Lukijat

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Lopultakin!

Lehtiä vilkaissutkaan, mutta ensimmäisen KyJyn sain sentään puikoille!!

Jos olisi hiukankin järkeä päässä, olisin neulonut vain muutaman kerroksen ja kiiruusti aloittanut jo seuraavan työn ja sitä seuraavankin, kun LOPULTAKIN sain langanpäästä kiinni!! Vaan ei, jouduin niin mallineuleen pauloihin, että väänsin ekan sukan yhdeltä istumalta. Eikä edes satanut, pihapuuhiakin olisi voinut (= pitänyt) tehdä... KyJy #1 siis työn alla, Novita sukkalehden mallia C muunnellen, Miehelle.

Raparperikiisselistä olen haaveillut jo jokusen viikon, vaan vasta eilen sain LOPULTAKIN aikaiseksi! Miten se voikin olla NIIIIIIIIIIIN hyvää?? Happamana ihmisenä tykkään...

LISÄTTY klo 8:32
Mikä ihmeen KyJy??
KyJy on neuletempaus "KesäYöstä JouluYöhön", jossa tavoitteena on aloittaa 20 uutta käsityötä alkaen juhannuksesta, mutta  6.8.2012 mennessä, eli 7 viikon aikana (aloitukseksi riittää, että luo silmukat ). Töiden tulee valmistua viimeistään 24.12.2012. Jokaiseen työhön tulee käyttää lankaa vähintään 50g TAI 250m. Tapahtumalla on oma blogi (linkki myös sivupalkissa), jonne jokainen päivittää oman aloitukset ja valmistuneet työnsä. Tämä ei ole kilpailu, vaan TEMPAUS.  Säännöt löytyvät täältä * click *.

PS. Viime vuoden tempauksen tuotokseni löydät täältä * click *
.

11 kommenttia:

  1. Raparpeerikiisseliä minäkin olen himoinnut useamman viikon mutta en ole saanut aikaiseksi, jospa tämä kuva antaisi puhtia, hyvä ettei kuola valu suusta:)
    Sukkamalli näyttää kivalta ja lanka on hyvän väristä.

    VastaaPoista
  2. Kun tuohon Kyjyyn törmään vähän väliä, niin selittäisitkö, mistä oikein on kyse?
    Sukan mallineule näyttää hauskalle, ja raparperikiisseli ihanalle. Suuntaan nyt raparperipuskiin :D

    VastaaPoista
  3. Voi juku, pitäsköhän munkin? Oon hyvä aloittamaan, vaan kaikkea tehdään vuorotellen. ihana tuo kuvio noissasukissa :)

    VastaaPoista
  4. Ja hoksin että siihen olisi pitänyt jo ilmoittautua. Noh, jos sitten ensivuonna :)

    VastaaPoista
  5. Minulla myös on puikoilla tuo putkisukka. Ihan ohjeen mukaan olen tehnyt ja yllätyksekseni totesin sukan istuvan jalkaan paremmin kuin monet kantapäälliset.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Irma, Tiinatei, Matonkude, Anna ja Hanna! :o)
    Lisäsin KyJy-säännöt postaukseen, kiitos vinkistä! :o)
    Mies sanoi sukkaa kummallisen näköiseksi, mutta jalkaan istuvaksi. Ilmeisesti tuo "kierteinen" joustin tekee siitä entistä joustavamman?

    VastaaPoista
  7. Kiitokset KyJy-selvityksestä, myöhästyin siis tämänvuotisesta kuten Annakin, mutta ehkä ensi vuonna olen paremmin hereillä.

    VastaaPoista
  8. Ole hyvä Tiinatei! Syksymmällä alkanee jälleen Sukkasato, siihen mukaan puikkoja heiluttelemaan!! :o)

    VastaaPoista
  9. Juu, tuo Novitan sukkalehti piti minunkin taas kaivaa esille. Alulla on, mutta en tietenkään pysty tuollaiseen vauhtiin =O

    VastaaPoista
  10. Kiitos Mäntylän mummi! :o)
    Jännittyneenä odotam, ilmestyykö Novitalta tänä syksynä uutta sukkalehteä, niin valtaisan suosion tuntuu edellinen saaneen!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!