuttaa kesätyön vuoksi. Kaksi edellistä kesää olivat jo jääneet väliin projektityön ja Pupusen alkutaipaleen vuoksi - pakollisen tauon venähtäminen kolmevuotiseksi oli melkoinen pettymys.

Ihan kuin veistä olisi haavassa kääntänyt, kun poikkesin Päivölässä ihastelemassa. Mutta en voinut jättää väliinkään! Into nousi taas kohisten, ja sitä lietsoivat entisestään juuri parahiksi saapuneet herkulliset nimpparilahjat. Ehtisinkö elokuun viikonlopputilkkuiluun?? Merkkasin kalenteriin, mutten tohtonut vielä ilmoittautua.

Muutama makupala iloksenne Päivölän alkuviikon varrelta:

 Kurssin ehdoton hitti, "neljän vertskarin pussukka",
ihan jok'ikinen kurssilainen teki oman versionsa
(4 pussukkaa ja opettajan versio puuttuvat kuvasta).


... ja hittituotteen resepti.
Vaikken minä tätä kyllä omin nokkineni uskaltaisi mennä kokeilemaan.

 Aina ehdottoman tarpeellinen ompelutarvikepussukka.

 Projektipussukoita, etupuoli läpinäkyvää muovia.

 Kehyskukkaroita eri vaiheissa.

Aaargggh, mieluummin kuin missään olisin ollut kurssilla!!!

PS. Tilkkuleiristä oli sattumoisin jutuntynkää paikallislehdessä.

10 kommenttia:

  1. Hannele on loistava opettaja. Hienoa, että Suomessa on tuollainenkin kesätapahtuma. Kiitos jutustasi ja oli kivaa lukea lehtijuttukin. Lehtijutussa mainitun fb-ryhmän nimi yksikkömuotoinen "tilkusta asiaa" eikä monikko "tilkuista asiaa". Kirjoitin itsekin samalla tavoin väärin jossain vaiheessa ;=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen oikaisupyynnön lehteen, ellet itse jo tehnytkin. :o)

      Poista
  2. Työt haittaavat harrastamista :-) Jospa ensi kesänä pääset kursseilemaan.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Kvilttaaja ja Onnenpähkinäinen! :o)

    VastaaPoista
  4. Kivoja kurssikuvia. Kiitos reseptistä. Tuota voisi kokeilla jossain vaiheessa. ;D

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa mukaan elokuussa! Aiheet supistettuina samat kuin leirilläkin - viikonloppuun ei mahdu ihan kaikkea, mutta parhaat palat sentään :)

    VastaaPoista
  6. Kurssi on varmasti ollut aivan kertakaikkisen mukava! Onneksi sattui (kesä)toimittaja paikalle :)!!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Eija, Hannele ja Tilkkuilo! :o)
    ;o) * räps *

    VastaaPoista
  8. Kiva kun kommentoit niin löysin minäkin tänne! Olisin halunnut myös tuolle kesäkurssille mutta ajankohta ei sopinut. Kivoja juttuja siellä on tehty. Tuon monitaskuisen pussukan teon haluaisin oppia. Jäänpä seurailemaan juttujasi :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!