Lukijat

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Pipareita

 
Kvilttaajan blogin 4-vuotissynttäriarpajaisissa voitin pipari-lasinaluset. ONNEA vielä kiinnostavalle tilkkublogille ja kivalle tilkkubloggaajalle - ja suuret KIITOKSET ihanasta palkinnosta!

Sain esittää väritoiveen, tietysti halusin piparinruskeat piparit! :o)

Niin aidoilta näyttävät, että koirat tulivat heti jaolle! Pitkään nuuskivat ennen kuin uskoivat, ettei kannata haukata. Pupusen kanssa sen sijaan iskimme hampaamme heti kiinni kuoresta kurkkaavaan Kismetiin, ei ehtinyt edes kuvaan asti. :o)

Ihan mielettömän siistiä työn jälkeä! Kaikissa on erilaiset tikkaukset - vahvasti epäilen, että ovat harppia ja piin kaavaa käyttäen suunniteltu!!?? Niin tarkasti kuviotikkaukset osuvat kohdakkain, ei ole puolikkaita kuvioita missään. Sen verran olen omalla koneellani harjoitellut, että tiedän ettei ole helppo homma, ei tosiaankaan!!

Ilahduin myös kovasti pipareiden mukana kulkeneesta viestistä. Itse kun yleensä unohdan laittaa postipakettiin arpajaispalkintojen mukaan tarkoittamani pikaisesti tuherretun kortinkin, hämmennyin suuresti kun joku vielä malttaa kirjoittaa pidemmälti, ihkaoikean kirjeen!  Mahtavaa!

Piparit pääsivät heti käyttöön, loppiaisena juotiin tietty glögiä. Ja kovaa käyttöä on ollut sen koomminkin, näillä pakkasilla on kiva hörppiä lämpimiä juomia - kuumaa mehua, erilaisia teelaatuja, kaakaota kermavaahtohatulla. Nyt on ikuinen piparitarjoilu tässä huushollissa!! :o)

16 kommenttia:

  1. Aikas hauskat! Menisivätköhän päällekkäin myös pannunalusena...

    VastaaPoista
  2. Hieno lahja. Tikkaukset ovat kyllä kauniita. Paljon olet saanut käsitöitä aikaiseksi viime vuonna.

    VastaaPoista
  3. Kiva, kun kelpasivat. Ompelukoneen harpin avulla nuo on pyöräytetty. Siinä on pykälät helpottamassa tasaisten välimatkojen aikaansaantia. Johonkinhan ompelukoneen monipuolista kuvio-ommelvalikoimaa pitää hyödyntää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, asiaan on siis tekninen selitys! Oma koneeni onkin ihan karvahattumallia uusienmultimallien rinnalla. :o)
      Kiitokset vielä! Heitin juuri nipun vanhoja lasianlusia pois, tuskin enää pääsevät pöytään kun pipareitakin on tarjolla!

      Poista
  4. Kyllä onkin aivan valtavan kivat piparialuset!

    VastaaPoista
  5. Tosi, TOSI kivat!!!1

    VastaaPoista
  6. Onnea voitosta; todella kauniit!

    VastaaPoista
  7. Hienot aluset olet saanut:)
    Mutta ei kai piparitarjoilua alvariinsa, taukoa aina välillä maistuu sitten paremmalta;)

    VastaaPoista
  8. Onnittelut! Hienot piparit sinäkin sait ja näyttävät kyllä kauniilta! Käyttöön minäkin otin heti omani ja ihmettelin tuota todella siistiä työnjälkeä, upeat!

    VastaaPoista
  9. Kiitos Sanna, Terhi, Eija, Helinä, Kvilttaaja, Intsu, Onnenpähkinäinen, HelmiNainen, Irmastiina, Marjut, Marle, Irma, Tilkkureppu ja Tarja! :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!