Lukijat

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Villis + kauluri

Juu, viikon kurssi melkein riitti villatakin tekoon, kotona piti kuitenkin viimeistellä ja napittaa.

Hyödynsin Novitan pojan perusneuletakin ohjetta (syksy 2007), so. silmukkamäärät 110 cm mukaan ja mitat 122 senttiselle koltiaiselle (hiha tietty 122 silmukoilla, että istutus onnistuisi). Myös mallineule 4o-2n tulee ohjeesta, mutta nurjat välikerrokset jätin vallan pois - kantavana ajatuksena jälleen: "mitä kirjavampi lanka, sen yksinkertaisempi malli".

Tällainen "mukaeltu joustinneule" toimii hyvin hoikan pojan neuleessa, eipä roiku päällä vaikka vähän on kasvunvaraakin. No, käärityt hihat eivät kyllä kaunista...

Ja kun lankaa jäi, tein samaan syssyyn kaulurinkin, "omalla ohjeella" (alussa 4o-4n, kauluksessa enää 2o-2n) ja niin korkealla kauluksella kuin lankaa vain piisasi.

Langanmenekki: villatakki 240 g + kauluri 57 g = 3 kerää Nalle Taikaa, 3 ja 3½ pyöröt (kaulurissa 3½ pyöröt + kolmosen sukkapuikot).

Oli kiva tehdä ja Pupunenkin tykkää.

PS. Tämä ei ole SE söpö, josta pari viikkoa sitten mainitsin. Se söpöstely on vielä vähän vaiheessa - ja napit hukassa.

15 kommenttia:

  1. Pupunen näyttää tyytyväiseltä uusiin, lämpimiin neuleisiin :-)
    Kivaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Kauluri ja villatakki samasta langasta näyttävät tyylikkäiltä nuoren miehen päällä.

    VastaaPoista
  3. Tosi nätti setti ja sopii todella hyvin Pupuselle, joka kuvasta päätellen itsekin tykkää.

    VastaaPoista
  4. Näyttää todella hyvältä ja käytännölliseltä. Juuri tuollainen pitää lapsen villatakin olla: joustava, mutta silti tyköistuva.

    VastaaPoista
  5. Jaha, ratkaisit sitten kertaheitolla meidän ongelmamme eli miten ulkoillessa näyttää tyylikkäältä ja samalla (ilman kaulaliinaa) suojata niskanseutua, kun neulepuserossa on pyöreä kaula-aukko.
    PS. Pupunen on ihana

    VastaaPoista
  6. Kivan värinen neule ja napit! niistä tykkään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdinkin mainita nappien alkuperän: Karnaluksista, kuinkas muuten... ;o)

      Poista
  7. Toivottavasti tulee pakkasia, että villikselle on käyttöä! Lanka sopii malliin hyvin ja malli on - mallikas!

    VastaaPoista
  8. Kivat neuleet ja poitsukin on niin iloinen ;D

    VastaaPoista
  9. Onpas iloisella kaverilla söpö setti!

    VastaaPoista
  10. Hieno villatakki ja söpö iloinen poika!

    VastaaPoista
  11. Kiitos Onnenpähkinäinen, Kvilttaaja, Päivittäjä, Marjut, Susan, Pirjo&Purjo, Irma, Tiinatei, Eija, Ingi ja Auli! :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!