Lukijat

perjantai 23. toukokuuta 2014

Keskeneräistä

Ilman akkunaverhoja grillikatoksessa on vielä aika ankeaa (vallankin päin glaseja syöksyvillä räksillä!), mutta pistän silti muutaman väliaikakuvan. Ilta-aurinko paistoi niin voimallisesti, että enempää kuvia ei oikein olisi saanutkaan, ja nämäkin vähän niin ja näin...

Päätin vielä pitäytyä edelliskesien patjaraidoista (joita ei siis enää Ikeasta lisää löydy, perskutarallaa sentään!), ilmettä piristettiin vain parilla uudella tyynyllä (hyönteisteemaa Ikeasta, en voinut vastustaa).

Olen eeeeeeeerittäin tyytyväinen uusiin mattoihin!!! 2,5 metriset, 100% puuvillaa ja -50% (eli 14,5 euroa kipale!!!) - eikä lika näy ihan ensimmäisenä!!! Musta matto vaati jotain muutakin synkkää - numerotyynyt Minimanista.

Koko viime kesän ja talvenkin etsin grillikatokseen kristallikruunua, Rva Kivitikan loistokaan idean inspiroimana. Ei löytynyt - vaatimuksina kun olivat edullinen hinta ja helppo irroitettavuus talveksi.

Minimanin poistohyllyssä oli lyhtyjä eurolla, niitä pyöritelessä ajatus jalostui LYHTYPYLVÄÄKSI. Jokaisen oksanpätkän päähän koukut (11 kpl), niillähän saadaan aikaiseksi (aika hieno??) kynttiläkruunu! Sitten kun grillikatoksessa tehdään iso remppa (uusitaan katto), maalaan rungon ja palkit grafiitinharmaiksi. Mistähän sain aikoinaan idean ruskeaan, yök!?

Nuo isommat lyhdyt ovat myös aiempi löytö Minimanista, taisivat olla samaa hintaluokkaa... Jossain on vielä jemmassa lisää peltisiä lyhtyjä, en vaan löytänyt niitä tähän hätään.

Kätköistäni löysin pienen soiron patjaraitaa ja luonnonväristä pellavaa. Ikkunaverhokankaat on leikattu, mutta toteutus odottaa sateisempia kelejä. Myös Pupusen korituoli saa istuintyynyn, eikä maalikaan olisi pahitteeksi - olen hyyyyyyyyyvin tyytyväinen Miehen harmaannuttamaan korituoliin!

Viime kesänä eikä edellisenäkään grillikatoksessa juuri oleiltu, sininen väritys teki siitä luotaantyöntävän (ja saattoivat kelitkin vaikuttaa - ensin liian kuumaa, seuraavana liian märkää...). Nyt samat siniset tekstiilit mustilla matoilla ovat oikein raikkaat. Vaikuttaako matto niin paljon vai olenko vain alkanut sinistyä??
.

12 kommenttia:

  1. Tosi hyvä näköistä tuo raitakangas.

    VastaaPoista
  2. Sisustuksessa parhaita puolia ja parasta antia on juuri tämä! Se, mitä minä mielessäni näen, kun selitän kristallikruunusta ja sitten sinun näkemuksesi ja toteutus! Mahtavaa!
    Lyhty-kruunu on hyvä! Varmasti vielä huikea illan hämyssä!
    Sininen näyttää kieltämättä hyvälle :-D

    VastaaPoista
  3. Mukavahan tuollaisessa tilassa on oleilla. Kaunista on varmaan myös lyhtyjen hämyisessä valaistuksessa

    VastaaPoista
  4. Kivan näköistä tuo sininen patjakangas, harmi ettei sitä enää saanut:(
    Lyhtypylväs on tosi hyvä idea, näyttää varmasti kivalta valmiina:) Kaunis huvimaja!

    VastaaPoista
  5. Harvemmin löydän mitään, kun vartavasiten lähden kaupoille, mutta ah se tunne, kun jokin sattuma osuu kohdalle!
    Paikkanne näyttää viihtyisältä.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Amalia, Rva Kivitikka, Onnenpähkinäinen, Irmastiina, Tilkkureppu ja Terhi!
    Josko tänä kesänä tuli enemmän vietettyä aikaa täälläkin, ja syksymmällä kynttilänvalossa... No, toivoa sopii! ;o)

    VastaaPoista
  7. Onpas upea grillikatos! Varsinkin tuo sohva.:)

    VastaaPoista
  8. Onha kauniita taas kerran, on Sinulla hyvä maku. Kyllä nyt kelpaa huvimajassa kahvitella. Terveiset Kreetan saarelta. Kiva kun saan lukea lempiblogiani myös täällä. Tyynyt etenkin on kivoja, haluan heti samanlaiset takkahuoneeseen, kun pääsemme kotiin

    VastaaPoista
  9. Nytpä löysin pirteän blogin! Harmaa korituoli on kyllä hieno. Ja tyynyt sohvalla pysyvät varmasti järjestyksessä ;)

    VastaaPoista
  10. Upea tuo teidän grillikatos ! Sinnehän mahtuu vaikka mitä !!! Tuolla kyllä viihtyisin ;)

    VastaaPoista
  11. Kiitoa KataMaria, KässäRitu, Pipari ja Riitta! :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!